Kulttuuri

Mainos

Unelmia ja muistoja tanssien

Sydänääniä-projektissa on vain yksi osallistumiskriteeri: halu tanssia.

Maaliskuun alussa Pusulassa alkaa 14-18- sekä yli 55- vuotiaille tarkoitettu Sydänääniä - Heartbeats -tanssiprojekti. Kahden eri sukupolven kohtaamista ja omia tai yhteisiä unelmia sekä muistoja käsittelevä teos on osa Suomi 100 -ohjelman Sata vuotta nuoruutta -projektia. Ohjaajana toimii lohjalainen tanssitaiteilija Laura Koistinen (o.s. Vesterinen). Projektia saa tukea lasten ja nuorten Myrsky-säätiöltä ja se on osallistujille maksuton.

-Myrsky-säätiöllä oli haku projekteista, joissa nuoret ja ikäihmiset tekevät jotain yhdessä. Sain idean tästä tanssiprojektista, koska olen opettanut näitä ikäryhmiä ennenkin Pusulassa. Heiltä olen saanut palautetta, että vastaavia projekteja kaivataan lisää, Koistinen kertoo.

Projektiin voi osallistua kuka tahansa kohdeikäryhmään kuuluva aiemmasta tanssikokemuksesta riippumatta.

-Halu tanssia riittää, Koistinen tiivistää.

Tällä hetkellä mukana on jo 11 osallistujaa, mutta mukaan mahtuu hyvin.

-Ei ole olemassa ylärajaa. Osallistujia voi tulla vaikka 50. Olen siitä iloinen, että mukaan on tullut rohkeasti miehiäkin, Koistinen kertoo.

Hän sanoo, että ikärajakaan ei ole aivan kiveen kirjoitettu, jos esimerkiksi 53-vuotias innostuu osallistumaan.

laura1.jpg

Sydänääniä-projektia vetää tanssitaiteilija Laura Koistinen. Harjoitukset pidetään Pusulassa, mutta osallistujia on ilmoittautunut mukaan jo ympäri Lohjaa. Koistinen kuvaa tanssia ihanaksi ilmaisumuodoksi, jonka avulla hän itse löytää vapauden ja saa ratkottua monet arjen huoletkin kuin itsestään.

 

Kirjoittaen kiinni teemaan

Tanssilajina on nykytanssi.

-Otan ryhmän jäsenet huomioon koreografiassa. Toiset tykkäävät olla enemmän ohjattavina ja toiset luoda itsekin. Lähdemme rakentamaan esitystä tyhjästä, mutta ohjatusti ja tarkasti mietittyjen tehtävien avulla, Koistinen kertoo.

-Varttuneemmat ovat kysyneet minulta, ovatko liian vanhoja ja nuoret taas, että voivatko he esimerkiksi juosta vai pitääkö tanssia samoin kuin vanhemmatkin. Kaikki ovat kuitenkin juuri sopivan ikäisiä ja pääsevät varmasti tanssimaan ja oppimaan uutta. Olen myös rohkaissut poikia osallistumaan. Nykytanssin ihanuus on se, että siinä voi yhdistellä niin monenlaisia työkaluja, kuten akrobatiaa, Koistinen kertoo.

Tanssia voi monella tavalla.

-Yksi osallistuja mietti, voiko hän tulla pyörätuolin kanssa mukaan. Vastasin, että totta kai, hän kertoo.

Projektia varten on järjestetty jo yksi tutustumistyöpaja, joka keräsi hyvin osallistujia. Palaute oli positiivista.

-Työpaja oli mukava ja virkistävä ja siinä olivat luovuus ja keskittyminen läsnä. Harjoitukset olivat kehittäviä ja monipuolisia, ja opettaja osaava ja innostava, kommentoi yksi osallistuja (55+ -vuotiaat).

-Ihanan monipuolinen ja ei suorituskeskeinen työpaja sekä lempeä ja osaava ohjaaja. Keskittyminen tuntui helpolta ja rentouttavalta, kommentoi puolestaan Pirkko Tuukkanen (55+ -vuotiaat).

-Oli mielenkiintoista kuunnella liikettä ja tuntemuksia omassa kropassa. Luottamus syntyi työpajan aikana niin, että rohkaistuin tekemään harjoituksia myös parina yhdessä toisen kanssa, kertoo Anne Rissanen (55+ -vuotiaat).

Myös nuoret pitivät pajasta.

-Työpaja oli mukava, sillä harjoittelimme monia erilaisia tyylejä ja liikkeitä, sanoo yksi nuorista.

-Työpaja oli hyvä ja tehtävät olivat hyviä! Ida Solala kiittelee.

Koistinen käyttää myös kirjoittamista tanssin tukena, koska se tuo syvyyttä tanssiin esimerkiksi teemojen pohdinnan kautta.

-Tanssin ja kirjoittamisen yhdistäminen toimii todella hyvin. Käytän usein tajunnanvirtakirjoittamista. Se on hedelmällinen tapa lähestyä liikettä, tanssin ja ajatusten pukemista sanoiksi. Tekstejä ei tarvitse lukea muille, Koistinen kertoo.

Suomi 100 -teema näkyy esityksessä eri sukupolvien kautta.

-Jokaisella on varmasti mielipiteitä tästä ajasta ja omasta historiastaan, Koistinen toteaa.

 

Tanssi tuo vapauden

Projektin parissa tavataan noin joka toinen lauantai maalis-kesäkuun ajan. Työpajojen aikana valmistuu esitys, joka esitetään osana Lohjan kesän kulttuuriohjelmaa kesällä 2017.

-Mukaan voi tulla kokeilemaankin aluksi, heti ei tarvitse sitoutua koko projektiin. Toivon, että ihmiset uskaltavat lähteä mukaan, koska tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä itse tekemisen kautta tutustumaan esityksen tekoon, Koistinen sanoo.

Koistinen määrittelee, että projekti johtaa sekä esitykseen että omaan sielunmatkaan. Hänelle itselleen tanssi tuo vapautta.

-Elämässä kaikki ei aina ole mahdollista, ja joudumme paljon määrittelemään valintojamme sekä usein määrittelyn kohteeksi. Tanssiessa voi parhaimmillaan saavuttaa tunteen, jossa on irti sekä rajoituksista että määrittelystä, tunteen vapaudesta ja mahdollisuudesta tehdä ja olla oikeastaan ihan mitä tahansa. Tanssiminen on kuin leikkiä, jossa voi myös ottaa asioita tosissaan ja vakavastikin, mutta turvassa. Ja kuten leikissä, mahdollisuuksia on niin paljon kuin mielikuvitus vain antaa myöten, Koistinen sanoo.

-Tanssi on myös tunteiden käsittelykenttä, sillä tanssiessa käsittelee väistämättä esimerkiksi huoliaan. Tanssi kuitenkin vapauttaa, kun tanssiessa päästää hetkeksi irti muusta ja keskittyy. Itselläni voi olla valtava huoli jostain asiasta, mutta tanssiharjoitusten jälkeen mietin, miksi olin niin huolissani, hän jatkaa.

Ilmoittautuminen projektiin ja lisätietoja: laura.vesterin@gmail.com tai 044 377 7219.

pajakuva.jpg

Työpajassa päästiin jo tutustumaan projektiin. Paja sai positiivista palautetta kummaltakin ikäryhmältä.

alue_kulttuuri: 

Minne Kauno katosi?

kauno_0.jpg

Lohjalaisen kuvataiteilijan ja kuvataideopettajan Marketta Urpon näyttely Minne Kauno katosi? on esillä Galleria TILAssa (Kalevankatu 40, Helsinki) 9.2.-26.2. Näyttely on avoinna to-su klo 14.00-18.00. Marketta Urpo kertoo näyttelystään:

-Näyttelyn työt ovat syntyneet rakkaudestani kaunokirjoitukseen. Ällän lenkit, ässän kaaret, koon kiemurat, teen viivat, ämmän holvit, ovaali oo. Käsin kirjoittaminen on minulle läheistä. Minkä pienenä oppii, sen vanhana taitaa. Kauno on minulle kalligrafiaa, voin leikitellä sen kanssa ja se on yllättävän ilmeikäs ilmaisumuoto. Tämän näyttelyn töitä tehdessäni löysin kokoajan lisää kaikkea ihmeellistä, mikä liittyy käsin kirjoittamiseen ja kaunoon. Kertoessani tutuille, että teen näyttelyä kaunokirjoitukseen liittyen, jokainen halusi kertoa muistoja ja ajatuksiaan kirjoittamisesta.

-Kaunokirjoituksen opetus on uuden opetussuunnitelman tultua voimaan vapaaehtoista. Mutta todella monet opettajat haluavat sitä opettaa, koska itse rakastavat Kaunoa ja niin myös useimmat lapset. Mutta katoaako Kauno kuitenkin, vähitellen, tuleeko Kaunosta vain fontti? Viiva, rytmi, ilmaisu. Kaunokirjoitus ja piirtäminen ovat lähisukulaisia.
Jatkan Kaunon etsintää ja tämä näyttely on ensimmäinen sarjassa. Tulossa ovat siis myös näyttelyt 2/3 ja 3/3. Milloin ja missä, se on vielä avoin kysymys.

alue_kulttuuri: 

Ei oo todellista! -näyttely

vihreä.jpg

Kuvataiteilija Marja-Riitta Romanaisen näyttely Ei oo todellista! on esillä Galleria Framillessa Karkkilassa (Valtatie 3) 7.2.-4.3. Näyttely on avoinna ti, ke, pe kello 10.00-17.00 ja la kello 10.00-13.00. Marja-Riitta Romanainen kertoo näyttelystään:

-Kun sukellat maalausteni myötä metsän uumeniin tai meren syvyyksiin, löydät värikkään, elämää pursuavan maailman. Maalauksistani saatat löytää tuttuja maisemia, kasveja tai eläimiä, jopa uusia lajeja, mutta ne eivät ole todellisia, vaan mielikuvitukseni maalaamia. Toisissa kuvissa on kertomus, joka kietoutuu mukaan. Maalaus on osa satua tai tarinaa, jota ei vielä ole kirjoitettu. Katsoja saa itse luoda oma versionsa.

-Maalaan tällä hetkellä pääasiassa akvarelleilla. Minua viehättää niiden läpikuultavuus sekä paperin ja pigmenttien yhteistyö, joka tuottaa välillä oman ulottuvuutensa maalaukseen. Luonto on minulle yksi ehtymätön idealähde. Toinen on väri itsessään, kokeilen kuultavia kerroksia ja peittäviä pintoja, maalaus muodostuu vähitellen ja alkaa elää omaa elämäänsä. Akryylimaalauksissa teen usein tumman pohjan josta lähden liikkeelle, lisään kerroksia ja värejä ja viimeisen kerroksen maalaan joskus öljyväreillä.

alue_kulttuuri: 

Lainan päivän ohjelmaa Lohjan pääkirjastossa 8.2

Lukki-kirjastot eli Karkkilan, Lohjan ja Vihdin kirjastot avaavat uuden verkkokirjaston Lainan päivänä 8. helmikuuta. Lukki-Finnaa esitellään kirjastoissa Lainanpäivänä. Lohjan pääkirjastossa järjestetään esittelytilaisuudet klo 10.30, 12.00, 13.00 ja 14.00 Järnefeltinsalissa.

Päivän aikana esitellään myös Lukki-kirjastojen uutta vieraskielisten aikakauslehtien e-lehtipalvelua, Ziniota.

Poistokirjojen myyntitapahtuma alkaa pääkirjastossa klo 14.00. Myytävänä on aikuisten ja lasten kauno- ja tietokirjoja. Myytävänä on myös muutamia kirjasarjoja, joiden aiheet ovat mm. historiaa, kasvi- ja eläintiedettä sekä urheilua. Lisäksi myydään myös lehtiä ja cd-levyjä.

Kirjastonhoitaja Merja-Liisa Karhu esittelee viime vuonna ilmestyneitä kirjauutuuksia Järnefeltinsalissa Lohja) klo 18.00 alkaen. Karhun uusien kirjojen esittely helmikuun alkupuolella on jo muodostunut perinteeksi. Tilaisuudessa saa hyviä vinkkejä uutuuksista ja mielenkiintoisista kirjailijoista. Kirjastonhoitaja Karhu on poiminut vuoden aikana lukemistaan kirjoista noin kolmenkymmen kirjan valikoiman, joka sisältää lähinnä kauno- ja tietokirjoja. Tilaisuus kestää noin puolitoista tuntia ja se on kaikille avoin. Tilaisuudessa on myös kahvitarjoilu.

alue_kulttuuri: 

Suomen historiaa yhden miehen kautta

kaarlo.jpg

Kaarlo Erland Gregorius (vas) perhekuvassa. Poika on tarkkana, kun hänelle opetetaan kameramiestaitoja, toteaa Helin.

 

Virkkalan kirjastossa on 10.2. asti esillä Tuulikki Helinin kokoama näyttely Kaarlon lapsuus ja nuoruus Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä.

-Isäni Kaarlo Erland Gregorius syntyi Kemijärvellä vuonna 1910 esikoispojaksi Hilda ja Antti Väyryselle. Pohjois Suomessa hyvät kengät on elämisen edellytys, joten erään toimittajan valokuvakamera vaihtui suutarimestari Antin tekemiin kippurakärkisaappaisiin vuonna 1919, kertoo Helin.

Kaarlo sai kameran opetellakseen kuvanvalmistusta. Hänen ensimmäiset itselaukaisijalla ottamansa ja kehittämänsä kuvat ovat vielä tallella ja niistä on koottu pieni kertomus. Koulutodistukset, kesätyöpaikka, teatteriharrastus ja armeija kuvineen edustavat nuoruuden vuosia. Perheen perustaminen 1930 ja samalla eteneminen työssä Lapinmaan osuusliikkeen palveluksessa löytyvät myös kuvista.

-Hänen toivomansa työpaikka mahdollisimman pohjoisesta Suomesta, Sodankylästä toteutui vuonna 1938. Vuonna 1939 Kaarlo kutsuttiin kuitenkin sotaan ja puoliso Aino sai hoitaakseen hänen työnsä. Apuna hänellä oli 20-vuotias sisko Helvi, jonka hurja kertomus kotirintaman todellisuudesta on luettavissa näyttelyssä, Helin kertoo.

30.10.1944 otettu SA-kuva Lapinmaa-liikkeen raunioista ja työtodistus, jossa irtisanomisen syynä mainitaan: "...koska hoitamansa myymälä sotatoimissa perusteellisesti tuhoutui", kertovat myös omaa tarinaansa. Kaarlon perhe kuitenkin säilyi sodista hengissä ja rauhan tultua he aloittivat rakentaa uudestaan elämäänsä itsenäisenä säilyneessä Suomessa.

alue_kulttuuri: 

Avoin liitto pureutuu parisuhteen kiemuroihin

DSC_3351.JPG

Pitkässä suhteessa ehtii tulla vastaan monenlaisia tunteita ja tilanteita. Näytelmän pariskuntaa esittävät Niko Mikkonen ja Minna Hakala.

 

Lohjan Teatterin näytelmässä Avoin liitto syvennytään pohtimaan parisuhdetta ja sen rajoja sekä onnellisuutta. Mitä tapahtuu, kun toinen osapuoli ehdottaa avointa liittoa? Voiko toista ihmistä koskaan täysin omistaa ja kuinka pitkälle olemme valmiita menemään tullaksemme itse onnellisiksi? Esimerkiksi näitä asioita kysytään näytelmän esittelytekstissä. Näytelmä saa myös katsojan pohtimaan omia ihmissuhteitaan.

-Se herättää kysymyksiä mm. siitä, missä vaiheessa oma suhde on. Sama kohta voi naurattaa toista katsojaa ja jopa itkettää toista, sanoo Lohjan Teatterin johtaja-ohjaaja Sari Niinikoski.

Näytelmän ovat käsikirjoittaneet italialaiset Dario Fo ja Franca Rame. Lohjan Teatterille sen on ohjannut Aivar Andrejev ja rooleissa nähdään Niko Mikkonen ja Minna Hakala.

Mikkosen mielestä näytelmä käy terapiasta.

-Pariskunta voi tulla terapoimaan omaa tunnemaailmaansa näytelmän ääripäiden kautta. Tässä on hieno tilaisuus päästä samaistumaan ja nauramaan itselleen, Mikkonen sanoo.

DSC_3337.JPG

Niko Mikkonen ja Minna Hakala.

 

Suosittu tarina vetää salit täyteen

Näytelmän aihe tuntuu kiinnostavan ihmisiä, sillä monet näytöksistä on jo myyty loppuun ja ohjelmaan on otettu kaksi lisänäytöstä.

-Dario Fo on edelleen suosittu, Sari Niinikoski toteaa.

-Hänellä oli satiirimainen tyyli kirjoittaa politiikasta ja hyvin karikatyyriset hahmot. Politiikan osalta olemme päivittäneet näytelmää, sillä 1980-luvun Italian politiikkaan olisi vaikea samaistua. Teksti on hersyvän hauska ja tasapainoinen, koska sen on kirjoittanut aviopari, sanoo Andrejev.

Sekä Andrejev että Niinikoski lukivat monta käsikirjoitusta ennen kuin sopivat löytyi.

-Hyviä näytelmätekstejä on nykyään vaikea löytää. Siksi klassikot elävät. Näytelmä on joka tapauksessa aina vähän erilainen eri ihmisten näyttelemänä, Niinikoski sanoo.

-Hyvät tekstit myyvät aina ja niissä on ajattomat teemat, toteaa puolestaan Mikkonen.

-Aivarin kanssa pohdimme talven näytelmää ja totesimme, että nyt ei ole jännärin paikka. Itselleni komedia on vaikea laji. Siihen tarvitaan oikea rytmitys, että näytelmästä tulee hauska. Aivar taas on ennenkin tehnyt komiikkaa, Niinikoski kertoo näytelmävalinnasta.

-Vedin useamman vuoden improvisaatioryhmä Nasakkaa, mutta tämä on ensimmäinen iso ohjaukseni. Olen jo monta vuotta ”vongannut” tätä mahdollisuutta. Tykkään ohjata ja toteuttaa visioitani. Sain myös hyvät näyttelijät, joiden kanssa on edetty hyvää vauhtia, Andrejev kertoo.

Draamakomedia esitetään teatterin kahviossa.

-Kahvio on pieni ja intensiivinen tila. Tiesin heti, kun näin tekstin, että haluan näytelmän juuri sinne. Pieni tila antaa näyttelijällekin mahdollisuuden jopa kuiskata. Teatterin taika verrattuna elokuvaan on juuri kontakti yleisön kanssa, Andrejev sanoo.

-Ihmisiä kiinnostaa nähdä näyttelijät läheltä, toteaa Niinikoski.

DSC_3367.JPG

Niko Mikkonen, Aivar Andrejev ja Minna Hakala.

alue_kulttuuri: 

Elämänilo löytyy Kultalammen rannalta

kultalampi3.jpg

Norman Thayer Junior (Aimo Flinkman) ja Ethel Thayer (Reija Niemelä) viettävät 48. kesäänsä mökillä Kultalammella. Kesän aikana pohditaan monenmoista, selvitetään ihmissuhteita ja löydetään elämänilo uudelleen. (Kuva: Sakari Kovasiipi)

 

Vihdin Teatterin tämän talven näytelmä on Kultalampi. Siinä ikääntynyt pariskunta viettää 48. kesäänsä mökillään Kultalammella. Mukana kesän vietossa ovat niin kuikat, hyttyset kuin hämähäkitkin. Kun perheen tytär saapuu paikalle uuden miesystävänsä ja tämän pojan kanssa, vanhan parin arki muuttuu kertaheitolla. Elämänilo löytyy uudelleen ja kuolemaansa valmistautuva vanha vaarikin innostuu lähtemään mökistään ulos.

-Tämä on lämminhenkinen tarina ikääntyneestä pariskunnasta kesän vietossa. Näytelmässä pohditaan sitä, mitä elämä on ja mitä on tullut koettua, kertoo näytelmän ohjaaja Timo Tirri.

-Tämä on herkkä, riipaiseva, kaunis ja vahva tarina, määrittelee puolestaan näyttelijä Anna Rikman, joka näytellyt Vihdin Teatterissa vuodesta 1990.

-Aloitin 11-vuotiaana. Monessa hienossa jutussa on tullut oltua mukana, hän toteaa.

 

Elämää katsotaan pilke silmäkulmassa

Näytelmässä käsitellään mm. ystävyyttä ja anteeksiantoa, kun perheen tytär haluaa korjata välit isänsä kanssa.

-Ymmärrystä löytyy sukupolvien välisen kuilunkin yli, kun kumpikin vähän peruuttaa, Tirri toteaa.

Rakkauskin putkahtaa esiin vähän väliä.

-Näytelmän pariskunta rakastaa ja ihailee toisiaan, vaikka he ovat olleet yhdessä jo 50 vuotta, Tirri sanoo.

Kyseessä on draamakomedia, joten nauramaankin päästään monessa kohdassa. Hauskat repliikit ja tarinan hahmojen oivallukset vetävät tehokkaasti suupieliä kohti korvia ja saavat yleisön hörähtelemään.

-Asioita käsitellään pieni pilke silmäkulmassa, Tirri toteaa.

Kultalammen tarina sijoittuu 1970-luvun Pohjois-Amerikkaan.

-Emme ole lähteneet suomalaistamaan sitä tai siirtämään nykypäivään, toteaa Tirri.

Hän mietti kyseisen näytelmän esittämistä jo 1990-luvulla.

-Pitkään olen tätä miettinyt, mutta silloin se jäi vielä lepäämään. Pari vuotta sitten totesin, että tarina on edelleen ajankohtainen ja ehdotin sitä Vihdin Teatterille, Tirri kertoo.

Suositun tarinan elokuvaversio on palkittu kolmella Oscarilla. Tarinan suosio näkyy myös Vihdin Teatterissa, sillä lipuista on varattu puolet jo ennakkoon.

 

Sukupolvien kohtaaminen

Vaikka näytelmän päähenkilö viettää 80-vuotissyntymäpäiväänsä ja aihepiiri pyörii muutenkin pitkälti iäkkäämmän väen mietteissä, sopii näytelmä niin ohjaajan kuin näyttelijöidenkin mielestä kaikenikäisille.

-Tämä on kaunis tarina, josta jokainen voi löytää myös itsensä. Siinä käsitellään yleismaailmallisia asioita. Kun 80-vuotias ja 15-vuotias kohtaavat toisensa ja ystävystyvät, molemmat saavat elämäänsä jotain uutta, Tirri kertoo.

-Kyllä tämä ehdottomasti sopii nuoremmallekin väelle. Jokainen voi miettiä omaa lähipiiriään. Tarinassa on vahva elämänmaku ja välillä pysähdytään elämän äärelle toteamaan, että jotkut asiat ovat korkeamman kädessä, kertoo Rikman.

Myös näyttelijäkaartista löytyy yksi nuori; 16-vuotias Jere Töyräs. Hän innostui näyttelemisestä yläasteen valinnaiskurssilla. Hienointa näyttelemisessä on hänen mielestään se, että pääsee olemaan joku muu. Kultalampea hän kuvaa hienoksi tarinaksi.

-Tämä on yhden perheen välinen draama, johon minä tulen sekoittamaan pakkaa, Töyräs kertoo.

Hänelle vaikein kohtaus on sisääntulo näytelmään.

-Siinä pitäisi vaikuttaa siltä, ettei kiinnosta, mutta itse en ole yhtään sen tyylinen. Minun mielestäni uudet paikat tuovat uusia kokemuksia, Töyräs pohtii.

Ensi-iltaan nuori näyttelijä suhtautui rauhallisin mielin, vaikka teatteriesiintyminen oli hänen ensimmäisensä.

-Ainahan se vähän jännittää, mutta ei siitä sen isompaa stressiä kuulu ottaa.

Näyttelijät saavat kiitosta niin ohjaajalta kuin toisiltaankin.

-Olen erityisen ylpeä Jerestä. Tarvitsemme aina uusia näyttelijöitä ja etenkin nuoria ja poikia. On hienoa, että hän lähti mukaan, Rikman kiittelee.

Mukana on tällä kertaa kuusi näyttelijää Aimo Flinkman, Reija Niemelä, Anna Rikman, Ari Luukkonen, Kari Sohlberg ja Jere Töyräs.

-Jokainen hahmo tuo päähenkilö Normaniin oman näkökulmansa, Tirri toteaa.

Lavastuksen osalta nähdään sellaisia ratkaisuja, joita Vihdin Teatterissa ei ole ennen kokeiltu, mutta jätetään se yleisön havaittavaksi.

alue_kulttuuri: 

Ojanniittutalon kirjaston avajaiset 31.1.

Kirjailija Veera Salmi esiintyy Ojaniittutalon kirjaston avajaisissa tiistaina 31.1. klo 18.00.

Ojaniittutalon kirjaston avajaisia juhlitaan tiistaina 31.1. klo 15-19. Avajaisissa esiintyy Helsingissä asuva kirjailija Veera Salmi, joka on tunnettu humoristisesta Puluboi ja Poni -lastenkirjasarjastaan sekä Finlandia Junior -ehdokkaana olleesta Mauri ja vähä-älypuhelin -kirjastaan. Salmi on kirjoittanut mm. myös Päiväkoti Heippakamu -nimisen kuvakirjan, kolumneja ja aikuisten romaanin Kaikki kevään merkit (2014). Puluboi ja Poni kirjoista on tehty kuunnelmia ja teatteriesityksiä ja tulossa on myös elokuva, joka perustuu Puluboin ja Ponin seikkailuihin. Kirjailija voitti Otavan kirjasäätiön Kaarina Helakisa –palkinnon vuonna 2014.

Avajaistilaisuudessa kirjailija kertoo lukemisesta, kirjoittamisesta ja kirjoistaan ja hän keskustelee mielellään yleisön kanssa. Tilaisuus sopii kaikenikäisille.

Lisäksi Apuomena järjestää avajaisissa digiopastusta.

Osoite: Ojaniitunkatu 3, A sisäänkäynti urheilukentän puolella.

veera.jpg

Veera Salmi. (Kuva: Pekka Nieminen)

alue_kulttuuri: 

Palkittu draama Kultalampi Vihdin Teatterissa

kultalampi.jpg

Kultalammen näyttelijäkaarti.

 

Vuosi 2017 alkaa vauhdilla Vihdin Teatterilla. Kaikki alkaa olla valmista näytelmän Kultalampi ensi-iltaa varten, joka nähdään ensi lauantaina. Kaikki kuusi näyttelijää ovat jo täpinöissään ja intoa täynnä, ja täydestä syystä. Rooleissa nähdään Aimo Flinkman, Reija Niemelä, Anna Rikman, Ari Luukkonen, Kari Sohlberg ja Jere Töyräs. Harjoitukset ovat sujuneet ohjaaja Timo Tirrin lempeän tiukassa otteessa kuin valssi kesällä. Aikataulu viime syksystä alkaen on pitänyt hyvin ja ensi-iltaan mennessä kaikki on hiottu valmiiksi.

Kultalampi on saanut elokuvaversiona suurta suosiota ja draama on palkittu kolmella Oscar-palkinnolla. Yksi Oscar-palkinto annettiin kirjailijalle käsikirjoituksen loistavasta muokkauksesta. Ei siis ihme, että myös näytelmäversio on kerännyt täysiä katsomoita ympäri maailmaa. Nyt on vuorossa Vihdin Teatterin näyttämö Nummelassa Luksian auditoriossa. Esityksiä on kaikkiaan 14 kappaletta, viimeinen 11.3. Varaukset kulkevat soljuvaan tahtiin, joten paikka kannattaa varata ajoissa.

Lippuvarauksia otetaan arkisin klo 9.30-14.30 teatterin toimistolla Tuusantie 1 Nummela p. 0400975068 tai toimisto@vihdinteatteri.fi. Lippuja myös: NetTicket.fi sekä Prismat Nummelassa ja Lohjalla.   

alue_kulttuuri: 

Crusellia ja Melartinia Soiva kirjasto -konsertissa

konserttii.jpg

Eero Toikka, Mari Kunnari ja Kimmo Leppälä.

 

Torstaina 19.1. kello 19.00 kuullaan Lohjan kaupunginorkesterin kevätkauden ensimmäisen konsertin uusinta Lohjan kirjastossa (vapaa pääsy). Konsertin ohjelmassa on B.H. Crusellin Duo kahdelle klarinetille n:o 1 F, op.6 sekä kvartetto klarinetille ja jousitriolle Es, op.2 ja E. Melartinin trio huilulle, klarinetille ja fagotille op.154. kokoonpanossa soittavat Kimmo Leppälä, klarinetti, Jyri Nissilä, klarinetti, Mari Kunnari, huilu, Eero Toikka, fagotti, Sakari Sallinen, viulu, Lauri Poijärvi, alttoviulu ja Jukka Tyrväinen, sello. Crusell-konserttien toinen osa kuullaan 15.3. kello 19.00 Sammatin kirkossa (maksullinen).

Pohjolan ensimmäinen tunnettu säveltäjä oli Bernhard Crusell, joka vietti lapsuutensa Nurmijärvellä. Crusell osoitti jo nuorena musikaalisia taipumuksia. Hän tuli tunnetuksi ennen muuta luovana säveltaiteilijana, joka etupäässä sävelsi klarinetille. Aikanaan hän oli Pohjolan tunnetuin säveltäjä, jonka teoksia esitettiin paljon. Tunnetuin hänen sävellyksistään on hymni Oi, terve Pohjola. Crusellin tuotantoon kuuluu mm. neljä konserttia klarinetille, kolme kvartettia, näytelmän Pikku orjatar musiikki sekä 12 laulua Tegnérin runoelmaan Frithiofin satu. Lisäksi Crusell käänsi ruotsiksi monia oopperatekstejä, kuten Figaron häät, Sevillan parturi, Fra Diavolo ja Mykät.

Erkki Melartin on kamarimusiikissa Sibeliuksen ohella toinen voimahahmomme jälkiromantiikan ja varovaisen modernismin tyylisuunnissa. Hänen neljä jousikvartettoaan (1896—1910) muodostavat kiinnostavan kokonaisuuden, jossa säveltäjä osoittaa suurten muotojen hallintaa. Ne muodostavat yhtä täysipainoisen sarjan kuin Sibeliuksen neljä kvartettoa (1885—1909). Lisäksi Melartin sävelsi kaksi viulusonaattia (1899, toinen ilman vuosilukua), trion huilulle, klarinetille ja fagotille (1929) sekä jousitrion op. 133 (1920-luku) ja sovitti toisen pianosonatiininsa sonaatiksi huilulle ja harpulle.

alue_kulttuuri: 

Sivut

 
Tilaa syöte Kulttuuri