Ykkösakseli on myöntänyt kolmanneksen rahoituksesta

Ykkösakseli on myöntänyt kolmanneksen ohjelmakauden Leader-rahoituksesta. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma on kuitenkin jo puolivälissä, sillä ohjelmakausi alkoi 2014 ja päättyy 2020.

-Nyt on aika aloittaa, jos mielii laajaa hanketta loppukaudeksi. Alun kangertelun jälkeen hankkeiden hakeminen, tukipäätökset ja maksatukset sujuvat nyt mukavasti. Ykkösakselilla on rahoitusta jäljellä tälle vuodelle noin 800 000 euroa ja tuleville vuosille on varattu saman verran, toiminnanjohtaja Maarit Teuri kertoo.

-Tarpeista ja ideoista ei varmasti ole pulaa, mutta miten ne jalostuisivat hyviksi hankkeiksi, jotka kehittävät kyliä ja yrityksiä? Miten kehittää yhteisöllisyyttä tai luoda uusia palveluja kylille? Siinä on ehkä se haaste, tunnustaa Teuri.

Yksin hankkeita ei tarvitse miettiä, koska Ykkösakselin tehtävänä on neuvoa hakijoita. Ykkösakseli järjestää toukokuussa hankeinfoja: Salossa 16.5., Vihdissä 18.5., Karkkilassa 23.5. ja Lohjalla 30.5. Niissä kuullaan esimerkkejä toteutetuista hankkeista ja kerrotaan mahdollisuuksista saada tukea yleishyödyllisiin hankkeisiin.

Yksi Ykkösakselin uusista hankkeista on Pusulan Vapaaehtoinen Palokunta ry:lle annettava tuki. Pusulan VPK saa tukea koulutushankkeeseen, joka vahvistaa hälytysosaston lähtövalmiutta. Koulutuksen avulla palokunta saa kymmenen uutta paloauton kuljettajaa. Hankkeen kustannusarvio on 9 480 euroa. Tukea hanke saa 90 %.