Historiallinen panostus kotimaan matkailuun

Alueelliset matkailuorganisaatiot kertovat 100 syytä. Tytyrin Elämyskaivos on yksi hyvä syy matkustaa Länsi-Uudellemaalle.

Liian moni suomalainen lähtee kesälomalle Helsinki–Vantaan kautta edes miettimättä kotimaista vaihtoehtoa.

-Suomi on laaja maa, jota suomalaiset eivät enää tunne. Samaan aikaan olemme maailman trendikkäimpiä matkailumaita, kun katsotaan ulkomailta Suomeen. Tälle epäsuhdalle oli aika tehdä jotakin, sanoo Suoma ry:n puheenjohtaja, Turun matkailujohtaja Anne-Marget Hellén.

Suomen matkailuorganisaatioiden yhteistyöjärjestö Suoma ry on organisoinut yhdessä historiallisen laajan kampanjoinnin kotimaanmatkailun puolesta ja mukana olevat kohteet kustantavat sen. Osana Suomi100-ohjelmakokonaisuutta toteutettu 100syytä.fi-sivusto esittelee sata paikkaa ja tapahtumaa, joilla kehitetään kotimaanmatkailun imagoa ja tarjotaan ideoita matkaksi. -Paikalliset matkailuorganisaatiot panostavat kotimaanmatkailun kehittämiseen enemmän euroja, kuin koskaan aiemmin. Kampanjan arvo on noin 350 000 tuhatta euroa, Hellén vahvistaa.

Idyllisen Fiskarsin Ruukin lisäksi Länsi-Uudeltamaalta mukaan on nostettu muitakin kohteita: Tytyrin Elämyskaivoksessa pääsee kokemaan todellista underground-meininkiä, Hangossa voi vierailla upouudessa Merikylpylässä ja Raaseporissa voi tutustua ikivanhoihin linnanraunioihin.

 

Matkailu tekee konkreettisesti hyvää
Harva tietää, että yli 14 miljardia euroa vuodessa tuottava matkailuala on Suomessa isompi rahasampo kuin vaikkapa metsäteollisuus. Jos kaikki suomalaiset tekisivät yhden kotimaanmatkan lisää vuodessa, syntyisi jopa 7 000 uutta työpaikkaa. Kotimaanmatkailu on myös ekologista ja noudattaa reilun kaupan periaatteita.

100syytä-kampanja toteutetaan yhteistyössä Työ- ja elinkeinoministeriön #lomahaaste-kampanjan kanssa: kampanjat edistävät kotimaanmatkailua hiukan eri kulmasta. TEMin kampanjassa on vahva elinkeinopainotus, sillä matkailun kansantaloudelliset vaikutukset ovat mittavat.

Yksi kampanjan missioista on tuoda kotimaanmatkailumarkkinointi tähän päivään ja näin edistää kotimaan kohteiden löytämistä myös niiden kuluttajien parissa, jotka pitävät kotimaanmatkailua vähän junttina. Näkemys on vanhentunut – todisteet löytyvät osoitteesta www.100syytä.fi.

matkailukuva: 

matkailuteksti: