5-6-luokkalaisten Vesipelastusviestit uitiin keskiviikkona 16.5. Neidonkeitaalla. 19 joukkuetta yhdeksästä koulusta kilpaili viestissä, joka sisälsi vesipelastuksen eri osa-alueita. Neljän hengen joukkueessa oli kaksi uimaria, yksi heittäjä ja yksi pelastushyppääjä/sukeltaja. Uimareista toinen kuljetti pelastusrenkaan ja toinen suoritti väsyneen uimarin kuljettamisen. Heittäjän tehtävänä oli pelastaa kanisterilla sekä pelkällä köydellä ja pelastushyppääjä hyppäsi pelastushypyn, ui pelastusuinnilla ja sukelsi upporenkaan pohjasta. Kilpailu käytiin 25m radalla, ja voittoon tarvittiin sekä taitoa että nopeutta. Voiton vei Metsolan koulun 6B luokan tyttöjoukkue. Toiseksi kiri Ojamon 5D ja kolmanneksi kauhoi Ojaniitun 5A.

Kaikille Lohjan alakoulujen 5-6-luokkalaisille opetetaan keväisin vesipelastustaitoja silmällä pitäen lähestyvää kesää. Uimataidon lisäksi on tärkeää oppia pelastautumaan ja pelastamaan veden varaan joutunut. Tänä vuonna vesipelastustaitoja pääsee harjoittelemaan myös kaikille avoimessa Vesisankarit tapahtumassa lauantaina 19.5. klo 12-13.30 tai 14.30-16.30 pelkällä uintimaksulla. Tapahtumassa voi harjoitella mm. kanisterin ja köyden heittämistä, pelastusliivien pukemista ja pelastuslautalle kiipeämistä sekä kaatuneesta veneestä pelastautumista. Vesisankarit tapahtumassa mukana ovat Melanvääntäjät, Lohjan Seudun purjehtijat, Octopus Lohja, Meriturva ja Lohjan Liikuntakeskus Oy.