Kirkkoherran joulutervehdys: Peloton joulu

Juhani Korte

Muistatko jouluevankeliumista, mikä oli paimenten ensimmäinen reaktio enkelien ilmestyttyä?
Pelko. ”Pelko valtasi paimenet”; todetaan meille tutussa kertomuksessa. On oikeastaan askarruttavaa, että
joulun ilosanoma puhuu uutisen myötä ensimmäisenä tuntemuksena pelosta. Jouluhan on ilon ja rauhan
juhla.

Paimenet olivat arkityössään oppineet samalla varautumaan moniin petoihin, vaikeakulkuisen maaston vaaroihin ja muihin kauhuihin. Enkelin ilmestyminen oli jotakin sellaista yliluonnollista ja selittämätöntä, johon he eivät olleet varautuneet. Todennäköisesti olisimme pelästyneet. Mietitäänpä: keskelle sekä pimeyttä että hiljaisuutta – kuunnellessamme erämaan ääniä, yrittäen aistia petojen askelten rapinaa, yllättäen koettaa revontulia suurempi kirkkaus ja laulun pauhu. Kerrotaanhan evankeliumissa: ”heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.”

Öinen kirkkaus häikäisee aina ja voin vain kuvitella, miten Jumalan kirkkaus niin häikäisi kuin pelotti. Kaikkivaltiaan suuruus häikäisee ja mykistää aina ihmisen. Siksi joulu hiljentää – tänäänkin. Pyhän edessä arki väistyy tuoden esille ikuisen totuuden; Jumalan on Jumala ja ihminen on lopulta pieni – ihminen.

On aivan luonnollista, että Jumala pelottaa. Jumalan läheisyys nostaa tietoisuuteemme oman pienuutemme ja vajavuutemme, mutta samalla hän vetää meitä puoleensa. Kyllä siinä säikähtää. Paimenten säikähdys kertoo siitä, kuinka ilosanoma annettiin ensimmäisenä pelosta täriseville paimenille. Jouluevankeliumi ei jäänyt kuvaamaan paimenten pelkoa, vaan jatkaa eteenpäin. Pelon jälkeen tulevat esille paimenien tiedonhalu ja toiminta. Enkelien viestin seurauksena he löytävät Vapahtajan seimestä ja sen jälkeen koitti ilo sydämiin.

Joulun evankeliumi ihmeellinen, se tulee keskelle ihmisten arkea ja pelkoja. Olivatpa meidän pelkomme
millaisia tahansa, olivatpa sisimpämme kauhut millaisia hyvänsä, joulun ilosanoma kuuluu Sinulle.
Saatamme kysyä, kuuluuko joulun sanoma minulle? Meidän ei tarvitse jäädä pelkojemme vangiksi, enkeli ja
Jumala itse tulevat luoksesi. Kristus syntyy Vapahtajaksi koko maailmalle, myös Sinulle.

Toivotan Sinulle ja läheisillesi sekä rauhallista että pelotonta Joulua!

PS.
Jeesus ei aikanaan saanut virallista syntymätodistusta ja paperittomana hänen perheensä joutui elämään myös pakolaisuudessa. Siksi Tänä vuonna seurakuntamme joulukortteihin varattu rahasumma on suunnattu Toisenlainen Lahja kautta siten, että olemme hankkineet kymmenelle kehitysmaan lapselle syntymätodistukset. Todistukset mahdollistavat heille perusoikeudet luoden pohjan ihmisoikeuksien toteutumiselle ja toivottavasti heille pelottomamman tulevaisuuden.

Lohjan seurakunnan kirkkoherra Juhani Korte