Laurinpäivän tapahtumaa vietetään Lohjalla la 12.8.

Laurinpäivää vietetään jo 33. kerran

Laurinpäivän tapahtumaa vietetään Lohjalla la 12.8. klo 7-14. Perinteiseen tapaan Laurin julkistus on Lohjan torilla klo 12.00. Laurin valintaa ennen klo 11 torilla kuullaan musiikkia Huvitusbändiltä ja Laurin valinnan jälkeen nähdään Lohjan Kesä Tanssi Festivaalin näytöksiä klo 12.20 eteenpäin noin 13.30 saakka. Laurinpäivän juontajana toimii Jukka Lehtonen.

Laurinpäivän perinteisiin kuuluvat ilmaiset kirpputoripaikat Laurinkadun ja Torikadun jalkakäytävillä sekä Keskusaukiolla. Ennakkovarauksia paikkoihin ei tarvita vaan paikan voi hakea klo 7-9 välissä. Parkkiruudut tulee jättää tyhjäksi ja lauantaina avoinna olevien liikkeiden eteen ei ole suotavaa mennä. Tärkeä huomio on, että Laurinkadun kävelykatualue jätetään vapaaksi kirpputoripaikoista. Kävelykatualueelle tulee erilaisia esittely- ja esiintymispisteitä. Lapsille on tarjolla pomppulinna Keskusaukiolla säävarauksella.

Nummenkylän Martat tarjoilevat kahvia Laurinkadulla, Keskuskengän edessä, klo 9 alkaen. Kahvin tarjoavat Keskuskenkä ja Nordea.

Laurinpäivä tapahtuman perinteen ovat aloittaneet Laurinkadun kauppiaat ja Lohjan kaupungin matkailu vuonna 1985. Tänä vuonna valitaan jo 33. Lauri.

Tapahtuman ohjelma

7.00-14.00 Kirpputorimyyntiä Laurinkadulla, Torikadulla, Keskusaukiolla. Ilmaiset paikat, ilman ennakkovarausta. Huom! Ei kävelykatualueella.

9.00-14.00 Laurinkadun kauppiaiden ulkomyyntiä ja esittelypisteitä sekä esityksiä Laurinkadun kävelykatualueella.

9.00 - Ilmainen kahvitarjoilu Laurinkadulla, Keskuskengän edustalla, Nummenkylän Martat tarjoilemassa

9.00-14.00 Pomppulinna lapsille Keskusaukiolla, säävaraus

Lohjan torilavan ohjelmaa

11.00 Huvitusbändi viihdyttää yleisöä

12.00 Vuoden 2017 Laurin valinta

Lauri tavattavissa Cafe Laurissa klo 12.30 eteenpäin haastattelua varten

12.20 Lohjan Kesä tanssii -festivaalin esityksiä, esiintymässä mm. Lohjalaisia tanssikouluja sekä toritapahtumassa nähdään myös lyhyet otteet festivaalilla esitettävistä teoksista: Laura Koistisen Speaking of, jossa tanssii Vera Tegelman, ja Satu Tuomiston Puoliksi täynnä, tanssijat Saara Norvio sekä Fornier Ortiz. Jos olet kiinnostunut tulemaan myyjäksi, ilmoittaudu linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/DCEF4E0C3B59A0B3
tai ota yhteyttä raija.rajantaus@lohja.fi tai p. 044-374 0070Jos olet kiinnostunut tulemaan myyjäksi, ilmoittaudu linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/DCEF4E0C3B59A0B3
tai ota yhteyttä raija.rajantaus@lohja.fi tai p. 044-374 0070

kävelykatu lehtimainos 2(2).jpg

Laurinkadun kävelykadun ohjelmaa

Lohjan Liikuntakeskuksen ja järjestöjen aikuisliikunta-päivä, jolloin seurat ja järjestöt esittelevät omaa syksyn alkavaa toimintaansa. Päivässä on aikuisille suunnattuja liikuntatuokioita ja näytöksiä. Lisäksi liikuntakeskus esittelee alkavan toimintakauden 2017-2018 ohjelmaansa ja tuote-esittelynä tapahtumassa High-Roller, suosittu putkirulla.

Kävelykadulla mukana mm. Aplico, LoKove taitoluistelijat, MLL, lavatanssijat, kansalliset seniorit, Airfit, naisvoimistelijat, Kuntokeskus Balanssi, Trendi ja Huippu, CrossfitLohja, Lohjan Sydän, Kioski Synnerberg/Siilo, Jippii kasvomaalaus SRK, WaudeApples, Nordea, Re-max ja K-Rauta.

Lisätietoja Laurinpäivän tapahtumasta: Lohjan Matkailupalvelukeskus, Minna Ermala, p. 044 374 1218. Laurinkadun kauppiaiden edustaja Harry Saarinen p. 0400 489 025

Laurinkadun kävelykadun alueen esittely-, myynti- ja esiintymispisteet pitää varata linkistä: https://link.webropolsurveys.com/S/DCEF4E0C3B59A0B3 tai ota yhteyttä raija.rajantaus@lohja.fi tai p. 044-374 0070.