Uutisia
Ykkös-Lohja kertoo tulevista tapahtumista näin netissä sekä joka keskiviikko koteihin jaettavassa lehdessä. Kerromme myös kaupungin tärkeimmät päätökset.

Ladataan Tapahtumat

« All Tapahtumat

Jääkarusellifestivaali ja mm-kisat Aurlahdessa!

helmikuu 23 @ 08:00 - helmikuu 24 @ 17:00

Lohjan Aurlahdessa järjestetään 23.-24.2018 ainutlaatuinen Jääkarusellifestivaali. Kaksipäiväisen tapahtuman vetonauloja ovat useat pyörivät jääkarusellit sekä maailman ensimmäinen Jääkarusellin MM -kilpailu.

Pyörivistä jääkaruselleista suurin on noin 70 metriä halkaisijaltaan; muita ovat mm. lasten jääkaruselli jääeläimineen sekä keksijä Käpylehdon toteuttamat jääkaruselliteokset, jotka hyödyntävät jäämekaniikkaa, tuulta ja aurinkoenergiaa. Pääkarusellin päälle rakennetaan esiintymislava, jossa nähdään huippu-artisteja, kuten Elias Kaskinen ja Waltteri Torikka. Illan tullessa jääkarusellit muuttuvat ennen näkemättömiksi valoteoksiksi.

Tapahtumassa on jääkarusellien lisäksi paljon muuta koettavaa ja nähtävää. Laajalla tapahtuma-alueella on mm. poroja, igluja, sauna, street foodia, rusettiluistelua, olut-teltta, useita myyjiä sekä paljon aktiviteetteja lapsille. Tapahtuman päätösiltana kävijät pääsevät luistelemaan ilotulitusten alla, DJ:n tahdittamana.Tapahtuma on maksuton.Tapahtumaa kuvataan suorana ilmasta ja maalta nettiin.

Lauantaina alueella järjestetään maailman ensimmäinen Jääkarusellien MM-kilpailu, jonka tuomaristossa nähdään mm. Ville Haapasalo, Stefan Lindfors ja Katja Ståhl.


Tapahtumasta tuotetaan merkittävä talvitapahtuma, jolla on potentiaalia vetää runsaasti kävijöitä (odotusarvo 15000-20000 kävijää) ja saada valtakunnallista sekä kansainvälistä medianäkyvyyttä.  Kansainvälisistä medioista Discovery Channel ja Saksan NDR ovat jo ilmoittaneet tulevansa paikan päälle.

Jääkarusellifestivaalin toteuttaa Lohjan kaupunki yhdessä SolarVoima OY:n / Janne Käpylehdon kanssa. Mukana myös laaja yhteistyöverkosto.
Janne Käpylehto on jääkarusellikoneen keksijä; ensimmäisen jääkarusellin hän toteutti 2016 Lohjan Kirmusjärvelle. Jääkarusellista tehtyjä videoita on sosiaalisessa mediassa katsonut jo yli 250 miljoonaa ihmistä ja Käpylehdon projektista on uutisoitu erittäin laajasti niin kotimaan kuin ulkomaan mediassa.

https://www.icecarouselfestival.fi/ohjelma

Tarkemmat tiedot

Alkaa:
helmikuu 23 @ 08:00
Loppuu:
helmikuu 24 @ 17:00
Tapahtumaluokat:
,
Kotisivu:
https://www.icecarouselfestival.fi/ohjelma

Tapahtumapaikka

Aurlahti
rantapuisto 2
Lohja, 08100 Suomi

Järjestäjä

Lohjan Kaupunki