Vihdistä löytyy monipuolinen kirpputorivalikoima

Vierailimme muutamilla Vihdin kirpputoreilla ja tutustuimme niiden tarjontaan. Kirpputoreilla on iso merkitys kierrätyksen kannalta, kun tavarat ja vaatteet löytävät uuden omistajan.

Pistekirppis

Maritta Kallio-Inkisen ja Jouko Lindforsin pitämä Pistekirppis vietti vuosipäiväänsä 15.7.

-Silloin kävi yli 400 henkeä. Kirpputorillamme tavaran vaihtuvuus on valtava ja kaikenlainen menee kaupaksi, iloitsee Kallio-Inkinen.

Lindfors on pitänyt kirpputoria hänen kanssaan viime talvesta lähtien.

-Kierrätys kiinnostaa minua. Olin täällä ensin asiakkaana, mutta sitten tuli tilaisuus ryhtyä toiseksi omistajaksi, Lindfors kertoo.

Kirpputorin laajennuksen myötä asiakkaat ovat löytäneet sen entistä paremmin. Monista muista kirpputoreista poiketen Pistekirppiksellä tavarat on osastoitu.

-Meillä on esimerkiksi äijä-, sisustus- ja lastenosasto sekä kirjasto. Tavarat myyvät paremmin, kun samantyyliset esineet ovat samassa paikassa. Rakennamme kokonaisuuksia myös kausien mukaan. Seuraavaksi nostetaan esiin mm. sadonkorjuu, Lindfors sanoo.

-Olemme luoneet tämän myyntipaikkajärjestelmän asiakkaiden toiveiden mukaisesti ja he ovat pitäneet siitä. Täällä on monipuolisia ja monen hintaisia paikkoja. Voimme rakentaa asiakkaalle sopivan myyntipaikan ja arvoesineet saamme lukkojen taakse, mikä kuuluu pöytäasiakkaan palveluun, sanoo Kallio-Inkinen.

Asiakkaiden palautetta otetaan vastaan jatkuvasti, sillä kirpputorilta löytyy ajatusboxi.

-Ihmiset haluavat täyden palvelun kirpputoreja nykyään. Voimme hinnoitella tuotteet ja vaikka silittääkin ryppyisempiä vaatteita. Siivoamme kaikkien pöytiä päivittäin. Kun tavarat ovat osastoissa, tiedämme mitä missäkin on, ja voimme hakea asiakkaalle, jos hänen on itse vaikeaa lähteä hyllyjen väliin etsimään, Kallio-Inkinen sanoo.

Pidämme myös pihakirppiksiä. Täällä pääsee katoksen alle, joten sadekaan ei haittaa. Seuraava pihakirppis on 12.8., hän muistuttaa.

Kirpputorin tiloissa toimii Digivelhon vastaanottopiste, johon voi tuoda mm. tietokoneita. Myös antikvariaatti Pikku-Jone siirtyy Pistekirppiksen tiloihin. Yhteistyötä tehdään myös yhdistysten kanssa. Kirpputorilta löytyy nyt mm. Tanssistudio Nummelan kannatuspöytä, jolla kerätään varoja MM-kilpailumatkaan. Hyväntekeväisyyteenkin osallistutaan, sillä kirpputorilta löytyy Mission Possiblen keräyslaatikko, johon tuoduista tarvikkeista kerätään äitiyspakkauksia mm. Bulgariaan.

-Jouko pitää myös hyväntekeväisyyshuutokauppoja, Kallio-Inkinen sanoo.

Myymättä jääneet tavarat toimitetaan kierrätykseen, jos asiakas ei halua niitä takaisin.

DSC_0300_0.JPG

Maritta Kallio-Inkisen ja Jouko Lindforsin pitämältä Pistekirppikseltä löytyy omat osastonsa mm. lastentarvikkeille, kirjoille ja sisustus- ja ”äijätavaroille”.  

 

Nummelan Tuikku

Niina Niiranen on pitänyt kirpputori Nummelan Tuikkua viime lokakuusta lähtien. Kirpputoriyrittäjäksi hän päätyi sattumalta.

-Asuin Turkissa seitsemän vuotta ja tein töitä turismin parissa. Turismin hiljeneminen siellä ajoi minut katsomaan uusia mahdollisuuksia ja miettimään, josko tulisin takaisin Suomeen. En ollut ennen ajatellut ryhtyä kirpputoriyrittäjäksi, mutta kun tilaisuus tuli, ajattelin että mikä ettei, Niiranen kertoo.

-Ihmiset ovat löytäneet hyvin tänne ja kiitelleet isosta, valoisasta tilasta. Aikoinaan monet kirpputorit olivat tunkkaisia ja hämäriä. Täällä on ilmastointi ja leveät käytävät, joita pitkin pääsee pyörätuolilla ja lastenrattaillakin, Niiranen jatkaa.

Kiitosta on tullut myös pitkistä aukioloajoista, joiden ansiosta kirpputorille voi tulla arkena töidenkin jälkeen ja viikonloppujen kävijämäärät ovat nousseet yli 800.

Niiranen kertoo, että Tuikussa on monipuolinen valikoima kodin käyttötavarasta antiikkiin.

-Tavara vaihtaa täällä hyvin omistajaa. Ihmiset siivoavat etenkin keväällä ja joulun alla ja tuovat tavaraa kirpputorille.

Myyjille Niiranen vinkkaa, että parhaiten kaupaksi menevät puhtaat vaatteet ja tavarat.

-Myös pöydän pitää olla siisti, sillä ihmiset eivät jaksa tutkia sekaisia ja liian täysiä pöytiä. Meiltä voi ostaa siivous- ja hinnoittelupalvelun.

Niiranen kertoo, että tavarat menevät kaupaksi kausittain. Kesäaikaan asiakaskunta on erilainen, kun mukana on paljon mökkiläisiäkin. Nyt ihmiset ostavat mm. astioita, petivaatteita, puutarhatarvikkeita ja kesävaatteita.

Kirpputorilla käy vakioasiakkaita, jotka keräävät esimerkiksi jotain tiettyä astiasarjaa tai vaikkapa kelloja. He käyvät kirpputorilla parikin kertaa viikossa.

-Vakioasiakkaiden kanssa tulee vaihdettua kuulumisiakin, Niiranen sanoo.

Kirpputorilta löytyy välillä aarteitakin.

-Toisen roska on toisen aarre, Niiranen toteaa.

Tuikkuun ovat tervetulleita myös koirat, ja lapsillekin löytyy oma leikkinurkkaus. 17.9. Tuikussa vietetään yksivuotissyntymäpäiviä. Ohjelmassa on mm. huutokauppa ja kirppistanssit, solistina Meiju Suvas.

DSC_0267.JPG

Niina Niiranen on pitänyt kirpputori Nummelan Tuikkua viime lokakuusta lähtien.

 

Pisarakirppis

Vihdin Selissä sijaitsevalla Pisarakirppiksellä myydään lahjoituksina saatua tavaraa sekä itse siemenestä kasvatettuja kukkia ja yrttejä. Myynnistä saadut tuotot menevät kirpputoria pitävät Pisarayhdistyksen toimintaan. Yhdistys on pitänyt kirpputoria viime maaliskuusta saakka. Sitä enne toiminnasta vastasi Samariayhdistys. Yhteensä kirpputorilla on menossa jo 36. toimintavuosi. Kirpputori pyörii yhden palkatun työntekijän, vapaaehtoisten ja kuntouttavassa työtoiminnassa olevien työntekijöiden voimin.

-Täältä löytyy hienoa tavaraa. Laadukkaan kodin sisustuksen saa haettua meiltä, kun käy pari kertaa. Tavara liikkuu hyvin. Meillä on noutopalvelu ja voimme myös kuljettaa asiakkaan ostamat huonekalut, kertoo Pekka Vauromaa.

Hän kertoo, että kirpputorille viileistä kesäsäistä on hyötyä, sillä asiakkaita on käynyt enemmän kuin kauniilla kelillä. Vakioasiakkaat ovat tuttu näky tälläkin kirppiksellä.

-He etsivät esimerkiksi antiikkia. Meille tulee välillä myyntiin kuuluisienkin suunnittelijoiden esineitä, Vauromaa sanoo.

Hän korostaa kirpputorien yhteiskunnallista ja ympäristönsuojelullista merkitystä, sillä niiden kautta esineet saavat lisää käyttöikää.

-Kierrätämme tavaraa. Meillä on huonekalupesuri, jolla voimme siistiä esimerkiksi sohvan. Olemme myös purkaneet tuoleja ja liimanneet ne uudelleen kasaan. On huonekalujen tuhlausta heittää ne roskiin pienen vian takia. Monella ei kuitenkaan ole mahdollisuutta tai osaamista korjata huonekaluja itse, Vauromaa kertoo.

-Kansantaloudellisesti kirpputorit ovat todella tärkeitä. Esimerkiksi nuoret äidit hakevat täältä paljon lastenvaatteita, hän jatkaa.

DSC_0291.JPG

Pekka Vauromaa kertoo, että Pisarakirppiksellä myydään myös itse siemenestä kasvatettuja kukkia ja yrttejä.

alue_demokratia: