Matkailu

Mainos

Lohjan torin matkailuinfo avasi mökkinsä ovet

Matkailumökki on avoinna koko kesän elokuun loppuun saakka

tori_www.jpg

Lohjan torin reunassa jo useamman kesän sijainnut punainen infomökki on palvellut kunniakkaasti sekä paikallisia asukkaita että Lohjalle tulleita matkailjoita.

- Viime kesänä infomökillä kävi noin 2000 asiakasta, joista 15% oli ulkomaalaisia, kertoo Lohjan matkailupäällikkö Minna Ermala. Matkailumökillä kuuleekin kesäisin suomenkielen lisäksi vähintäänkin englantia ja ruotsia, joita mökin kesätyöntekijät puhuvat.

- Yleisin kysymys on ollut, mitä tekemistä Lohjalla olisi neljäksi tunniksi, kertoo Lohjan matkailun Helena Kontio kun kysyttiin, mitä asiakkaat kyselevät.

Kesällä infomökin miehittävät matkailun kesäapulaiset eli alaa opiskelevat Eeva Hirvonen sekä Elina Saala, joista Eeva ilmoittaa omaksi mielipaikakseen Lohjalla Aurlahden rannan ja Elina taasen puhuu oman kotipaikkansa eli Nummen puolesta.

Sekä Eeva että Elina toivovat saavansa kesän aikana käytännönkokemusta kielistä, eli vähintään englannista ja ruotsista. Ensimmäisenä päivänä tiedot olivat vielä hieman hakusessa, mutta matkailun infopisteessä on paljon erilaisia Lohjaan liittyviä esitteitä, Länsi-Uudenmaan karttoja ja on tytöillä käytössään nettiyhteys, jolla voi hakea kysymyksiin vastauksia esimerkiksi visitlohja.fi sivustolta. Matkailun infopisteestä löytyy esitteitä mm. Lohjan saaristosta, Lohjansaaresta sekä Lohjan viikko-ohjelmasta eli mitä minäkin päivänä Lohjalla tapahtuu.

Uutuutena englanninkielinen ohjelmaopas                          

Tänä vuonna mennään matkailuinfossa menneiden kesien tyyliin opastaen ihmisiä Lohjaan liittyvien kysymysten parissa ja onhan infosta saatavilla joitain lohja-aiheisia matkamuistojakin. Tämä kesän uutuuspalveluna on infosta saatavilla englanninkielistäkin materiaalia.

Torin matkailun infopiste on avoinna arkisin kello 9-17 ja lauantaisin klo 9-14 elokuun loppuun saakka. Moottoritien kupeessa Routiolla oleva ABC:n matkailupiste on myös avoinna arkisin ja sinne on nyt otettu testikäyttöön kosketusnäytöllinen infomonitori, josta löytyy lohjatietoutta.

Matkailutoimisto etsimässä tilaa kaupungin keskustasta

Nyt jonkin vuoden Roution ABC:llä sijainnut Lohjan matkailun toimipiste on palaamassa keskustaan. Paluun ajankohta riippuu paljon sopivan tilan löytämisestä, sillä tilan tulee olla kaupungin oma tila. ABC:n nykyiset tilat eivät ole matkailutoimiston tarpeisiin enää riittävät.

infowww.jpg

Elina Saala ja Eeva Hirvonen toivovat pääsevänsä harjoittamaan kielitaitojaan kesän aikana matkailijoiden kanssa.

matkailukuva: 

matkailuteksti: 

Vihdin Wuosisatamarkkinat elokuussa

wuosisatamarkkinat2012 015b.jpg

Vihdin kirkonkylän täyttää elokuussa kymmentuhatpäinen joukko markkinavieraita, kun jo Wuosisatamarkkinat järjestetään lauantaina 22. elokuuta yhdeksättä kertaa.

Tapahtuman ytimen muodostavat markkinakojut, joissa on myynnissä käsitöitä, vanhoja tavaroita, uusia vanhan ajan tyyliin ja vanhoilla tekniikoilla valmistettuja tuotteita sekä luomu- ja lähiruokaherkkuja. Lisäksi markkinoilla esittäytyvät monet vihtiläiset kylät, järjestöt, yritykset, harrastus- ja matkailupalvelujen tarjoajat sekä Vihdin kunta. Markkinapäivä on hyvä mahdollisuus tutustua Vihtiin kuntana, kotipaikkana, tai vapaa-ajanviettopaikkana.

Wuosisatamarkkinoiden päivän ohjelmassa on perinteiseen tapaan musiikkia ja tanssiesityksiä, kuten sambaa. Torin ohjelmalavan lisäksi ohjelmaa on myös Wanhanajan raitin toisessa päässä, pappilassa, kirkolla, museolla ja venerannassa. Lapset voivat muun muassa tutustua kotieläimiin ja paloauton kalustoon, pomppia pomppulinnassa, ratsastaa poneilla tai ampua laseraseilla. Ravintolapisteitä on useita. Ajavaisten yhteydessä palkitaan myös vihtiläisiä kaverikoiria.

- Kauppapaikkoja on jo varattu runsaasti, mutta niitä on vielä jäljellä, kertoo Päivi Kukkamäki Wola Event Management Oy:stä, joka vastaa tapahtuman tuottamisesta.

Wuosisatamarkkinoita järjestävät Vihdin kulttuuritoimi ja yrittäjäyhdistys Wichtis ry, joiden apuna on runsaasti vapaaehtoisia ja talkoolaisia.

- Tämä on selvästi erittäin suosittu ja odotettu tapahtuma. Kävijöitä on jo niin paljon, että myös kauppiaita saapuu pitkänkin matkan päästä, kertoo Kukkamäki.

Suuri osa Wuosisatamarkkinoiden kauppiaista on samoja kuin aiempina vuosina.

- Wuosisatamarkkinoiden kauppiaat kehuvat Vihdin tapahtuman välitöntä tunnelmaa, ja odottavat jälleen tapaavansa myös vakioasiakkaitaan. Kannattaa muistaa, että erityisesti käsitöitä myyvät kauppiaat tekevät tuotteita varmasti myös tilauksesta, asiakkaan toiveiden mukaan, Kukkamäki vihjaa.

Markkinoille on vapaa pääsy. Wuosisatamarkkinat ovat 22. elokuuta kello 10 - 16:30.

matkailukuva: 

Länsi-Uudenmaan kartanoita

Suitian linna_by_MP_1348.jpg

Suitian linna sai nykyisen ulkoasunsa 1800-luvun lopulla.

 

Kartanoiden joukkoon lasketaan yleensä kruununkartanot, säterit ja muut suurtilat, jotka ovat olleet säätyläisten omistuksessa. Kruununkartanot ovat olleet valtion eli käytännössä kuninkaan omistamia maatiloja ja säterit kuninkaan ratsusotilaiden maatiloja. Kun talonpoika keskiajalla ilmoittautui ratsumieheksi, hänet korotettiin rälssimieheksi ja hänen tilastaan tuli säteri, jolla oli verovapaus.

Suomessa on 1700-luvulla ollut 234 rälssisäteriä, melkein kaikki rannikolla. Isoonvihaan asti rälssisotilas itse toimi virkamiehenä Turussa tai Tukholmassa ja maanviljelyksestä huolehti tilanhoitaja tai pehtoori.

Osa kartanoista on perustunut läänityksiin, joita kuningas antoi ansioituneille alaisilleen. Läänitysten jakamisen aloittaneella Ruotsin kuninkaalla Kustaa Vaasalla oli runsaasti jaettavaa sen jälkeen, kun hän oli uskonpuhdistusta hyväksi käyttäen takavarikoinut katolisen kirkon koko maaomaisuuden valtakuntansa alueella.

Kartanot ovat yleensä sijainneet erillään kylistä, mutta niistä on aikaa myöten kehittynyt kylämäisiä monien rakennusten muodostamia kokonaisuuksia. Kansanomaisen määritelmän mukaan kartano on yksinäistalo, jolla on vähintään viisi torppaa, 50 hehtaaria viljelymaata ja 500 hehtaaria metsää. Suurimmilla kartanoilla oli kymmeniä torppia, joiden vuokralaisilla oli työvelvollisuus kartanossa.

Kartanoiden kulta-aika päättyi Suomessa vuonna 1918, kun torpparit saivat oikeuden lunastaa vuokratilansa itselleen. Laki vuokra-alueiden lunastamisesta eli torpparilaki hyväksyttiin kiireellisessä järjestyksessä kaksi kuukautta Suomen sisällis- eli kansalais- eli vapaussodan päättymisen jälkeen. Lunastusoikeutta käytti yli 92 000 torpparia ja mäkitupalaista, jotka lunastivat yhteensä noin 910 000 hehtaaria maata, josta noin neljäsosa oli viljeltyä.

Komeita aatelissukujen omistamia kartanoita on kutsuttu herraskartanoiksi ja Itä-Suomessa hoveiksi. Yksi kartanoiden erikoismuoto on rautaruukit, joista on erillinen juttu tässä lehdessä.

Tässä esitellyt kartanot eivät ole avoinna yleisölle, paitsi jos erikseen mainitaan.

 

Suitian linna_by_MP_1929.jpg

Suitian linnan puutarhan puoleinen ovi on varsin koristeellinen.

 

Suitian linnassa vaikuttivat Flemingit

Siuntiossa sijaitseva Suitian linna (ruotsiksi Svidja Slott) on eräs Suomen vanhimmista kartanoista. Sen omisti 1400-luvulla Joachim Fleming, jonka pojasta ja perijästä Erik Flemingistä tuli Ruotsin kuninkaan luottomies, Raaseporin läänin maaherra ja koko Suomen käskynhaltija, joka muun muassa karkotti tanskalaiset Suomesta vuonna 1523. Seuraava isäntä oli Ruotsin yliamiraali ja valtakunnanmarski Klaus Fleming. Flemingit hallitsivat Suitiaa vuoteen 1730 asti.

Siuntion Tupalassa on ollut Suitian kartanolle kuulunut Suomen ensimmäinen rautaruukki. Se on ollut toiminnassa vuosina 1530-1558.

Suitian kivilinna valmistui vuonna 1540. Alkujaan siinä oli kivinen alakerta ja puinen yläkerta, mutta vuonna 1758 sattuneen tulipalon jälkeen muurattiin uusi toinen kerros tiilistä, 1700-luvun tyyliin.

Vielä suuremmat muutokset linna koki 1800-luvun lopulla, kun linna remontoitiin romantiikan ajan linnaksi August Wreden ostettua sen. Samalla rakennettiin ritarisali ja kunnostettiin linnan puutarha. Puutarhassa on Wreden perhehauta.

Suitian linna_by_MP_1932.jpg

Suitian linnan pihassa on Wreden perhehauta.

Wreden kuoltua Suitian linna siirtyi ensin valtiolle, sitten Vapaussodan invalidiliitolle ja vuonna 1945 Sotainvalidien veljesliitolle. Vuosina 1975-2006 Suitia oli Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan käytössä.

Linna oli pitkään myynnissä, mutta viime viikolla sen ostivat Koneen ja Sanoman hallituksen puheenjohtaja ja suuromistaja Antti Herlin, Gustav Rehnberg ja Henrik Rehnberg 11,7 miljoonalla eurolla. Kauppa vaatii vielä eduskunnan hyväksynnän.
    

 

Hästesko rakennutti Sjundbyn

Siuntion toinen kivilinna, Sjundbyn kartanon päärakennus valmistui vuonna 1563. Sen rakennutti Viipurin linnan päällikkö Jacob Henrikinpoika Hästesko, joka toimi Suomen väliaikaisena käskynhaltijana vuosina 1562 ja 1564.

Sjundbyn kartano on ollut olemassa jo ennen kivilinnaa. Vanhin maininta Sjundbystä on vuodelta 1417, jolloin se on ollut säteritila.

Sjundbyn linna_by_MP_1608.jpg

Sjundbyn kartanon päärakennus eli linna on 1540-luvulta.

Hästeskon jälkeen Sjundby kuului 1600-luvun lopulle asti Tottin aatelissuvulle. Vuodesta 1698 lähtien linna on kuulunut lohjalaisperäisille Adlercreutzeille lukuun ottamatta vuosia 1944-1956, jotka se oli Neuvostoliiton hallussa osana Porkkalan vuokra-aluetta. Neuvostoaikana linnan sisustus tärveltyi pahasti, mutta se on sittemmin entisöity.

Sjundbyn linna_by_MP_1949 (1).jpg

Sjundbyn linnan varaston seinissä on edelleen neuvostoliittolaisia iskulauseita ja toimintaohjeita.

Linnan vieressä Siuntionjoen partaalla ovat vesivoimala ja 1700-luvulla rakennettu viljamakasiini. Tien varressa on varastorakennus, jonka seinillä on edelleen venäjänkielisiä iskulauseita ja ohjeita.

Sjundbyn linna_by_MP_1686.jpg

Flemingien perustama Sjundbyn kartano on rakennettu silloisten liikenneyhteyksien lähelle, Suomenlahteen laskevan Siuntionjoen varteen.

Linnaan järjestää vierailuja matkailupalveluyritys SE-Action.

 

Neuvostosotilaat tärvelivät Pikkalan kartanon

Kolmas Siuntion kartanoista on Pikkalan kartano, joka on alun perin Flemingien 1500-luvulla perustama säteritila ja Suitian alakartano.

Tila erotettiin Suitiasta 1815 ja liitettiin Sjundbyn kartanoon, josta se 1800-luvulla erotettiin omaksi tilakseen.

Pikkalan kartano_by_MP_1729.jpg

Pikkalan kartanon vuonna 1851 valmistunut päärakennus on Engelin oppilaan suunnittelema.

Pikkalan kartanon vuonna 1851 valmistunut päärakennus on Engelin oppilaisiin kuuluneen arkkitehti Anders Fredrik Granstedtin suunnittelema. Granstedtin suunnittelemia ovat myös esimerkiksi Kerimäen, Limingan, Luumäen, Artjärven, ja Ylöjärven kirkot sekä Ruotsin suurlähetystö Helsingissä.

Tilan vanhin säilynyt rakennus on 1700-luvulla rakennettu pakarintupa.

Päärakennus kärsi huomattavia vaurioita vuosina 1944-1956, jolloin se oli Porkkalan neuvostotukikohdan asuinrakennuksena. Neuvostosotilaiden jäljiltä huoneissa oli ylimääräisiä väliseiniä, lattioissa reikiä ja sisustus täysin pilalla.

Neuvostoaikana kartanon kautta kulkemaan rakennettiin mukulakivinen Kabanovin tie. Se lienee saksalaisten sotavankien rakentama.

Pikkalan kartano_by_MP_1838.jpg

Pikkalan kartanon pihan läpi kulkee nupukivinen Kabanovin tie, joka on rakennettu Porkkalan parenteesin aikana.

Neuvostoliiton poistuttua Porkkalan vuokra-alueelta Pikkalan kartanon osti Lindebergin suku, jolle kartano oli kuulunut ennen vuokra-aikaa. Nykyään tilan päätuotteita ovat maissi ja siirtonurmi.

 

Ojamon kartano syntyi rautakaivoksen viereen

Suomen vanhin rautakaivos sijaitsee Lohjalla Ojamon kartanon päärakennuksen vieressä.  Edellä mainittu Erik Fleming perusti kaivoksen vuonna 1542 alun perin Suitian ruukkia varten, mutta pian perustettiin Mustion, Antskogin ja Billnäsin ruukit, joissa Ojamon malmi jalostettiin raudaksi.

Ojamon kartano_by_MP_0164.jpg

Ojamon kaivos on Suomen ensimmäinen rautakaivos, jonka malmin jalostamiseksi perustettiin ensimmäiset ruukit.

Louhinta lopetettiin 1670-luvulla malmivarojen ehtyessä, mutta vuosina 1824-1860 louhintaa jatkettiin. Kaivoksen syvin tunneli ulottuu 43 metriä Lohjanjärven pinnan alapuolelle. Kaivos täyttyi vedellä vuonna 1657, kun onkaloa louhittiin liian lähelle Lohjanjärven pohjaa.

Ojamon kartanon päärakennuksen rakennutti everstiluutnantti Dimitri Swertschkoff 1850-luvulla. Tyyliltään se edustaa venäläistä empireä. Erikoisuutena on lasitettu torni, josta on erinomainen näköala. Muita rakennuksia ovat renkitupa ja kaivoksen jätekivistä vuonna 1850 rakennettu navetta. Pihalta lähtevän lehmuskujan päässä on Swertschkoffin hauta.

Ojamon kartano_by_MP_0157.jpg

Ojamon kartanon päärakennus on rakennettu 1850-luvulla.

 Nykyisin kartanon omistaa Lohjan Kotiseutututkimuksen Ystävät ry:n perustama Vanha Lohja -säätiö. Lohjan matkailukeskus järjestää kartanoon opastettuja vierailuja. Lisäksi päärakennuksessa järjestetään konsertteja ja yksityistilaisuuksia.

 

Kruununkartanosta luomutilaksi

Eräs Lohjan vanhimmista kartanoista on Laakspohja, joka on perustettu vuonna 1556 kuninkaan- eli kruununkartanoksi. Vuosina 1559-1562 kartanon omisti Juhana-Herttua, josta tuli Ruotsin kuningas vuonna 1568. Sen jälkeen tilalla on ollut runsaasti omistajia, muun muassa Mustion ruukin omistaja Magnus Linder ja Suomen rikkain mies, Lohja Oy:n perustaja Hjalmar Linder.

Laakspohjan kartano_by_MP_0318.jpg

Laakspohjan kartanon päärakennus on rakennettu vuonna 1914 entisen päärakennuksen paikalle.

Vuodesta 1911 tila on ollut van der Palsin suvun omistuksessa. Hollantilaissyntyinen, mutta Pietarissa vaikuttanut Max H. van Gilse van der Pals asettui Laakspohjaan paettuaan Venäjän vuoden 1917 vallankumousta.

Nykyinen Walter ja Ivar Thoménin suunnittelema päärakennus on valmistunut vuonna 1914. Muut rakennukset ovat 1910-luvulta. Kartanon puiston on suunnitellut puutarha-arkkitehti Olsson vanhempi. Kartanoon johtava tammikuja on ollut olemassa jo 1600-luvulla.

Nykyään Laakspohjassa kasvatetaan lampaita ja ylämaankarjaa, pelkästään luomuna. Tilan hevostalli toimi pitkään vain hoitotallina, mutta viime vuonna tilalla aloitti Laakspohjan ratsastuskoulu.

Laakspohjan kartano_by_MP_0237.jpg

Laakspohjan kartanon lampaat ruokitaan puhtaalla luomuravinnolla.

 

   
Olkkalan kartano on ollut teollisuuskeskus

Merkittävin Vihdin kartanoista on ollut Olkkalan kartano, johon on kuulunut enimmillään 4500 hehtaaria maata. Vanhin tieto Olkkalan säteritilasta on vuodelta 1539.

Olkkalan kartanon ja siihen kuuluneen Kourlan myllyn omistajien luettelossa vilisee aatelisnimiä Hästeskoosta Tolliin, Hippingiin ja Ekestubbeen. Vuosina 1814-43 kartanon omisti kemisti, fyysikko ja mineralogi Johan Gadolin, joka löysi alkuaine yttriumin ja toimi myös Turun yliopiston rehtorina. Hänen mukaansa on nimetty alkuaine gadolinium.

Olkkalan kartano_by_MP_0913.jpg

Olkkalan kartanon päärakennus on Jorma Pullan entisöimä.

1900-luvun alkupuolella perustettu Olkkala Oy rakensi kartanon alueelle tiilitehtaan ja sahan. Vuosina 1911-1957 Olkkalasta kulki Vihdin kirkonkylän kautta kapearaiteinen rautatie Ojakkalaan Hanko-Hyvinkää-rautatien varteen.

Vuosina 1934-72 kartanon mailla toimi maamieskoulu. Vuodesta 1979 lähtien  siellä on toiminut Valtion maatalouskoneiden tutkimuslaitos eli nykyinen MTT Vakola, joka tutkii maatalousteknologiaa Suomen oloissa, testaa maatalouskoneita sekä kehittää automaatio- ja paikannusjärjestelmiä ja viljelyteknologiaa. Vakolan käytössä on 1800 metriä pitkä testirata, kaksi tärinärataa sekä noin 150 hehtaaria peltoa ja kosteikkoa.

 Kartanon nykyinen empiretyylinen päärakennus on valmistunut vuonna 1845. Sen on entisöinyt Jorma Pulla.

Päärakennuksen vieressä on hyvin säilynyt vanha punamultamaalattu päärakennus, joka on valmistunut vuonna 1770. Pihapiirissä sijaitsee myös Gadolinin vuonna 1819 rakennuttama tiilirakenteinen viljamakasiini. Puutarhan erityispiirteenä ovat lukuiset patsaat ja muut taideteokset.

Kartano ja sen pihapiiri ovat suojeltuja ja kuuluvat valtakunnallisesti merkittävään kulttuuriympäristöön.

Olkkalan kartanon omistaa nykyään AVS Elämys, joka järjestää siellä yritystilaisuuksia, konferensseja, konferensseja, kursseja ja juhlia. Kartano ei ole avoinna yleisölle.

Olkkalan kartano_by_MP_0592.jpg

Olkkalan kartanossa on kehitetty tekniikkaa ja maataloutta  jo 1800-luvulta lähtien. MTT Vakola toimii kartanon mailla.

 

Hiiskula, suurtila 1800-luvulta lähtien

Vihtijärvellä sijaitsevan Hiiskulan kartanon perusti vuonna 1836 vapaaherra Arthur Wilhelm Klinckowström ostamalla Kourlaan kuuluneet Hurran, Kaupin, Syökärin ja Kuloin rälssitilat Carl Henrik Tollin konkurssipesästä. 1860-80-luvuilla kartanoon liitettiin neljä muutakin tilaa.

Kartano meni konkurssiin vuonna 1861. Sen osti huutokaupassa Alexander Wilhelm Brummer, jonka jälkeläisten omistama kiinteistöyhtymä hallinnoi kartanoa nykyään.

Hiiskulan kartano_by_MP_0647.jpg

Hiiskulan kartanon päärakennus Vihtijärvellä on valmistunut vuonna 1842.

Kartano keskittyy nykyään metsätalouteen. Pellot on vuokrattu maanviljelijöille.

Hiiskulan kartano omistaa suurimman osan Vihdin koillisosan metsistä Moksista Hyvinkään rajalle asti. Ne ovat suosittuja retkeilyalueita.

Kartanon päärakennus on valmistunut vuonna 1842. Sen läheisyydessä sijaitseva väentupa vellikelloineen on samaa ikäluokkaa. Erään talousrakennuksen edessä oleva museoikäinen bensiinipumppu muistuttaa Brummereiden kiinnostuksesta autoja kohtaan.

Hiiskulan kartano_by_MP_0640.jpg

Hiiskulan kartanon väentuvan vellikello on yhä paikallaan.

 

MP

Kirjallisuutta: Kaj Dahl - C.J. Gardberg: Suomen kartanoita.

 

matkailukuva: 

Ruukkikierros Länsi-Uudellamaalla

Fiskarsin ruukki_by_MP_0090.jpg

Fiskarsin mylly on muurattu masuunin kuonasta valmistetuista tiilistä.

 

Suomen teollisuushistoriasta suuri osa on läntisellä Uudellamaalla. Suomessa on ollut kuutisenkymmentä ruukkia, joissa on ollut masuuni, sinkkisulatto tai kuparisulatto ja niistä peräti kaksitoista on ollut nykyisen Länsi-Uudenmaan alueella. Suomen merkittävin ruukkikeskittymä on Pohjan ympäristössä, jossa on toiminut neljä ruukkia.

Jo rautakaudella osattiin Suomessa kerätä järvi- ja suomalmia ja valmistaa siitä taontakelpoista rautaa pienissä sulatuskuopissa ja  ja harkkohyteissä. Silti vasta masuunien rakentaminen, Lohjan Ojamon rautakaivoksen ja muiden kaivosten perustaminen sekä rautamalmin tuonti Ruotsista mahdollistivat raudan tuotannon teollisessa mittakaavassa.

Tarvittavan kuumuuden tuottamiseen käytettiin masuuneissa runsaasti puuhiiltä, jota valmistettiin hiili- eli sysimiiluissa. Tästä syystä ruukit perustettiin aina metsäisille alueille.

Ruukit perustettiin koskien partaille siksi, että vesivoimaa tarvittiin malmin murskaamiseen, suurikokoisten palkeiden käyttämiseen sekä liikuttamaan 300-500 kilon painoisia kankivasaroita, joilla masuunin tuottama takki- eli raakarauta taottiin kankiraudaksi eli metrien pituisiksi ja kymmeniä kiloja painaviksi poikkileikkauksiltaan neliskulmaisiksi tangoiksi.

Kankivasarat löivät 60-80 iskua minuutissa ja niitä saatettiin käyttää ympäri vuorokauden. Vesirattaat liikuttivat myös kevyempiä, “vain” 100 kg:n painoisia nippuvasaroita, joilla taottiin kankiraudasta ohuempia tuotteita, sekä pienempiä naulavasaroita, jotka saattoivat iskeä 300 kertaa minuutissa.

Useimpien ruukkien ympärille syntyi kyläyhteisöjä ja manufaktuuripajoja, joissa rautaa jalostettiin lopputuotteiksi, kuten työkaluiksi, hevosenkengiksi ja nauloiksi. Ruukkien ympärille syntyi myös muuta teollisuus- ja liiketoimintaa.

 

Mustion ruukki_by_MP_1889.jpg

Mustion ruukin sähköveturi Pässi aloitti vaunujen vetämisen kapearaiteisella radalla vuonna 1903.

 

Suomen metalliteollisuus alkoi Mustiolta

Lohjan Ojamolle perustettiin rautakaivos vuonna 1540, mutta Suomessa ei ollut vielä yhtään ruukkia, vaan malmista tehtiin metallia pienissä harkkohyteissä. Suomen ensimmäinen ruukki perustettiin Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskyllä Mustion kartanon alueelle vuonna 1560. Tarjolla oli runsaasti vesivoimaa palkeiden käyttämiseen: Mustion koskien putouskorkeus oli ennen patojen rakentamista peräti 11 metriä.

Ojamon kaivosmiehillä ei liene ollut käsitystä Lohjanjärven syvyydestä, sillä vuonna 1657 alkoi järven vesi tulvia kaivokseen liian ohueksi louhitun kallion läpi. Kuitenkin kaivos otettiin osittain käyttöön jo 1660-luvun alussa.

Mustion ruukkiin perustettiin vasarapajoja ja myös Suomen ensimmäinen manufaktuuripaja, jossa taottiin raudasta työkaluja ja muita tarve-esineitä.

Mustion ruukki_by_MP_1899.jpg

Mustion linnan päärakennus on hirsirakenteinen, mutta edustaa uusklassismia. Erittäin kauniissa puutarhassa on paljon patsaita.

Aluksi Mustion ruukki oli Ruotsin valtion omistuksessa, mutta Antskogin ruukin perustanut turkulainen Jacob Wolle sai vuonna 1644 luvan ostaa sen. Kyseessä lienee eräs ensimmäisistä yksityistämisistä Suomessa.

Vuonna 1665 tulipalo tuhosi vasarapajan ja osittain myös masuunin ja vuonna 1713 ruukki rappeutui lopullisesti venäläisten käsissä. Mustion uusi kukoistus alkoi, kun Skånessa syntynyt Magnus Linder sai Mustion omistukseensa vuonna 1766. Siitä lähtien ruukki on ollut Linderin suvun omistuksessa lukuun ottamatta noin 40:n vuoden jaksoa 1900-luvulla.

Mustion linna rakennuksineen ja puistoineen on eräs Suomen hienoimmista ruukinkartanoista. Hirsirakenteinen päärakennus on valmistunut vuonna 1792.

Masuunin ja varhaisempien patojen jäänteet ovat nykyään järven tai oikeastaan tekoaltaan pohjassa. Mustion alempi järvi padottiin vuonna 1952 Åkerforsin voimalaitoksen laajennuksen yhteydessä.

Mustion ruukki_by_MP_1911.jpg

Mustion linnan puutarhassa on useita huvimajoja ja muita rentoutumispaikkoja.

Nykyään Mustion linna on majoitus- ja kokouspalveluja tarjoava kartanohotelli. Entisen ruukin alueella on edelleen myös teollisuutta.

 

Antskogissa on Suomen ensimmäinen sulku

Pohjan ruukeista vanhin on Antskogin ruukki, jonka Jacob Wolle perusti vuoden 1630 tienoilla Anskunjoen varteen. Antskogiin eli suomeksi Anskuun rakennettiin muun muassa masuuni, kaksi vasarapajaa ja valimo. Siellä valmistettiin rautaa ja kuparia vuoteen 1880 saakka.

Antskogin masuunin kohtaloksi koitui sen toinen omistaja, Petter Thorwöste, joka perusti vuonna 1649 Fiskarsin ruukin lähemmäs merta ja siirrätti masuunin sinne. Taonta jäi edelleen Antskogiin, josta kehittyi niin merkittävä paikka, että sinne rakennettiin oma kirkko vuonna 1666.

Antskogin ruukki_by_MP_0124.jpg

Antskogiin rakennettiin Suomen ensimmäinen sulku eli slussi vuonna 1824.

Antskogin kankirautavasara tuhoutui tulipalossa vuonna 1683 ja koko ruukki Isonvihan aikana vuonna 1713. Sinne kuitenkin siirrettiin nippuvasara Fiskarsista.

Antskogin uusi kukoistus alkoi vuonna 1731, kun tukholmalainen kauppias John Montgomerie osti sen ja toi sinne Ruotsista vallonilaisia seppiä, jotka hallitsivat vaativat taontatyöt.

Antskogin ruukki_by_MP_0137.jpg

Antskogin verkatehdas on nykyään melkein tyhjillään.

Vuonna 1786 Antskogin silloinen omistaja siirrätti kirkon Kosken ruukkiin asukkaiden vastalauseista huolimatta. Antskogissa on kirkosta jäljellä kiviaita ja osa kivijalkaa.

Turkulainen apteekkari Jacob von Julin osti Antskogin ruukin vuonna 1822 ja perusti sinne verkatehtaan sekä vanutus- ja värjäyslaitoksen. Antskogiin rakennettiin vuonna 1824 Suomen ensimmäinen sulku, jonka tarkoituksena oli säädellä veden virtausta koskissa.

Antskogin ruukki_by_MP_0117.jpg

Verkatehtaan mainoskilpi on säilynyt Antskogissa.

Ruukkitoiminta päättyi Antskogissa vuonna 1880. Tekstiilien jälkeen Antskogiss valmistettiin muun muassa jauhesammuttimia. Alueella on tehdas- ja asuinrakennuksia sekä Antskogin kartano, mutta ruukkikauden rakennuksia ei ole säilynyt.

 

 

Hienotaontaa ja muotoilua Fiskarsissa

Maineikkain koko Suomen ruukeista on Fiskars, josta on tullut eräs suomalaisen muotoilun ja taiteen keskuksista. Historiallisissa rakennuksissa toimii muiden muassa muotoilijoita, arkkitehteja, veneenveistäjiä, puuseppiä, lasinpuhaltajia, keraamikkoja ja kuvataiteilijoita. Ruukin alueella on useita myymälöitä, ravintoloita sekä museo ja näyttelytiloja.

Fiskarsin ruukki_by_MP_0109.jpg

Talli- ja koulurakennusta eli kellotornirakennusta sekä useita muita Fiskarsin rakennuksia oli suunnittelemassa Carl Ludvig Engel.

Fiskarsin ensimmäisen, vuonna 1649 Antskogista siirretyn masuunin ja melkein kaiken muunkin Fiskarsissa tuhosivat venäläiset Isonvihan aikana. Uusi omistaja Montgomerie rakennutti uuden masuunin vuonna 1731, jolloin tuotanto pääsi taas vauhtiin. Seuraava omistaja, tukholmalainen kauppatalo Jennings & Finlay rakennutti Fiskarsiin uudentyyppisen masuunin ja aloitti kuparinvalmistuksen. Kuparimalmi saatiin Kiskosta Orijärven kaivoksesta.

Seuraava omistaja, Julin, rakennutti vuosina 1831-32 masuunin paikalle Carl Ludvig Engelin suunnitteleman hienotaepajan valmistamaan puukkoja, saksia ja syömävälineitä. Vuonna 1837 valmistui konepaja, jossa valmistui muun muassa Suomen ensimmäinen höyrykone, ja vuonna 1888 uusi hienotaepaja, joka on nykyisin design-keskuksena.

Vuonna 1883 ruukista muodostettiin yhtiö nimeltä Fiskars Aktiebolag, jonka peruja on nykyinen Fiskars Oyj Abp. 1880-luvun huipputuotteita olivat kyntöaurat, joita valmistettiin noin 40:ä mallia ja yhteensä miljoona kappaletta.

Fiskarsin ruukki_by_MP_0099.jpg

Fiskarsin ruukinkartano eli Kivitalo.

 

 

Työkaluja ja huonekaluja Billnäsistä

Vuorimestari Carl Billsten perusti Billnäsin ruukin vuonna 1641 ja nimesi sen itsensä mukaan. Ruukkiin tuli masuuni ja yksi vesivoimalla toimivaa vasarapajaa. Suunniteltua toista vasarapajaa ei koskaan rakennettu ja jo rakennetunkin Billsten siirrätti Fagervikin ruukkiin vuonna 1655.

Billnäsin ruukki_by_MP_0197.jpg

Billnäsin idylliset työväenasunnot ovat nykyään vuokra-asuntoja.

Rasitteistaan vihastuneet paikalliset talonpojat tuhosivat Billnäsin ruukin vuonna 1659. Billnäsiä alettiin kuitenkin kehittää rakentamalla sinne uusi kankivasara ja nippuvasara vuonna 1670. Masuunia ei enää ollut, mutta taottavaksi riitti Fagervikin ruukissa valmistettua takkirautaa.

Seuraavan kerran Billnäsin ruukki tuhoutui Suuren Pohjan sodan aikana 1700-luvun alussa. Sodan jälkeen sen omistajaksi tulivat tukholmalaiset Hisingin veljekset, jotka rakennuttivat kaksi uutta kankivasaraa ja perustivat sinne Suomen ensimmäisen puutarhakoulun, jonka peruja nykyinen Billnäsin taimisto on.

1800-luvun lopulla Billnäsissä alettiin valmistaa kirveitä, lapioita ja muita työkaluja sarjatuotantona, erityisesti Venäjän armeijalle. Vuonna 1909 alkoi tammisten konttorihuonekalujen valmistus. Billnäsin työpöydät ja tuolit ovat nykyään keräilykohteita.

Billnäsin ruukkialueella on jäljellä runsaasti kulttuurihistoriallisesti arvokkaita rakennuksia, joista merkittävin on 1600-luvulta peräisin oleva Iso paja. Asuinrakennuksista vanhimmat ovat 1770-luvulta.

Vuonna 1917 valmistui kirkkoarkkitehtina tunnetun Lars Sonckin suunnittelema ruukinkartano Villa Billnäs, joka on yksityisasuntona. Aiempi päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1915.

Billnäsissä on myös asemarakennus, mutta ei enää rautatietä sen jälkeen, kun rantarataa oikaistiin vuonna 1989.

Fiskars osti yhtiöitetyn Billnäsin osake-enemmistön vuonna 1920 ja alkoi valmistaa siellä muun muassa saksia. Vuonna 1989 Fiskarsin tuotanto siirrettiin uusiin tehdastiloihin parin kilometrin päähän. Teollisuustilat ovat nykyään pääosin tyhjillään.

Billnäsissä toimii Rakennusapteekki, jossa myydään vanhoja ja vanhan mallin mukaan tehtyjä rakennustarvikkeita sekä järjestetään entisöintikursseja.

Billnäsin ruukki_by_MP_0449.jpg

Suurin osa Billnäsin teollisuustiloista on tyhjillään.

 

Åminnefors: ruukista teollisuusalueeksi

Nuorin Pohjan ruukeista on vuonna 1875 perustettu Åminnefors, jossa perustettiin alun perin sinkin tuotantoa varten. Sinkkisulatto lopetettiin jo vuonna 1883, mutta rautaa valmistettiin masuunissa vuoteen 1977 asti. Ruukki alkoi menestyä vasta, kun Fiskars-yhtiö otti sen johdon käsiinsä 1890-luvulla.

Åminneforsin ruukki_by_MP_0174.jpg

Åminneforsin voimalaitos on valmistunut vuonna 1910.

Åminnefors on nykyään tavallinen teollisuusalue. Vuonna 1930 rakennetussa valssaamossa valmistetaan vieläkin betoniteräksiä, mutta ei enää Fiskarsin vaan Celsa Groupin nimellä. Lisäksi Lesjöfors Springs valmistaa alueella jousia. Vuonna 1910 valmistunut vesivoimala muuttaa edelleenkin Mustionjoen virtausta sähköksi.

Ruukkia huomattavasti vanhempi on 1570-luvulla perustettu Åminnen kartano eli Åminnegård, jonka 1700-luvulla rakennetussa päärakennuksessa ovat nykyään ravintola Åminnegård ja golfkeskus Nordcenterin kerhohuoneisto.

Åminneforsin ruukki_by_MP_0394.jpg

Åminnefors on muuttunut ruukista teollisuusalueeksi, mutta vanhojakin rakennuksia on säilytetty.

Åminforsin lähellä sijaitsee Suomen eteläisin laskettelukeskus Påminne, jossa voi kesäaikaan laskea mäkiautoilla.

 

Fagervikissa on säilytetty ruukkimiljöö

Fagervikin perusti vuonna 1646 Carl Billsten, joka oli perustanut Billnäsin ruukin viisi vuotta aikaisemmin. Uusi ruukki sijoitettiin Kuninkaantien eli Turku-Viipuri -maantien varteen, runsaiden puuvarantojen keskelle ja voimakkaan kosken ääreen. Lisäksi Fagervikista oli lyhyt matka merenrantaan, johon malmikuormat tuotiin Ruotsista laivoilla.

Fagervikin ruukki_by_MP_1866.jpg

Fagervikin kankivasarapajan massiivisia takovasaroita on liikutettu vesivoimalla.

Kuten moni muukin ruukki, Fagervik tuhoutui Suuren Pohjan sodan ja Isonvihan aikana, mutta rakennettiin uudelleen entistä ehommaksi. Vuonna 1730 Fagervik sai lähes yksinoikeuden rautapellin ja läkkipellin valmistukseen koko Ruotsissa.

Fagervikin ruukin ostivat vuonna 1723 samat Hisingin veljekset kuin Billnäsin joitakin vuosia aikaisemmin. Fagervik on edelleen saman suvun omistuksessa.

Läkki- ja kattopellin viennistä Ruotsiin tuli vaikeaa sen jälkeen, kun Suomesta tuli osa Venäjää, ja loppui kokonaan vuonna 1823. Vuonna 1824 ruukinpatruunaksi tuli Fridolf Hisinger, joka osti ympäristöstä maata ja muutti Fagervikin ruukista suurtilaksi. Ruukkitoiminta jatkui kuitenkin vuoteen 1902 asti.

Nykypäivään asti ovat säilyneet vuonna 1758 rakennettu kankivasarapaja, vuonna 1765 valmistunut nippuvasarapaja, tinauspaja 1780-luvulta sekä 1890-luvulla rakennettu vesisaha. Ruukin puinen ristikirkko on rakennettu vuonna 1737. Alun perin seppien asunnoiksi rakennetut punamultamaalatut talot ovat 1700- ja 1800-luvuilta ja vanhempi päärakennus 1720-luvulta. Nykyinen päärakennus on 1770-luvulta.

Fagervikin ruukki_by_MP_1198.jpg

Fagervikin ruukinkartanon päärakennus on rakennettu 1770-luvulla.

Ruukinkartanon puutarhat ja puistot ovat merkittävimpiä historiallisia puutarhoja maassamme. Brännäsholmin suuressa englantilaisessa puistossa sijaitsee maassamme ainutlaatuinen kiinalainen paviljonki, joka on rakennettu 1780-luvulla puusta eurooppalaisten esikuvien mukaan.

Fagervik on Suomessa ensimmäinen paikka, jossa on viljelty perunaa.

Fagervikin ruukki_by_MP_1279.jpg

Fagervikin ruukissa on oma kirkko.

 

 

Skogbyssä on säilynyt masuuni

Hankoniemellä sijaitsevan Skogbyn ruukin perusti vuonna 1686 Billnäsin omistaja Carl Billsten nuorempi takkiraudan valmistamista varten. Sijainti keskellä metsää valittiin siksi, että puuhiilen saaminen masuuniin oli helppoa - yli 20 kilometrin matkoja ei pidetty järkevinä puuhiilen kuljettamiseen, koska se mureni hevoskärryjen tärinässä.

Toinen paikan valintaan vaikuttanut kriteeri oli sijainti meren rannassa: ruotsalainen rautamalmi voitiin tuoda laivalla suoraan ruukin rantaan.

Syrjäinen sijainti vaikutti siihen, että Skogbyhyn ei koskaan syntynyt suurempaa kyläyhteisöä. Toinen syy on, että vesivoimaa ei riittänyt kuin palkeiden käyttämiseen eikä aina siihenkään: vuonna 1856 masuunin viereen pystytettiin tekniikan viimeistä huutoa ollut höyrykäyttöinen puhalluskone, joka on edelleen paikallaan. Skogbyn ruukkiin ei rakennettu pajaa, vaan siellä valmistettu takkirauta vietiin Fagervikiin taottavaksi.

Skogbyn ruukki_by_MP_0215.jpg

Skogbyn ruukin masuuni on toinen koko Suomessa säilyneistä masuunirakennuksista.

Skogbyn masuuni on toinen koko Suomessa alkuperäisinä säilyneistä masuuneista. Se on samassa asussa kuin rakentamisvuonnaan 1789. Edellinen masuuni oli rakennettu vuonna 1686.

Masuunin vieressä on yksityiskäytössä oleva omakotitalo, jonka kellarikerroksen päällä on alun perin ollut ruukin konttorirakennus. Masuunin vieressä on muiden rakennusten perustusten jäännöksiä.

 

 

Kärkelä: ruukista mallitilaksi

Lohjan ja Salon rajalla, osittain kummankin kaupunginpuolella sijaitsee pieni Kärkelän ruukkikylä, josta harva on kuullutkaan. Kärkelässä on säilynyt poikkeuksellisen paljon työväen asuinrakennuksia, joista voi vieläkin päätellä, millainen on ollut 1700-luvun ruukkikylä.

Kärkelän ruukki_by_MP_0014.jpg

Ruukin tuotantorakennuksista on Kärkelässä säilynyt vain paja.

Tukholmalainen kauppaneuvos Robert Finlay perusti Kärkelän kupariruukin Kärkelän- eli Saukonjoen varteen vuonna 1766. Ruukissa jalostettiin läheisen Orijärven kaivoksen malmia metalliksi. Ennestään kylässä oli koskivoimaa käyttävä saha.

Kärkelän kuparihyttiä laajennettiin jo vuonna 1781 ja samalla rakennettiin raakakupariuuni. Rakennus paloi vuonna 1812, mutta uusi kuparihytti valmistui vuonna 1820. Kuparin sulatus loppui Kärkelässä vuonna 1882, minkä jälkeen ruukki muuttui Fiskarsin ulkokartanoksi, jossa harjoitettiin maanviljelystä ja karjanhoitoa, ja myöhemmin Fiskarsin mallitilaksi.

Ruukin tuotantorakennuksista on säilynyt vain hirsirakenteinen 1800-luvun alkupuolen paja joen pohjoisrannalla. Kosken pohjoisrannalla on nähtävillä myös kolmen pasutushuoneen pohjat sekä 1960-luvulla puretun myllyn kivijalka.

Kärkelän ruukki_by_MP_0006.jpg

Lohjan ja Salon rajalla sijaitsevan Kärkelän viehättävät talot ovat entisiä ruukin työläisasuntoja.

Vuosina 1921-23 valmistuneessa navetta- ja meijerirakennuksessa toimii nykyään vaunumuseo, jossa on esillä kunnostettuja hevosvaunuja, kiesejä ja rekiä. Ruukin tiilirakenteinen hevostalli on edelleen alkuperäisessä käytössä.

Kärkelän ruukinkartano siipirakennuksineen sijaitsee Orijärven kaivokselta Kärkelään vievän tien varrella. Päärakennuksen vanhemmat osat ovat vuodelta 1786 ja uudemmat 1800-luvun puolivälistä.

 

Karkkila kasvoi ruukin ympärille

Högforsin ruukki perustettiin tsaarin vuonna 1820 antamalla privilegiolla. Ruukki rakennettiin alueen korkeimman kosken partaalle noin seitsemän kilometrin päähän Kulosuonmäen eli Rautamäen rautakaivoksesta. Masuunin lisäksi rakennettiin valimo ja konepaja.

Högfors_by_MP_1105.jpg

Högforsin ruukin masuuni (vasemmalla) on restauroitu vuosina 1996-2000. Karkkilan kaupunki on rakentunut ruukin ympärille.

Kulosuonmäen malmista saatu takkirauta soveltui huonosti taontaan, mutta erinomaisesti valuraudan valmistamiseen. Ruukinpatruuna Joseph Bremerin johdolla Högforsin valimossa päätettiin keskittyä valutuotteisiin, kuten liesiin, uuneihin, keskuslämmityslaitteisiin, paistinpannuihin, patoihin, hautaristeihin ja valurautapylväisiin. 1930-luvulta 1970-luvun öljykriisiin asti tärkeimpiä tuotteita olivat emaloidut valurauta-ammeet.

Högforsin masuuni on tyypiltään multahirsimasuuni, jonka alaosa on kiveä ja yläosa maa-aineksella täytetty hirsikehikko. Sitä käytettiin takkiraudan valmistukseen vuoteen 1896 asti. Parhaimmillaan takkirautaa valmistettiin yli kolme tonnia päivässä. 1880-luvulta Högforsissa alettiin käyttää myös Ruotsissa valmistettua takkirautaa.

Masuunin puurakenteet purettiin vuonna 1926, mutta vuosina 1996-2000 masuuni entisöitiin ja siihen rakennettiin uudet puuosat.

Tehtaaksi kasvanut ruukki oli Karkkilan merkittävin työnantaja, jolla oli parhaimmillaan toista tuhatta työntekijää. 1990-luvun lamavuodet olivat kohtalokkaita Högforsin tehtaalle, joka oli siinä vaiheessa osa JOT-konsernia. Nykyään tehdas on nimeltään Componenta Karkkila.

Karkkilassa toimii ruukkimuseo Senkka, johon kuuluvat Valimomuseo, Työläismuseo ja Masuuni esittelevät valutekniikan lisäksi ruukkilaisten työtä ja arkielämää.

Högforsin ruukki_by_MP_0603.jpg

Karkkilan työläismuseossa on säilytetty työläisten asuintaloja alkuperäisessä asussaan. Yksittäisessä puutalossa saattoi olla kuusikin asuntoa.

 

MP

Kirjallisuutta: Asko Salokorpi: Suomen rautaruukit. Keuruu 1999.

 

matkailukuva: 

Hankoon!

_MG_8021_1.jpg

Milla ja Matias Muuronen vierailivat toukokuussa Silversandin leirintäalueella Hangossa.

 

Suomen eteläisin kaupunki Hanko on myös merellisin, sillä sitä ympäröi meri melkein joka puolelta. Hankoniemen yhdistää muuhun mantereeseen vain muutaman kilometrin levyinen kannas. Hiekkarantoja Hangossa on yli 30 kilometriä ja säätila usein aurinkoinen silloinkin, kun sisämaassa sataa vettä. Säätilastojen mukaan Hanko on Suomen aurinkoisin paikka.

Hangon maisemat ovat jääkauden muovaamia, mutta eivät vain jään uurtamat silokalliot. Koko Hankoniemi on muodostunut muun Salpausselän kanssa jäätikköjokien tuomasta hiekasta, kun mannerjäätikön reuna on ollut paikallaan satoja vuosia noin 12 250–12 050 vuotta sitten.

Hanko on saanut kaupunkioikeudet vuonna 1874, mutta Hangon Tulliniemessä on ollut satama jo 1400-luvulta lähtien. Jo 1200-luvulla Hangon kautta on kulkenut laivareitti Tallinnasta Tukholmaan.

Ensimmäinen kylpylä perustettiin vuonna 1879 ja 1900-luvun alussa Hanko oli merkittävä kylpyläkaupunki. Lähivuosina Hangosta tulee jälleen kylpyläkaupunki, sillä Hotelli Regatan laajennuksen yhteyteen suunnitellaan uutta kylpylää ja noin sataa loma-asuntoa. Hankkeen arvo on peräti 100 miljoonaa euroa.

 

Hanko_panoraama1934.jpg

Hangon vesitornin maisematasanteelta on huikea näköala avomerelle asti.

 

Sotaisa historia

Hanko on kiinnostanut turistien lisäksi myös sotilaita. Vuonna 1714 Venäjän laivasto sai kaikkien aikojen ensimmäisen voittonsa Hangon pohjoispuolella, kun Riilahden meritaistelu koitui Ruotsin tappioksi. Taistelun voiton kunniaksi useat Venäjän taistelulaivat ovat saaneet nimekseen “Gangut” eli Hanko.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Hangon satama oli kokonaan Venäjän armeijan käytössä. Vuonna 1918 sen kautta saapui Suomeen saksalaisjoukkoja, jotka taistelivat sisällis- eli vapaus- eli kansalaissodassa valkoisten puolella. Bulevardin päässä sijaitseva Vapaudenpatsas on pystytetty saksalaisten joukkojen maihinnousun muistoksi.

Talvisodan rauhansopimuksella koko Hankoniemi vuokrattiin Neuvostoliitolle sotilastukikohdaksi, minkä jäljiltä maastossa on vieläkin juoksuhautoja, bunkkereita ja tykkiasemia. Hangon lentokenttäkin on rakennettu tukikohdan käyttöön. Suomen armeija rakensi omat bunkkerinsa, panssariesteensä ja ja muut puolustusrakennelmansa estääkseen neuvostojoukkoja valtaamasta maata Hangon kautta.

Jatkosodan alussa Hangossa käytiin verisiä taisteluja. Neuvostoliiton joukot alkoivat perääntyä Hangosta lokakuussa 1941 ja viimeinen evakuointialus lähti 2. joulukuuta.

Täktomintien varressa on Suomessa poikkeuksellinen sotamuistomerkki, jonka viereen on haudattu 453 neuvostoliittolaista sotilasta. Muistomerkissä lukee suomeksi, venäjäksi ja ruotsiksi: “Suuren isänmaallisen sodan vuosina sankarillisesti kaatuneille neuvostosotureille, kiitollinen synnyinmaa”. Vuonna 1969 se palkittiin kauneimpana neuvostoliittolaisena muistomerkkinä, joka sijaitsee Neuvostoliiton ulkopuolella.

Sodanaikaisella rintamalohkolla sijaitsevaan Rintamamuseoon on koottu sekä suomalaisia että neuvostoliittolaisia aseita, pukuja ja muuta kalustoa. Siellä on myös entisöity korsu, jossa pääsee vierailemaan.

 

_MG_8279.jpg

Neuvostosotilaiden hautausmaa on erikoisin Hangon sota-ajoista muistuttavista nähtävyyksistä.

 

Historiaa saarissa

Russarö on Puolustusvoimien entinen linnakesaari, jossa pääsee nykyään vierailemaan - tosin muiden maiden kuin Suomen kansalaiset vain yhtenä päivänä vuodessa ja silloinkin vain Puolustusvoimien erikoisluvalla. Vuonna 1863 valmistunutta Russarön majakkaa kutsutaan nimellä Hangon silmä. Se kunnostettiin viime vuonna.

Bengtskärin majakka on Pohjoismaiden korkein ja ulottuu 52:n metrin korkeuteen merenpinnasta. Bengtskär sijaitsee 25 kilometriä Hangosta lounaaseen.

Gustafsvärn on entinen Ruotsin armeijan linnakesaari, jossa on vuonna 1951 valmistunut majakka ja 1700-luvun lopulla rakennetun linnakkeen raunioita.

Tulliniemen kärjen lähellä on Tullisaaren ja Kobbenin välissä kapea salmi nimeltä Hauensuoli, jossa purjelaivat aikanaan odottivat sopivia tuulia Hangon satamaan pääsemiseksi. Merimiehet ovat hakanneet saarten kallioihin noin 650 kalliopiirrosta, joista vanhimmat ovat 1500-luvulta. Lisäksi kiveen on hakattu Suomen käskynhaltijan Klaus Flemingin vaakuna vuonna 1568. Hauensuoli on ainutlaatuinen ja rauhoitettu kalliopiirrosalue, johon pääsee kuitenkin vapaasti tutustumaan.

Saariin järjestävät risteilyjä Marine Lines ja Sunfun. Ulkosaariston luodoilla lötkötteleviä hylkeitä pääsee katselemaan osallistumalla hyljesafarille.

Aikaisemmin Tulliniemen kärjessä eli koko Suomen eteläkärjessä sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle pääsi vain luvan kanssa, mutta viime vuonna avattiin 6,7 kilometriä pitkä luontopolku, jota pääsee kulkemaan vapaasti.

 

_MG_8266.jpg

Hangon vesitorni on rakennuksenakin näyttävä.

Lisätietoja: http://www.visitsouthcoastfinland.fi/, http://tourism.hanko.fi/.

MP

 

 

matkailukuva: 

Hiidenveden kunnostus -hanke on mukana erämelonnan SM-kilpailuissa

Hiidenveden purjehtijat (HiiPu), Suomen Latu ja Suomen melonta- ja soutuliitto järjestävät Hiidenvedellä Vihdissä Erämelonnan SM-kilpailut 23.–24.5.2015. Hiidenveden kunnostus -hanke laati kilpailuun vesiensuojelu-aiheisen rastitehtävän. Myös hankkeen maskotti Hiisi on mukana tapahtumassa kannustamassa kilpailijoita.

- Erämelonnan SM-kilpailut tuovat hienosti esille Hiidenvettä luontomatkailukohteena. Hiidenveden kunnostus -hankkeen yhtenä tavoitteena on edistää järven virkistyskäyttömahdollisuuksia, ja melonta on tästä mainio esimerkki, toteaa hankekoordinaattori Ekaterina Laukkonen Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:stä. .Uudenmaan toiseksi suurimpana järvenä Hiidenvedellä riittää monipuolisia melontareittejä.

Erämelonta on taito- ja tietolaji

Vuoden 2015 Erämelonnan SM-kisat ovat järjestyksessään jo 35:et, ja ne järjestetään nyt ensimmäistä kertaa Hiidenvedellä. Ilmoittautuminen kilpailuun on auki viimeiseen iltaan asti, ja lauantai-aamulla 23.5. klo 9 Hiidenveden kunnostus -hankkeen maskotti Hiisi julistaa kilpailun alkaneeksi lähettämällä kilpailijat matkaan.

Erämelonta on taito- ja tietolaji. Kilpailureitin varrella on tehtävärasteja, joissa mitataan erämelontatietoja ja -taitoja, suunnistusta, ensiapu- ja pelastuspalvelutoiminnan osaamista sekä luonnontuntemusta ja -suojelutietoja. Kilpailun voittaa eniten pisteitä kerännyt. Kilpailu on avoin kaikille, joilla on hallussa vesillä ja luonnossa liikkumisen perusteet. - Erämelonnassa maiseman ja luonnon kokee uudesta näkökulmasta. Vaikka kyseessä on urheilulaji, huomio kiinnittyy muuhun kuin itse urheilusuoritukseen, ja lihasten lisäksi treenataan myös pääkoppaa, kertoo kilpailunjohtaja Jouni Lindgren HiiPusta.

 

Luonnossa liikkujat hyötyvät järvikunnostuksesta

Hiidenveden kunnostus -hankkeen tavoitteena on pienentää valuma-alueelta tulevaa kiintoaine- ja ravinnekuormitusta, ja tällä tavoin taistella rehevöitymistä vastaan. Maanviljelijöiden ympäristöneuvonnalla pyritään siihen, että ravinteet pysyvät pelloilla sen sijaan, että ne lähtevät sadeveden mukana vesistöihin. Peltomaan rakenteella on tähän suuri vaikutus. Jo syntynyttä kiintoaine- ja ravinnekuormitusta pyritään taas laskeuttamaan kosteikkoaltaisiin, jotka hidastavat veden virtausta. Tavoitteena on, että kosteikosta lähtevät vesi on kirkkaampaa ja vähäravinteisempaa kuin kosteikkoon saapuva.

Kiintoaine- ja ravinnekuormitus aiheuttavat rehevöitymistä, joka näkyy sinilevälauttoina ja sameana vetenä.

- Hiidenveden kunnostus -hankkeessa on havaittu jo ensimmäisiä merkkejä järven toipumisesta. Esimerkiksi pohjanläheinen vesi on hapekkaampaa. Järven paremmasta tilasta hyötyvät niin lajisto kuin alueella liikkuvat virkistyskäyttäjätkin, toteaa hankepäällikkö Juha-Pekka Vähä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:stä.

- Erämelontakilpailuun osallistuvat voivat käydä tarkistamassa järven ajantasaiset vedenlaatutiedot hankkeen verkkosivuilta!, hän muistuttaa.

 

hiisi.jpg

Hiisi kokeilemassa melontaa HiiPun rannassa Vihdin Nummelassa.

 

Lisätietoja

Ekaterina Laukkonen / hankekoordinaattori, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, p. 019 5682 967,

Juha-Pekka Vähä / hankepäällikkö, Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, p. 019 5682 940

Jouni Lindgren / kilpailunjohtaja, Hiidenveden purjehtijat, p. 040 5188 751

 

Hiidenveden kunnostus -hanke: www.hiidenvesi.fi

Hiidenveden purjehtijat: www.hiipu.fi

Erämelonnan SM-kilpailut: www.eramelonta.fi

matkailukuva: 

matkailuteksti: 

Karkkilassa tapahtuu 15.-16. toukokuuta

Teollisuuskylän Tärinät toteutetaan yhteisvoimin karkkilalaisten yritysten ja harrasteryhmien kanssa

Nyt järjestettävä Karkkilan Teollisuuskylän Tärinät on sarjassaan neljännet vastaavat tapahtumat – jotka kylläkin ovat joka vuosi olleet erilaiset.

huutokauppawww.jpg

Tunnelmaa vuoden 2014  Tärinöistä ja Huutokauppakeisari Aki Palsanmäen helteisestä hyväntekeväisyys huutokaupasta

- Aina on jokaiselle vuodelle tehty ja kehitelty jotain uutta ja tällä kertaa Teollisuuskylän yritykset ovat ottaneet yhteyttä omien verkostojensa yhdistyksiin, jotka sitten ovat esillä yritysten pihoilla ja tiloissa, kertoo tapahtuman koordinaattori Mainosmerin Meri Yrjänä-Siivonen.

Tuhansia ihmisiä parhaimmillaan vetävä Karkkilan Teollisuuskylän yhteinen tapahtuma on tilaisuus, jossa paikalliset yritykset yhteisvoimin esittelevät palveluitaan ja toimintojaan paikalle saapuvalle yleisölle. Ohjelmana on eri vuosina ollut kaikenlaista, on ollut huutokauppakeisarin vetämää huutokauppaa, moottoripyöränäytöksi yms.

- Tänä vuonna mennään paikallisin voimin ja paikallisin vahvuuksiin, linjaa Yrjänä-Siivonen.

Mukana ovat yrityksistä tavalla tai toisella Esan Kaluste, Fazer Shop Karkkila, Karkkilan Painopalvelu, Kuljetus Lilja, Lihamestari Vaske, Karkkilan Lounaspiste, Tarun Puutarha ja Lemmikit, Tekopa, V. Leino, VK Pelti,  Värisilmä Karkkila. Ahmoon Vesi ja Lämpö / LähiTapiola. Sara-Tuote, Autokorjaamo Stigell, Karkkilan Rakennus Ka-Ra, Kuljetusliike J. Lehtonen, Lasi Saarinen, Mainosmeri, Mäenpää Yhtiöt sekä Länsi-Uudenmaan Säästöpankki.

Yhdistyksistä esillä ovat harrastusryhmät Karkkiharmonikat ry, Karkkilan Frisbeegolf ry,  Karkkilan jalkapalloseura, Karkkilan karavaanarit, Karkkilan kotiseutuyhdistys, Karkkilan kulttuuriyhdistys Lyyti,  Karkkilan Pojat, junnulentis, Karkkilan Viihdekuoro, Karkkilan Yleisurheilijat, KAU-koris, Karkkilan urheilijat / koripallojaosto, MLL Karkkila, Raudanreippaat, SPR Karkkila, Tanssiopisto Vinha,  Tuorilan VPK sekä paljon muuta harrastustoimintaa.

- Kyllä me uskomme, että mikäli sää on suosiollinen, paikalla on taas paljon ihmisiä niin Karkkilasta kuin tästä ympäriltä, kertoo Yrjänä-Siivonen.

Karkkilan Teollisuuskylän Tärinät on hieno esimerkki paikallisesta yhteistyöstä, ja saman tyylisiä yhteistyötapahtumia on Karkkilassa, Vihdissä ja Lohjalla pitkin vuotta.

- Se mitä tulevaisuus ja vuosi 2016 sitten tuo Tärinöiden kanssa tullessaan, näyttää aika. Jokaisena vuonna olemme aina kehittäneet jotain uutta, mutta aina perimmäisenä ajatuksena on Karkkilan ja Teollisuuskylän palveluiden ja yritysten esittäytyminen vierailijoille.

Tarkka ohjelma mitä missäkin alueella tapahtuu ja mihin aikaan löytyy: www.teollisuuskylantarinat.fi

Tapahtumaan on vapaa pääsy ja perjantai 15.päivä on enemmän ns. ostos-ja löytöpäivä, ja lauantai sitten harrastuspäivä ja ohjelmaa on kello 10-14 ympäri Teollisuuskylää.

Tapahtuman omat Facebook sivut: TÄÄLLÄ

matkailukuva: 

matkailuteksti: 

Virkistysmahdollisuuksia ja historiallisia reittejä

Lohjanjärvi_by_MP_0044.jpg

Vesireitit ovat vaikuttaneet Lohjan keskustan sijaintiin. Syksyyn mennessä lakkautettavan Mondin paperitehtaan alue Pitkäniemessä sopisi erinomaisesti kylpylähotellille, joka tarjoaisi myös erilaisia järvimatkailupalveluja.

 

Lohjanjärvi on Uudenmaan suurin järvi ja koko Suomen järvistä pinta-alaltaan 49. suurin. Pinta-alaa sillä on 122 neliökilometriä, josta saaria on neljäsosa. Lohjanjärven keskisyvyys on 12,7 metriä ja korkeus merenpinnasta 32 metriä. Järven syvin kohta Isollaselällä Liessaaresta länteen on syvyydeltään 55 metriä eli 23 metriä merenpintaa alempana.

Lohjanjärvi muistuttaa muodoiltaan Järvi-Suomen sokkeloisia vesistöjä: sen ominaispiirteitä ovat pitkät kapeat salmet, suhteellisen suuret saaret sekä lukemattomat lahdet. Laajoja selkävesiä ei ole kuin kaksi, Karjalohjanselkä ja Isoselkä.

Merkittävimpiä Lohjanjärven muotoihin vaikuttavia tekijöitä ovat eteläisimmät Salpausselät, joiden väliin koko järvi on muodostunut. Eteläisin Salpausselkä eli Lohjanharju estää Lohjanjärven vesiä laskemasta suoraan Suomenlahteen, minkä vuoksi ne joutuvat kiertämään Mustion, Karjaan ja Pohjan kautta. Ilman harjun patoavaa vaikutusta Lohjanjärvi saattaisi olla kooltaan varsin pieni.

Suurin osa Lohjanjärven vedestä tulee Väänteenjoen kautta Hiidenvedestä. Lohjanjärvi ja Hiidenvesi muodostavat suurimman osan Karjaanjoen vesistöstä. Niiden lisäksi siihen kuuluu toistakymmentä jokea ja kymmeniä pienempiä järviä. Valuma-alue ulottuu Lopen Punelia-järveen, Vihdin koilliskolkan Vihtijärveen sekä Someron puolella sijaitsevaan Oinasjärveen asti. Toisen Salpausselän vaikutuksesta esimerkiksi Sammatin Enäjärvi ja Karjalohjan Puujärvi kuuluvat Kiskonjoen-Perniönjoen vesistöön eivätkä Karjaanjoen.

Lohjanjärven rantaviiva siirtyi 1840-luvulla, kun pintaa laskettiin 1,5 metriä viljelysmaan lisäämiseksi. Aurlahden hiekkaranta tuli silloin ensimmäistä kertaa näkyville. Vanha rantaviiva on nähtävissä muun muassa Porlan alueella sekä keskustan terveysaseman alapuolella.

 

Kartat helpottavat vesillä

Melonnasta pitäville Lohjanjärvi tarjoaa lukemattomia erilaisia reittimahdollisuuksia. Rantautumis- ja telttailupaikkoja on runsaasti. Esimerkiksi Lohjansaaren ympäri ehtii intiaanikanootillakin yhdessä päivässä. Matkaa tulee noin 35 km.

Lohjanjärvellä aallokko voi olla joskus kovakin. Isollaselällä on koettu jopa 60 cm korkeita aaltoja, jotka ovat liikaa tavallisille soutuveneille ja osalle moottoriveneistä. Suojaisiin salmiin ja lahtiin ei kova aallokko kuitenkaan ulotu.

Lohjanjärvestä pääsee veneellä Hiidenveden puolelle Väänteenjoen kautta. Sinne rakennettiin vuonna 2009 venesulku, jonka avulla siirtyminen järvestä toiseen sujuu helposti. Sulusta mahtuvat kulkemaan alle 14,3 metriä pitkät ja alle 3,5 metriä leveät veneet. Tavallisia soutu- ja moottoriveneitä mahtuu kerralla kolmekin. Sulkua tarvitaan, koska Hiidenveden pinta on puolisen metriä korkeammalla kuin Lohjanjärven.

Lohjanjärvellä ja Hiidenvedellä ei ole merkittyjä väyliä, eikä kareja ja matalikkoja ole juurikaan merkitty. Siksi niitä täytyy etsiskellä kartoista.

Viime vuonna julkaistiin Lohjanjärven vesiretkeilykartta sekä Länsi-Uudenmaan melonta- ja soutukartta, jossa ovat Lohjanjärven ja Hiidenveden vesistöt jokineen, sekä merialueet. Karttoihin on merkitty palveluita, kuten uimarantoja, venesatamia, ja kahviloita. Karttoja voi ostaa esimerkiksi Lohjan kaupungintalolta ja Lohjan ABC:n matkailuinfosta. Melonta- ja soutukartan voi myös ladata sovelluksena mobiililaitteisiin.

 

Lohjanjärvi_by_MP_0043.jpg

Lohjanjärvi on Suomen 49. suurin järvi. Etummaisena kuvassa näkyy Koivulanselkä ja vasemmassa reunassa Pappilanselkä. Keskellä kuvaa näkyvää Hormajärveä ei lueta Lohjanjärveen kuuluvaksi, vaikka se siihen laskeekin.

 

Muinainen kauppareitti

Rautakaudella ja keskiajalla kulki Manner-Suomen ensimmäinen kauppareitti Lohjanjärven kautta. Hämäläisten meritien talvireitti kulki jäitä pitkin muinaisesta Vanajan kaupungista Turengin kautta Lopen Räyskälään ja vedenjakajan yli Lopen Puneliaan. Sieltä reitti jatkui Saavajoen kautta Pahajärvelle eli Pyhäjärvelle eli nykyiseen Karkkilaan ja edelleen Vanjoen kautta Paksaloon sekä Väänteenjoen ja Pappilanselän kautta Hiidensalmeen. Aurlahdesta reitti jatkui Liessaaren ohitse ja Jalassaaren eteläpuolelta Hållsnäsinlahdelle ja siitä Mustiolle, Karjaalle ja Pohjaan. Pohjassa oli satama, josta hansakauppiaiden laivat veivät Tallinnaan ja edelleen Keski-Eurooppaan vientituotteita, kuten lohjalaista kapakalaa, turkiksia ja majavista saatua ihmeaine haustetta.

Hämäläisten meritien kesäreitti kulki Vanajasta nykyisen Hyvinkään tienoille ja harjua pitkin Lohjan kautta Pohjaan. Kyrkstadin kartano Virkkalassa oli eräs Suomen merkittävimmistä kauppapaikoista ja sieltä kesäreitti haarautui Siuntion kautta Pikkalanlahdelle, jossa oli toinen satama. Siuntionjokea pitkin on Pikkalaan päästy myös talvisin.

Hämäläisten härkätie ja Kuninkaantie syrjäyttivät Hämäläisten meritien 1300-luvulla lähtien.

matkailukuva: 

Pyöräilyreitti paperikartalla ja mobiilisovelluksena

_MG_5989.jpg

Susanne Ekström (vas.) ja Seija Ravanti ovat suunnitelleet kulttuurimaisemissa kiertävän pyöräilyreitin nimeltä Lohjanjärven kierros.

 

Outdoors Finland -retkeilykarttasarjassa on ilmestynyt pyöräilykartta reitille nimeltä Lohjanjärven kierros. 182 km pitkä reitti alkaa Kirkkonummen rautatieasemalta ja kiertää Lohjanjärven ympäri Siuntion, Lohjan keskustan, Sammatin, Karjalohjan, Fiskarsin, Mustion ja Degerbyn kautta. Reitti kulkee pääasiassa kulttuurimaisemissa pikkuteitä pitkin. Vain muutama lyhyt pätkä ajetaan valtateitä pitkin.

Reittikarttaan on merkitty ruokailu- ja majoituspaikat, nähtävyydet ja muut matkailukohteet. Reitti on suunniteltu 3-5 päivän pyöräreissua varten. Sen voi ajaa kokonaan, tai halutessaan vain jonkin osuuden. Reitiltä voi poiketa niin paljon kuin haluaa ja siihen on tehty myös oikaisumahdollisuus: tilattavissa on venekyyti Karjalohjalta Lohjansaareen tai päinvastoin.

- Matkailijalle annetaan eväät räätälöidä itse lopullinen reittinsä. Reitin teemoina ovat ekologisuus, kulttuuri, luonto ja lähiruoka, kertoo toinen reitin suunnittelijoista, lohjansaarelainen matkailuyrittäjä Seija Ravanti.

Reitissä yhdistyvät matkailun trendit ekomatkailu, lähialuematkailu ja slow tour, joka tarkoittaa hidasta liikkumista omilla lihasvoimilla.

 

Paikallisille ja turisteille

Suomessa ei ole kunnolla hyödynnetty pyörämatkailun mahdollisuuksia, paitsi Ahvenanmaalla ja Turun saaristossa.

- Länsi-Uudellamaalla etäisyydet ovat lyhyitä ja nähtävyydet hienoja, kertoo toinen reitin suunnittelijoista, matkailuyrittäjä Susanne Ekström Siuntiosta.

Varsinaisia kohderyhmiä ovat kaikki lähialuematkailusta kiinnostuneet, pääkaupunkiseudun asukkaat sekä ulkomaiset turistit, varsinkin kiinalaiset ja venäläiset. Reitti sopii sekä ohjatuille ryhmille, että omatoimimatkailijoille. Polkemaan voi lähteä omalla pyörällä tai vuokrattavalla hybridipyörällä. Melonta- ja ohjelmapalveluyritys SE-Actionia pyörittävä Ekström lupaa, että kanootinkin voi tilata haluamaansa paikkaan ja matkatavaroillekin järjestyy kuljetus.

- Paikallisille ihmisille kartta on sysäys tutustua omaan ympäristöön laajemmin ja syvemmin. Esimerkiksi jotkut lohjalaiset eivät ole koskaan käyneet Inkoossa, Ravanti kertoo.
    

Älykartta kännykkään

Kartta on saatavilla kolmessa muodossa: paperille painettuna, tulostettavana PDF-karttana sekä mobiilisovelluksena. Jälkimmäisen voi ladata ilmaiseksi App Storesta tai Google Playsta. Outdoors Finland -niminen mobiilisovellus sisältää toista sataa pyöräily-, vaellus- ja melontareittiä Uudellamaalla, Kanta- ja Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Tulostettavat kartat ja reittikuvaukset löytyvät sivustolta www.outdoorsfinland.fi. Lohjanjärven kierroksen paperikarttaa jaetaan Lohjan matkailuinfossa Roution ABC:llä sekä useimmissa majoituspaikoissa reitin varrelta.

Reitin suunnittelu oli osa viime joulukuussa päättynyttä Outdoors Finland Etelä -hanketta, joka toteutettiin EU:n tuella ELY-keskusten kautta. Hanketta hallinnoi Lahden ammattikorkeakoulun matkailun ala.

 

_MG_6015.jpg

Lohjanjärven kierroksen suunnittelijat Susanne Ekström (vas.) ja Seija Ravanti Siuntionjoen ylittävällä sillalla.

MP

matkailukuva: 

Martinpiha on vuoden kesämatkailukohde

vuoden_kesämatkailukohde_by_MP_0009.jpg

Lohjan matkailupäällikkö Minna Ermala (vas.) luovutti vuoden 2014 kesämatkailukohteen kunniakirjan Karola Ahlforsille Martinpihan Kippo & Kuppi -myymälässä.

 

Lohjan kaupungin matkailupäällikkö Minna Ermala kävi  8. huhtikuuta luovuttamassa vuoden 2014 kesämatkailukohteen kunniakirjan Lohjansaaressa sijaitsevalle Martinpihalle.

- Martinpiha on yksi Lohjan suosituimmista kesämatkailukohteista, jossa on aina hyvä palvelu. Yrittäjä on satsannut paljon verkostoitumiseen ja kouluttautumiseen. Täällä on hyvin monenlaisia tapahtumia kesällä, täällä viihdytään ja palvelette hyvin myös saariston mökkiläisiä. Lisäksi nettisivut ovat usealla kielellä ja palvelu kansainvälistä, Ermala luetteli tuomariston perusteluja.

Vuoden kesämatkailukohteeksi voidaan valita erityisesti kesäaikaan toimiva matkailukohde, joka sopii sekä kotimaisille että ulkomaisille vierailijoille. Kohteen tulee olla sopivassa kesää korostavassa ympäristössä, olla kesähenkeen aurinkoinen ja iloinen sekä tarjota hyvää palvelua.

Karola Ahlforsin ja Harri Vanhalan ylläpitämässä Martinpihassa on seitsemän erikokoista aittahuonetta, kokoustiloja sekä juhlatiloja. Kesäisin järjestetään myös taidenäyttelyitä. Lisäksi alueella on lampaita, kanoja, hirsisauna, kylpytynnyri, laavuja ja kota. Vuokrata voi polkupyöriä, soutuveneitä, kanootteja ja kajakkeja.

Kahvilaravintolassa on kesälauantaisin tarjolla grillikanaa ja kesäsunnuntaisin paellaa. Ruokalistalta löytyy muutakin espanjalaista ruokaa, kuten erilaisia tapaksia, sekä kotimaisia ruokia.

 

Myymälöitä joka lähtöön

Erilaisia myymälöitä on Martinpihassa peräti viisi. Uusitussa Kippo & Kuppi -myymälässä on keraamisia keittiöastioita, muita taloustavaroita sekä lahjatavaroita. Rättiliiterissä myydään koruja, kesävaatteita, hattuja ja erilaisia asusteita. Muki & Mutteri -myymälässä on tarjolla keittiötarvikkeita, leikkikaluja, puutarhatarvikkeita ja -työkaluja. Vanhoja huonekaluja ja astioita sekä uustuotantoa on myymälässä nimeltä Antique & Humpuque, Tynnyriverstaassa taas käytetyistä viinitynnyreistä valmistettuja penkkejä, pöytiä, kukkalaatikoita, hyllyjä, sadevesitynnyreitä ja muita tuotteita. Lisäksi kahvilaravintolasta voi ostaa muun muassa oliiviöljyä.

- Tänne voi tulla vaikka päiväksi. Meillä on vähän erilaista tavaraa. Rättiliiteriin tuomme pääosin yksittäiskappaleita, jolloin samanlaista mekkoa tai muuta vaatetta tuskin tulee vastaan, Ahlfors kertoo.

Myös mökkiläisiä varten on erilaisia tarvikkeita. Lohjansaaressa ei ole muita kauppoja kuin Martinpihan myymälät.

Myytävät tuotteet on valmistettu Espanjassa. Ahlfors ja Vanhala käyvät hankkimassa ne Espanjasta itse, jotta hinnat pysyvät alhaisina. Hankintareissu kestää pari kuukautta.

Samaan aikaan, kun vuoden 2014 matkailupalkinnot julkistettiin matkailugaalassa ravintola Hanneksessa 6. maaliskuuta, olivat Martinpihan yrittäjät Espanjassa, kuumassa ja pölyisessä varastossa kuormaa kokoamassa.

 

Tamperelaisbyrokraatti haittaa Lohjansaaren matkailua

Yksi Martinpihalta puuttuu, opaste valtatie 25:n varresta. Tienvarsiopasteista päättävä Pirkanmaan ELY-keskus ei ole suostunut Martinpihan pyyntöihin saada opastetaulu. ELY-keskuksen mukaan opasteita voidaan laittaa vain sellaisille palveluille, jotka sijaitsevat alle kilometrin päässä valtatieltä. Kuitenkin opasteita tarvitaan eniten juuri sellaisiin palveluihin ajettaessa, jotka eivät sijaitse valtateiden varsilla.

Lohjansaaressa sijaitseva Alitalon viinitila joutui viime vuonna taistelemaan tienvarsiopasteista Pirkanmaan ELY-keskuksen kanssa ja voitti lakimiesten avulla. Nyt valtatien varressa on opasteet viinitilalle. Ahlfors kertoo lähettävänsä pian uuden anomuksen.

- Kylttien saaminen on tehty liian vaikeaksi. Minun mielestäni tällainen opasteiden kieltäminen on matkailun ehkäisemistä, Ermala sanoo.

Martinpihan matkailua haittaavat myös Lohjanjärven pinnankorkeuden vaihtelut, jotka johtuvat vesivoimalaitoksista. Ahlfors toivoo, että lähellä sijaitseva kaupungin uimaranta kunnostettaisiin, jotta sekä saarelaiset että matkailijat voisivat nauttia järvestä.

Martinpiha aloittaa kesäkauden vapunpäivänä, jolloin se on avoinna kello 11-16. Toukokuun aikana Martinpiha on avoinna lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-16.

Heinäkuussa järjestettävä vanhojen autojen tapahtuma laajenee vanhojen vehkeiden tapahtumaksi, joten siellä tultaneen näkemään myös traktoreita, maamoottoreita ja muita vanhoja härveleitä. Elävää musiikkia kuullaan vappuna ja juhannuksena sekä Pihvipileissä.

MP

matkailukuva: 

Sivut

 
Tilaa syöte Matkailu