Pikkujoulukohteita joka lähtöön

Pikkujoulut voi viettää ihan perinteisesti tai sitten hiukan erikoisemmassa paikassa tai extreme-tunnelmissa. Esittelemmekin pari lohjalaista pikkujouluvaihtoehtoa.

candle-197248_1920.jpg

Perinteiset pikkujoulut

Perinteinen pikkujoulutunnelma löytyy Gasthausin jouluisesta noutopöydästä. Pikkujoulusyötävät voi valita kolmesta eri vaihtoehdosta.

-Noutopöydän voi valita joko suppeana tai laajana ja niiden lisäksi on vielä pikkujoulun a la carte. Erikokoiset porukat voivat siten valita itselleen sopivimman vaihtoehdon, kertoo Mervi Leinonen Gasthausista.

Pikkujoulut alkavat jo marraskuun puolivälissä ja jotkut viikonloput on varattu jo täyteen.

-Ihmiset alkavat ”jouluilemaan” ajoissa, Leinonen toteaa.

-Olemme saaneet todella hyvää palautetta ruoistamme. Teemme itse lähes kaikki tarjottavat ja paistamme kinkut. Kinkun tuoksu leijuu asiakkaita vastaan, kun he tulevat sisään ravintolaan. Etenkin kotitekoisuus onkin saanut kiitosta, kertoo Leinonen.

Tarjottavista löytyy sekä perinteistä jouluruokaa että muita makuja.

-Kaikki eivät halua syödä peruslaatikoita tai haluavat säästää tietyt maut varsinaiseen joulupöytään, joten meillä on myös muita vaihtoehtoja.

Omat pikkujoulunsa voi kruunata esiintyjällä.

-Meillä on täällä esitetty mm. stand upia ja musiikkia. Tunnemmekin monia muusikoita, joten meidän kauttamme voi kysyä myös ohjelmaa, Leinonen sanoo.

15.12. järjestetään pikkujoululounas, johon esimerkiksi pariskunnat ja pienemmät yritykset voivat varata itselleen pöydän. Illalla on toinen kattaus, laaja menu live-musiikin säestyksellä.

Gasthaus on ravintolan lisäksi myös hotelli, joten pikkujoulujen jälkeen voi majoittuakin.

-Lohjalaiset alkavat pikkuhiljaa löytämään Gasthausin myös ravintolana. He käyttävät yhä enemmän myös hotellipalveluita. Ihmiset ovat ymmärtäneet, että lähelläkin voi rentoutua ja ottaa irtioton arjesta, syödä hyvin, saunoa ja nauttia aamulla rauhassa aamiaista noutopöydästä. Lähimatkailun etuna on se, ettei tarvitse matkustaa tuntitolkulla, aikaa säästyy ja hiilijalanjälkikin on pienempi. Lohjalla on paljon tekemistäkin, kuten musiikkia ja teatteria. Monipuolisen kulttuuritarjontamme huomaa oikeastaan vasta, kun kertoo ulkopaikkakuntalaisille tarjonnasta, kertoo Leinonen.

gasthaus.jpg

Joulun maut löytyvät Lohjalla esimerkiksi Gasthausista. Jo ovella tulijaa tervehtii kinkun tuoksu.

 

Pikkujoulut kaivoksessa

Erikoisen pikkujouluympäristön tarjoaa Tytyrin Elämyskaivos. Pikkujoulun vietto maan alla, hämärillä kaivoskäytävillä onkin ollut suosittu vaihtoehto.

-Elämyskaivos on suosittu juhlapaikkana. Erilaisia juhlia, kuten pikkujouluja, on järjestetty pitkään. Kaivos ei ole perinteinen juhlatila, mutta ihmiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä. Oikeastaan juhlien suunnittelussa vain mielikuvitus on rajana, joten monenlaisen ohjelman järjestäminen onnistuu, kertoo Helena Kontio Lohjan Matkailupalvelukeskuksesta.

Kaivoksessa voi pitää pikkujoulut isommallekin porukalle, sillä siellä saa olla kerralla 100 ihmistä. Pikkujoulut voisivat sisältää hyvän ruuan ja oman ohjelman lisäksi esimerkiksi tutustumista kaivoksen historiaan, kaivoksessa työskentelyyn, geologiseen näyttelyyn ja valoteoksiin.

Matkailupalvelukeskuksen kautta saa vuokrattua Tytyri-salin sekä oppaan kaivoskierrokselle. Muuten asiakas voi hankkia ohjelman ja tarjottavat haluamaansa kautta. Kaivokseen herkkuja ovat tottuneet toimittamaan mm. Juhlaserviisi, Ravintola Hannes ja Chef's Service.

DSC_0526_0.JPG

Kaivoksessa voi ihailla esimerkiksi valoteoksia.  

 

Metsäpakopeliä ja nuotiokahveja

Extreme-makuun oiva pikkujouluvaihtoehto on Palkesin Forest Escape -peli.

-Metsäpakopeliä pelataan hiukan samalla tavalla, kuin huonepakopelejä, mutta se pelataan Karnaisten korven metsässä, kertoo Petri Virolainen Palkesista.

Pelaajilla on 99 minuuttia aikaa suoriutua erilaisista hoksottimia vaativista tehtävistä. Tehtävän ratkaistuaan saa vihjeen, joka aukeaa lukko seuraavan tehtävän vihjeeseen.

-Peli vaatii pelaajilta hyvää kommunikointia, tiimihenkeä ja yhteistyökykyä, Virolainen sanoo.

-Peli on ollut erityisen suosittu etenkin kaveriporukoiden kesken ja yritysten virkistyspäiväohjelmana, jatkaa Virolainen.

Metsäpakopelin jälkeen voi kokeilla esimerkiksi ampumista vaihtojousella tai puhallusputkella. Virolainen vakuuttaa, että tekemistä löytyy kyllä jokaiselle. Metsäretken voi lopuksi kruunata vielä esimerkiksi nuotiokahveilla ja tikkupullan ja makkaran paistolla.

-Harmi, ettei Lohjalla ole nuotiopaikkaa, jonka lähelle saisi tuotua ruuanlaittovälineitä. Silloin onnistuisi myös ruuanlaitto nuotiolla, Virolainen toteaa.

Metsäpakopeliä pystyy pelaamaan säällä kuin säällä, kunhan osallistujat muistavat varautua metsään sopivalla varustuksella.

metsäpako.jpg

Metsäpakopeli vaatii hyvää kommunikointia, tiimihenkeä ja yhteistyökykyä.

alue_viihde: