Kolmatta linjaa takaisin

fredi.png

Fredi

Vihdin pääkirjastossa Nummelassa on luvassa musiikkiviihdettä parhaimmillaan, kun Kolmatta linjaa takaisin -ilta järhestetään keskiviikkona 3.5. klo 18. Esiintyjinä ovat Matti Siitonen eli Fredi sekä Kimmo Leppälän orkesteri. Illan ohjelmassa mm. Roskisdyykkarin balladi, Milloinkaan en löydä samanlaista, Avaa sydämesi mulle ja tietenkin Kolmatta linjaa takaisin. Konserttiin on vapaa pääsy.

Fredin pitkään jatkunut muusikon ja viihdetaiteilijan ura alkoi jo 60-luvun puolivälissä, jolloin hän esiintyi Folk- Fredin nimellä. Hänen tunnetuin kappaleensa tältä ajalta on Roskisdyykkarin balladi. Etuliite jäi nimestä vähitellen pois ja vuoden 1967 euroviisuissa hän esiintyi jo nimellä Fredi. Suomen edustuskappale oli silloin Lasse Mårtenssonin Varjoon- suojaan, joka jäi kisoissa kauas kärjestä, mutta teki Fredista tunnetun kautta maan.

Keväällä -68 oli vuorossa sittemmin yhdeksi Matti Siitosen varsinaisista klassikoista patinoi-tunut Kolmatta linjaa takaisin ja kesemmällä kaksoishitti Milloinkaan en löydä samanlaista / Pieni nukke, yksi koko vuoden eniten myydyistä singleistä. Suomi oli saanut uuden supersuosikin.

Fredin voittokulku jatkui 70-luvun puolella Francis Lain elokuvaiskelmällä Rakkaustarina. Hänen vuonna 1972 julkaisemaansa LP-kokoelmaa Niin paljon kuuluu rakkauteen myytiin jo ennätyk-sellisesti yli 50 000 kappaletta.

Armeija-aikoina Fredi tapasi kolme muuta musiikinharrastajaa, Georg Dolivon, Ismo Sajakorven ja Ilkka Lähteenmäen, ja silloin syntyi yhtye Kivikasvot. Kvartetista tuli hyvin suosittu ja heidän 70-luvun alussa alkanut tv- ohjelmansa Kivikasvot -musiikkishow kuului pitkään suosituimpiin tv-ohjelmiin.

Laulamisen lomassa Matti Siitonen oli ryhtynyt kaikessa hiljaisuudessa myös säveltämään. Hänen ensimmäinen varteenotettavampi aikaansaannos tällä saralla oli vuoden 1974 Syksyn sävel-kilpailussa toiseksi sijoittunut Avaa sydämesi mulle, joka nousi suosikkitilastoissa komeasti ykköseksi. Uusi kokoelma Rakkauslauluja palkittiin seuraavana vuonna kultalevyllä ja keväällä -76 Fredi nimettiin edustamaan jälleen Suomea kansainväliseen Eurovision laulukilpailuun omalla sävellyksellään Pump pump. Matti Siitosen sävelmät kelpasivat myös muiden artistien ohjelmistoon. Näistä mainittakoon Katri Helenan euroviisufinaalissa Israelissa vuonna esittämä Katson sineen taivaan.

Iän karttuessa Matti Siitonen vähensi määrätietoisesti keikkailuaan. 90-luvun puolivälissä hän teki comebackin levymarkkinoille kokoelmallaan Tuuli kuvia kuljettaa ja kesällä 2002 julkaistiin hänen 60-vuotispäivänsä kunniaksi CD-kokoelma Kaikki parhaat, joka toi kuultavaksi vanhemman ohjelmiston ohessa myös hänen kolme uutta sävellystään. Matti Siitosen yhteistyö Kivikasvojen puitteissa on jatkunut kaiken aikaa ja vuonna 2003 hän esiintyi myös Petri Laaksosen ja Pepe Willbergin kanssa triossa "Poptenorit".

Lohjan kaupunginorkesteri ja Vihdin kunta /Kirjasto-, kulttuuri- ja museopalvelut järjestävät konsertin yhteistyössä.

alue_viihde: