Hyvinvointia ja liikuntaa

Meidän tehtävämme ER-tuessa ja Kettu Markkinoinnissa on tuottaa ja löytää sisältöä, niin asiakkaidemme sivuille kuin omille teemasivuillemme. Osa sisällöstä tulee omista lähteistämme ja omilta toimittajiltamme, joissain tapauksessa vieraskynäilijöiltä. Osa sisällöstä tulee lehdistötiedotteista eri lähteistä ja osalla sivuista on osioita, joiden sisältö on RSS-syötteelle muualta verkosta tulevaa sisältöä

Liikunta ja urheilu ovat yksi kiinnostuksen aiheemme ja niitä käsittelemme niin Ykkös-Lohjan liikunta- ja urheiluosioissa, mutta eritoten kahdella erikoisteemasivustolla: sportting.fi sekä hyvinvointi.pro

sportting.fi

Liikuntaa ja urheiluun eri muodoissa kohdentunut sportting.fi on vuoden 2018 alussa verkostoomme lisätty sivusto, joka vielä hakee muotoaan varmasti koko vuoden 2018 ajan ja uskoaksemme löytää oman paikkansa ja sisältönsä vuoden aikana. Sivustolla on perusuutisointina hyvä otanta Suomen urheilu-uutissivustojen sisältöä RSS-syötteinä.

hyvinvointi.pro

Hyvinvointisivuston ajatuksena on tarjota alueellisille hyvinvoinnin ja terveydenalan toimijoille alusta, jolla tulla esille. Tämäkin sivusto on aloitettu vuoden 2018 alusta ja maaliskuun ensimmäisen viikon kääntyessä seuraavalle viikolle, on tälle sivustolle saatu liitettyä muutama paikallinen toimija, mutta artikkeli sisältö on pitkälti meidän omaa sisältöä sekä RSS-syötteillä sopivista lähteistä tulevaa uutis- ja ajankohtaista luettavaa. Hyvinvoinnin pohja muodostuu monesta eri asiasta kuten hyvästä ravinnosta, liikunnasta, riittävästä unesta ja stressinhallinnasta. Syömällä terveellisesti ja monipuolisesti voi lisätä omaa hyvää oloa ja terveyttä. Sivuston artikkelit käsittelevät mm näitä aiheita ja paljon muuta.

RSS-syöte

RSS-syötteet sisältävät ainakin otsikon ja URL-osoitteen. Monet palvelut tarjoavat feedissään esimerkiksi koko uutisen sisällön. RSS-sisällön käyttäjät käyttävät ohjelmia, joita kutsutaan lukijoiksi. Käyttäjä tilaa syötteen antamalla lukijalleen linkin syötteeseen, jonka lukijaohjelma voi sitten tarkistaa uuden sisällön varalta. Jos uutta sisältöä on tullut edellisen tarkistuksen jälkeen, lukijaohjelma hakee kyseisen sisällön ja näyttää sen käyttäjälle. Erillisten lukijaohjelmien, kuten Amphetadeskin, Akregatorin ja Bloglinesin lisäksi RSS-syötteitä voi lukea mm. Google Chrome-, Firefox-, Safari-, Opera-, OmniWeb-, Flock- ja Internet Explorer -selaimilla.

ER-tuki historia – yli 30 vuotta ja vielä kehitytään

Aloitin ensimmäisen firmani Markkinointipalvelu Advertising Foxin vuonna 1989 (1987) ja sen päätoimintaa oli ravintolaohjelmat, DJ:t sekä lehti-ja tapahtumamainonta. Toiminta alkoi toiminimenä ja päättyi lopulta monien vaiheiden jälkeen osakeyhtiön kautta konkurssiin vuonna 2009.

Noihin vuosiin mahtuu myös oman lehden toimittaminen Uudellamaalla (LU Yrityssanomat 2007-2009) ja useampi työkeikka Euroopan eri maissa, mutta kaikki vuodet yrityksen toiminta on ollut jollain lailla liittyväinen markkinointiin ja mainontaan ja työntekijöiden määrät ovat vaihdelleet yhdestä tusinaan.

Vuonna 2015 otin haltuuni Lohjalla toimivan kaupunkilehden Ykkös-Lohja, jota julkaisen Kettu Julkaisut Oy:n kautta.
Samalla vedän markkinointiryhmää, joka toteuttaa erilaisia markkinointitöitä Läntisellä Uudellamaalla: Kettu Markkinointi.
Tämän lisäksi verkostoomme liittyi kesällä 2016 mainoksia, teippauksia, tarroja, vaatemerkintää tekevä OmaLogo Oy.

ER-tuen toiminta alkoi virallisesti elinkeinoilmoituksella 17.6.2009.

ER-tuki tarkoittaa käytännössä yhtä henkilöä: Kari Oksanen

Ota yhteys jo tänään kari.oksanen@ertuki.fi tai soittamalla 0400-733469

Yrityksen tiedot YTJ:stä tämän linkin takaa.