Länsi-Uudenmaan Säästöpankki kunnioittaa Suomen itsenäisyyttä - Lohjan konttori sinivalkoisiin väreihin

147-vuotias Säästöpankki haluaa osoittaa omalta osaltaan kunnioitusta 100-vuotiaalle Suomelle ja valaisee Laurinkadun itsenäisyyspäivän tienoilla sinivalkoiseksi.

Toimitusjohtaja Jukka Suominen kertoo, että paikallinen pankki pyrkii toimitalonsa valaisemisella samalla piristämään Lohjan keskustan yleisilmettä. Valaistus on toteutettu ympäristöystävällisellä ja nykyaikaisella led-tekniikalla, jolloin huoltotarve ja ennen kaikkea virrankulutus jää vähäiseksi. Valaistuksen väriä pystytään säätämään, joten pankki pystyy tästä eteenpäin seuraamaan aikaa ja ottamaan kantaa myös ”valomerkein”, lupaa Suominen.

Valaistuksen on suunnitellut Jussi Ontero, joka tunnetaan mm. kaivoksessa tänä syksynä pyörineen Meidän Aika –teatteriesityksen valaistuksesta.

alue_demokratia: