Lohja hakee asuntomessuja

Lohjan kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 15.3., että Lohja hakea vuoden 2021 asuntomessuja. Valtuutetut olivat ratkaisusta varsin yksimielisiä, eikä vastaesityksiä tehty.

-Reilu vuosi sitten tehdyn kuntaliiton tutkimuksen mukaan suuri osa kuntapäättäjistä luottaa siihen, että alueen elinvoimaisuutta edistetään parhaiten onnistuneella kaavoituksella ja maankäytön suunnittelulla sekä elinkeinojen aktiivisella tukemisella. Huomattavasti harvempi uskoo, että elinvoima lisääntyy esimerkiksi markkinoinnilla tai veroja alentamalla, sanoi puheenvuorossaan sosiaalidemokraattien valtuutettu Taina Lackman.

-Lohjan kaupungin imagon ja elinvoiman parantaminen ovat molemmat kovin tärkeitä asioita tulevaisuudessa. Elinvoima riippuu pitkälti siitä, kuinka elinvoimaisia lohjalaiset ja lohjalaiset toimijat ovat. Asuntomessujen yhtenä tavoitteena on vahvistaa Lohjan identiteettiä viihtyisänä järvikaupunkina, Lackman jatkoi.

-Kaikki työ, jota tehdään, että saadaan uusia asukkaita, on mahdottoman tärkeää, korosti myös perussuomalaisten valtuutettu Heikki Linnavirta.

Kokoomuksen valtuutettu Päivi Kuitunen puolestaan muistutti, ettei vielä ole varmaa, saako Lohja asuntomessut, vaikka niitä haetaankin.

-Messuja on suunniteltu kauan. Ei ole vielä sanottua saadaanko messut, mutta kyllä minulla on positiivinen kutina, että meidän virkamiehemme ovat olleet yhdessä asuntomessuorganisaation kanssa suunnittelemassa, arveli Kuitunen ja totesin sen olevan ihmeellistä, että Helsingin lähellä sijaitseva Lohja on näinkin pitkään onnistunut välttämään messuja.

-Messut ovat tärkeä asia ja elinkeinoelämä piristyy tästä. En usko, että tässä valtuustossa ollaan messuja vastaan, täällä on hyvin järkeviä valtuutettuja. Yleensä messujen tontit on menneet kaupaksi, totesi vasemmistoliiton valtuutettu Matti Pajuoja.

la_0.jpg

Valtuutettu Taina Lackman kertoi, kuntaliiton tutkimuksesta, jonka mukaan suuri osa kuntapäättäjistä luottaa siihen, että alueen elinvoimaisuutta edistetään parhaiten onnistuneella kaavoituksella ja maankäytön suunnittelulla sekä elinkeinojen aktiivisella tukemisella.

 

Talot pystyyn ja nurkat kuntoon

Hiidensalmi on valtuutettujen mielestä hyvä paikka asuntomessuille.

-Hiidensalmi on huikea paikka ja se on jonkun aikaa odottanutkin, että siellä tapahtuisi jotain. Siinä on hieno tie, valaistus ja jalkakäytävät, mutta vain pusikkoa ympärillä, kommentoi Kuitunen.

-Hiidensalmi on kompakti, hyvänkokoinen alue tämän kaupungin messualueeksi. Vuodesta 2013 Lohjan asukasluku on laskenut, totesi Linnavirta.

Lackman muistutti, että kyseessä on iso taloudellinen päätös, jonka saldo näyttää tällä hetkellä reilua neljää miljoonaa.

-Jos jotain aiotaan tehdään, niin ensin pitää investoida ja sitten aletaan kerätä tuloksia. Asukasluku on laskenut monena vuonna, ja keskusta kaipaa uutta vetoa, kommentoi keskustan valtuutettu Markku Lehtonen.

-Tonttien rakentamiseen nämä menot menisivät joka tapauksessa. Muutenkin rakennetaan asuntoalueita, mutta ei ole takeita, milloin joku rakentaa niihin. Tässä rakennetaan asunnotkin samalla, totesi Kuitunen.

Meidän Lohjan Hannele Maittila puolestaan oli huolissaan rakennusaikataulusta.

-Rakentamiseen varattu puolivuotta on kohtuuttoman lyhyt aika. Lisäksi rakentaa aiotaan talvella. Kiire on suuri riski asioissa ja silloin kosteusongelmia tulee helposti.

Asuntomessuja varten myös ympäristön pitäisi olla laajemminkin kunnossa.

-Onko meillä venesatamat siirretty Aurlahdesta Hiidensalmeen ja Taimisto-Tennarin liikuntapuisto siihen mennessä? Kysyi Meidän Lohjan valtuutettu Pekka Ilmarinen.

Myös Vihreiden valtuutettu Annmarie Kuurto muistutti, että Lohjan keskustan on oltava kunnossa ja nurkkien siistit, sillä messut voivat tuoda Lohjalle 250 000 vierasta.

 

Ympäristöarvoja ja Lohjan pippuri ja suola

Kuurto muistutti ympäristöarvojen huomioimisessa messuja suunniteltaessa.

-Messut tuovat myönteistä näkyvyyttä, jota nyt kovasti kaivataan. Ne tarjoavat myös hyvät mahdollisuudet suunnitella ja toteuttaa uudenlaisia asumisympäristöjä sekä ekologista rakentamista. Olemme saaneet kuulla liikaa sisäilmaongelmista ja homeiden pilaamista rakennuksista. Muovipussitalojen sijasta voimme saada hengittäviä taloja luonnollisista materiaaleista.

-Messualue tulisi suunnitella niin, että se olisi mahdollisimman omavarainen energian suhteen ja hyödyntää energiantuotantomenetelmiä ennakkoluulottomasti aurinkoenergiasta pientuulivoimaan. Yhteistyökumppaneita ekologisille asuntomessuille varmasti löytyy, Kuurto sanoi.

Vihreiden Birgit Aittakumpu puolestaan kaipasi messusuunnitelmiin vielä ripausta Lohjaa. -On tärkeää, että Lohja tuo suolan ja pippurin eli omannäköisen juttunsa mukaan messuihin. Pitäisi tuoda esimerkiksi laajasti vihreää teknologiaa ja kaikkea sellaista, mitä Suomessa on tällä hetkellä kehitetty pitkälle. Käytetään se neljä miljoonaa innovatiivisesti ja tehdään jotain sellaista, jolla tuodaan tänne ympäristöasiat ja maailman kovat trendit.