Jani Méling esittää vihreiden valtuustoryhmän puolesta, että esiopetuksen, perusopetuksen ja toisen asteen opiskelijoiden opiskeluhuollon vaikuttavuus, tarve ja riittävyys selvitetään. Tuloksien pohjalta tehdään tarvittavat toimenpiteet yhdenvertaisen, tasa-arvoisen ja riittävän opiskeluhuollon toteutumiseksi.

-Olen todella huolissani Lohjan tilanteesta. Lastensuojelun määrärahat ovat vuoden 2017 aikana ylittyneet 850 000 euroa, mikä kertoo siitä, etteivät ennaltaehkäisevät toimenpiteet ole olleet riittäviä. Tällä hetkellä Lohjan lastensuojelu on ylikuormittunut sekä nuorisopsykiatrian poliklinikan ja perheneuvolan asiakasmäärät nousseet siten, että jonot ovat jopa 2,5 kuukautta kiireettömissä tapauksissa. Myös Tuki ja neuvontakeskus Linkin matalan kynnyksen psykiatrinen sairaanhoitaja on lopettanut. Kouluterveyskyselyn mukaan perusopetuksen ja lukion nuorista 12% on kokenut kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta, mikä kertoo siitä, että lapsille ja nuorille tarkoitettua matalan kynnyksen palvelua tarvitaan nuorille enemmän, Méling perusteli.