Barbara Tieaho (vas) kuvasi ja ohjasi dokumentin, joka seuraa hänen tyttärensä Jenni Tieahon työtä ja elämää kuvanveistäjänä.

 

Ympäristötaiteilija ja kuvanveistäjä Jenni Tieahosta tehty dokumenttielokuva Luonto veistäjässä raottaa katsojalle ovea taiteilijan maailmaan ja kutsuu tutustumaan hänen elämäänsä niin arkisen puurtamisen kuin juhlahetkienkin kautta. Vastavalmistuneen dokumenttielokuvan on kuvannut ja ohjannut Jenni Tieahon äiti Barbara Tieaho, joka kuvasi tyttärensä työskentelyä kymmenen vuoden ajan. Alun perin tarkoitus ei ollut tehdä dokumenttia.

-Äiti vain halusi kuvata materiaalien keräämistä, veistosten kuljettamista ja pitämiäni näyttelyitä. Sanoin, että kuvaa vaan, kertoo Jenni Tieaho.

-Halusin vain ottaa talteen Jennin työskentelyä, kuvata hänen tuotantoaan ja suhdettaan luontoon, sanoo Barbara Tieaho.

Vuosien varrella materiaalia kertyi noin 30 tuntia, joista lopulta 50 minuuttia päätyi dokumenttiin.

-Ajattelimme, että sen avulla Jenni voisi esitellä töitään esimerkiksi näyttelyjärjestäjille, mutta siitä tulikin taidefilmi. Harvalla dokumentin tekijällä on mahdollisuus kerätä kymmenen vuoden ajan materiaalia samasta henkilöstä, Barbara Tieaho sanoo.

Dokumentti seuraa taiteilijan elämää ja arkea, ateljeen valmistumista, materiaalien keräämistä, teosten valmistamista ja näyttelyitä. Tieaho kertoo siinä niin työskentelystään kuin mielenmaisemastaankin ja lausuu tekemiään runoja. Myös luonto näyttelee isoa roolia niin Tieahon teoksissa kuin dokumentissakin. Ajan kulun huomaa hyvin Tieahon lasten kautta, sillä dokumentin alussa he ovat kymmenen vuotta nuorempia kuin lopussa.

-Tämä dokumentti on yksi näkökulma taiteilijan työhön ja yhden tekijän arkeen, muotoilee Jenni Tieaho.

-Dokumentissa nähdään taiteilijan työn huippukohtia, mutta enimmäkseen kuvanveistäjän ammatti on hirveää aherrusta, naurahtaa puolestaan Barbara Tieaho.

Jenni Tieaho sanoo, että dokumentin avulla voisikin ehkä purkaa taiteilijamyyttiä, joka elää edelleen.

-Mikä on taiteilijan rooli yhteiskunnassa? Taiteilija työllistää paljon ihmisiä, kuten kuraattoreita ja galleristeja, mutta on silti itse ainoa, jolle ei makseta. Onkin ihme, että taiteilijoita on niin paljon kuin on. Asia on muuttumassa Ruotsissa, missä galleriat maksavat jo taiteilijoille palkkaa. Samasta puhutaan myös Suomessa, hän toteaa.

Tieaho itse on miettinyt työnsä merkitystä.

-Jos joku toinen voi töideni kautta kokea jotain merkityksellistä, se on minullekin hieno kokemus, hän pohtii.

 

Kuvataide yhdistää äitiä ja tytärtä

Barbara Tieaho on kuvanveistäjä, kuten tyttärensäkin. Lisäksi hän on opettanut taidekouluissa ja tehnyt aiemmin neljä lyhyttä dokumenttia. Kuvataite on ollut aina osa äidin ja tyttären elämää.

-Jenni oli jo 15-vuotiaana assistenttini ja ihana apu näyttelyissä. Ei hän itse ollut silloin vielä niin kiinnostunut alasta, mutta halusi tarmokkaana tyttönä auttaa minua, Barbara Tieaho muistelee.

-Muistan lapsuudestani hetkiä, jolloin piirtäminen tuntui ihanalta ja halusin viipyillä sen äärellä. Minulla oli myös kauneuden kaipuu jo lapsena ja pidin käsitöistä, mutta kun näin, miten rankka äitini ammatti oli ja miten vaikea sillä oli tulla toimeen, ajattelin, että sitä ammattia en itse ainakaan valitse, muistelee Jenni Tieaho.

Toisin kuitenkin kävi.

-Joskus halusin maatalon emännäksi ja lukiossa vaatesuunnittelu kiinnosti. Kalustesuunnittelua opiskelinkin, mutta ei suunnittelu ollut minun juttuni, vaan tekeminen. Ihmisillä on ominaisuutensa, joiden puitteissa asioita voi tehdä. Oma polku ja identiteetti, Jenni Tieaho pohtii.

Äiti kertoo tyttärensä taiteellisen puolen näkyneen lapsesta saakka.

-Jenni teki satuja jo ennen kuin osasi kirjoittaa, joten minä kirjoitin ne. Sitten, kun hän oppi kirjoittamaan, kouluaineet olivat 20 sivua pitkiä ja opettaja toivoi, että ne voisivat olla vähän lyhyempiä. Kun muut tekivät koulussa pienen liinan, Jenni teki metrin mittaisen, Barbara Tieaho muistelee.

 

Paikallinen taiteilija

Jenni Tieahon teokset ovat tuttuja lohjalaisille. Kuluneen kesän aikana hänen Lumivarsat-teoksensa oli esillä Lohjan pääkirjastossa. Yövieras-veistos löytyy Tytyrin Elämyskaivoksen pihamaa-alueen veistospaikalta ja hänen tekemänsä hevosenpää on osa Takamaa-kollektiivin Joki-installaatiota, joka puolestaan löytyy maan alta Tytyrin Elämyskaivoksesta.

Lohja on esillä myös dokumentissa. Siinä piipahdetaan niin Elämyskaivoksessa kuin Arboretum Magnolian kantopuutarhan avajaisissakin. Totta kai piipahdetaan myös taiteilijan työhuoneella Siuntiossa.

Tällä hetkellä dokumentti on katsottavissa Ison Omenan kirjastossa Espoossa 26.9. asti. Siellä dokumentti on nähtävillä jatkuvasti Kohtaamo-näyttelytilan aukioloaikoina. 22.9. kello 10.00 se esitetään isolla kankaalla. Jatkoakin on jo suunniteltu.

-Yritämme saada dokumentin eri festivaaleille ja YLE:lle televisioon. Tekstityksiäkin tehdään, jotta dokumentti saataisiin ulkomaillekin, kertoo Barbara Tieaho.

Dokumenttia voisi hyödyntää asuntomessuillakin ja esitellä paikallisten tekijöiden työtä, ideoi Jenni Tieaho.

Dokumentin musiikin on säveltänyt Johanna Pitkänen, äänisuunnittelun ja äänen jälkityöt on tehnyt Satu Nieminen ja editoinnin Ilkka Pitkänen. Takamaa-kollektiivin teoskuvat on ottanut valokuvaaja Anni Han.

Ympäristötaidetta voi kokeilla itse Hiiden Opiston paju- ja tuohityöpajakurssilla, jota Jenni Tieaho vetää. Kurssi alkaa 29.9.

SMS