Toisten kannustaminen ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ovat tärkeitä osia Henry Mannin urheilu-uraa.

 

Lohjalainen pyörätuolikelaaja Henry Manni keräsi Berliinin EM-kilpailuista kaksi kultamitalia ja yhden hopean. Kullat tulivat 400 ja 800 metrin matkoilta ja hopea 100 metrin kilpailusta. Valmentajan ja välineiden vaihtuminen loivat EM-kilpailuihin omat epävarmuustekijänsä, mutta kokonaisuudessaan Manni on tyytyväinen suoritukseensa.

-Lähdössä sen huomaa, että välineiden vaihto vaikuttaa, mutta se vaatii vain toistoja ja hiontaa. Kun kilpailu alkoi hopealla, olin pettynyt aluksi, mutta muuttui se sitten iloksi. Hyvin meni lopulta, Manni kommentoi.

Valmentaja vaihtui viime vuonna. Samalla kiinnitettiin huomiota myös välineisiin.

-Viime vuonna tuli MM-pronssi (400 metriä) Lontoosta. Sen jälkeen olen vaihtanut valmentajaa, koska tuntui, etten päässyt enää eteenpäin vanhan valmentajani kanssa. Vaihdoin lohjalaiseen Juha Heinäseen. Myös välineistöä on uusittu. Vaihdoin pehmeistä kelaushanskoista koviin lyöntikapuloihin. Myös tuolin vanteet ovat erilaiset, mikä vaikuttaa vähän tekniikkaan. Välineissä on nyt potentiaalia kelata kovempaa kuin koskaan, Manni kertoo.

Hänen tukenaan ovat Heinäsen lisäksi myös fysioterapeutti Jukka Kesälä sekä Mannin naisystävä Sonja Turnbull-Smith, joka on koulutukseltaan lääkäri ja diplomi-insinööri.

-Sonjan kanssa olemme yhdessä mm. kehitelleet lyöntikapuloita, Manni sanoo.

Tällä hetkellä Mannin katse tähyää myös jo kohti ensi vuoden MM-kilpailuita Dubaissa ja Tokion paralympialaisia vuonna 2020.

-MM-kilpailuissa pitää olla jo paletti kasassa, koska paralympialaiset ovat silloin jo niin lähellä, Manni toteaa.

 

Mitä kuuluu Henry Mannille?

Paralympiapronssi vuonna 2016 (100 metriä) toi Mannille palkinnoksi tontin Lohjan Immulasta. Tähän mennessä tontille on kohonnut jo talokin.

-Selvittelin silloin, mistä löytyisi innokas kumppani taloprojektiin. Lopulta tein Kastellin kanssa sopimuksen talosta. Maaliskuussa tehtiin pohjatyöt ja marraskuussa pääsin jo muuttamaan. Nyt tekemistä on enää pihassa ja autokatoksessa, Manni kertoo.

Urheilun ja talonprojektin lisäksi elämään on mahtunut myös muiden tukemista.

-Paralympiavoiton jälkeisenä syksynä kiersin paljon erilaisissa tapahtumissa ja tilaisuuksissa, kuten Lohjan kouluissa puhumassa ja pitämässä liikuntatunteja sekä Invalidiliiton Tsemppilähettiläänä vaikeasti vammaisten asumisyksiköissä ympäri Suomea. Tuntui, että se oli mielekästä myös yksiköiden työntekijöille, hän kertoo.

Nykyään Manni työskentelee Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:n lasten ja nuorten liikuntasuunnittelijana. 50% työaika mahdollistaa urheilijalle työn ja oman lajitreenin yhteensovittamisen. Toisten tukeminen ja kannustaminen jatkuvat.

-Minulle on tärkeää tsempata nuoria eteenpäin. Kyse on sekä inhimillisestä hyvinvoinnista että taloudellisesta asiasta. Liikunnan myötä liikuntavammaisten omatoimisuus paranee ja avun ja apuvälineiden tarve vähenee.

 

Esikuvana tsemppaamassa toisia

Manni haluaa rohkaista lapsia liikkumaan ja löytämään itselleen mieleisiä harrastuksia. Häntä itseään pyörätuoli ei ole estänyt harrastamasta esimerkiksi laskettelua, kanoottipooloa tai laitesukellusta. Huippu-urheilusta on apua, sillä esikuvia tarvitaan. Esikuvat vaikuttivat aikoinaan myös Mannin harrastusvalintoihin. Hän innostui pyörätuolikelauksesta, kun Leo-Pekka Tähti voitti kultaa paralympialaisissa vuonna 2004. Mannin lausahdus ”Piti päästä kokeilemaan. Myytyä poikaa olin heti, kun hyppäsin tuoliin” kertoo jotain siitä innosta, joka on jo johtanut paralympiapronssiinkin.

-En tiennyt pyörätuolikelauksesta ennen kuin näin Leo-Pekan menestyvän, Manni sanoo.

Toisten kannustaminen sekä yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ovat tärkeitä osia Mannin urheilu-uraa.

-On kiva menestyä, mutta jos urheilu ei herättäisi muissa ihmisissä mitään tunteita, eikä sillä olisi mitään merkitystä, en tiedä jaksaisinko tätä. Moni laittaa minulle viestiä, ettei ole kovin kiinnostunut vammattomien urheilusta, mutta motivoituu tekemään itse asioita, kun näkee, mitä vaikeasti vammaisetkin pystyvät tekemään, Manni muotoilee.

Manni korostaa myös, ettei kyse ole vain liikuntavammaisista, vaan aivan kaikista. Ihmisen toimintaa voi rajoittaa esimerkiksi jännitys. Parhaimmillaan urheilu yhdistää.

-Kaiken ikäiset pienistä lapsista vanhoihin mummoihin ja pappoihin ovat olleet kiinnostuneita, kyselleet asioita ja onnitelleet, Manni sanoo.

SMS

Vastaa