Lohjan Moo Do kovassa kultakunnossa Kuusankoskella

han.jpg

Hanmoodon SM-kilpailut järjestetiiin lauantaina 6.5. Kuusankosken urheilutalolla. Paikalla oli suomenmestaruuksista ottelemassa nelisenkymmentä hanmoodo ja hoijeonmoosool ottelijaa. Lohjalta paikalla oli kolmihenkinen kisajoukkue.

Hanmoodo on korealaisiin kamppailutaitoihin perustuva, mutta Suomessa kehitetty kamppailulaji. Lajin opettamisesta ja kehittämisestä vastaavat Hanmoodon perustaja, opettaja Young Suk (8.dan), sekä Hanmoodon pääopettaja In-Seon Hwang (6.dan).

Hanmoodon korealais-suomalainen yhdistelmä tuo vauhdikkaan ja lennokkaan korealaisen tyylin hyvin suomalaisille sopivassa muodossa. Hanmoodo on vuonna 1989 perustettuna nuori laji, mutta on ehtinyt luoda hyvin erottuvan ja toimivan lajinkuvan. Hanmoodo sisältää monipuolisesti erilaisia kamppailutaitojen osa-alueita: täyskontaktiottelua, itsepuolustusta, asetekniikoita sekä murskausta.

Ottelut käydään täyskontakilla ja sallittuja tekniikoita ovat harrastusajasta riippuen mm. lyönnit ja potkut, heitot, taklaukset, lukotukset sekä erilaiset maahanviennit sekä matto-ottelu.

Lohjan ottelijoilla vuoden tavoitteena on maajoukkuepaikka ja Meksikossa syksyllä pidettävät hoijeonmoosoolin MM-kilpailut.

Tavoitteen kannalta kisat menivätkin todella hyvin. Lohjan ottelijat ottelivat kaikki erittäin kovatasoisissa yli 4 vuotta harrastaneiden tai mustien vöiden sarjoissa.

Jukka Suvanto 2.dan voitti kultaa sarjassa mustat vyöt alle 75kg. Konsta Nisula ja Kalle Brofeldt ottelivat samassa mustat vyöt yli 85kg sarjassa. Tällä kertaa tasaisen kamppailun päätteeksi Lohjalle tuli kaksoisvoitto Konstan sijoittuessa kultasijalle ja Kalle hopealle.

 

Lohjalaisten sarjojen mitalistit:

Miehet -75kg, Mustat vyöt

  1. Jukka Suvanto, Lohjan Moo Do
  2. Matti Vasarainen, Jyväskylän Han Moo Do
  3. Joonas Sällinen, Kouvoulan Han Moo Do

 

Miehet, +85kg, Mustat vyöt

  1. Konsta Nisula, Lohjan Moo Do
  2. Kalle Brofeldt, Lohjan Moo Do
  3. Jani Karhunen, Kouvolan Han Moo Do

urheilu: