Jouluun liittyy paljon kulttuurillisia asioita, jotka vaihtelevat maasta toiseen ja uskontokunnasta toiseen. Joulu on pitkälti uskollinen juhla pohjiltaan, mutta itämaiden tietäjien tilalle on lahjojen jakajaksi jotenkin muotoutunut punanuttuinen isomahainen mies (!). Tiesitkö, että joululahjoja alettiin jakaa Suomessa varakkaissa perheissä jo 1800-luvun alussa ja laatikkoruoat ja piparkakut tulivat talonpoikaispöytiin jo 1800-luvulla. Samoin myös joulusauna on vanha suomalainen jouluperinne. Tuo punanuttuinen joulupukki sen sijaan on amerikkalaisen markkinoinnin luoma hahmo 1800-luvun lopulta ja se missä tai mistä joulupukki tulee, onkin sitten aivan eri tarina.

Joululahja Suomesta

Joka kolmas suomalainen on sitä mieltä, että tuotteen tai palvelun ostopäätökseen vaikuttaa erittäin paljon se, että tuotteen valmistusmaa on Suomi, kertoo Taloustutkimuksen tekemä tuore kysely. Kun mukaan lasketaan ne, joiden mielestä tuotteen valmistus Suomessa vaikuttaa ostopäätökseen vähintään jonkin verran, yltää luku yli 83 prosenttiin. Suomessa valmistettujen tuotteiden ja palveluiden lisäksi kuluttajia kiinnostaa paikallisuus.

Suomi on yksi maista, joissa jouluun käytetään kuukausituloihin suhteutettuna vähän rahaa – täällä kuukausituloista keskimäärin vain 11 % suunnitellaan sijoitettavan jouluun. Suomen kanssa samassa säästäjien joukossa ovat Tanska (13 %), Saksa (10 %) ja Alankomaat (10 %). Tutkimuksen mukaan eniten jouluun käyttävät kotitalouden tuloihin suhteutettuna Meksiko (48 %), Brasilia (38 %), Romania (29 %) ja Bulgaria (25 %).

Lahjoja Lohjalta

Paikallisesti Lohjalla on paljon tarjottavaa erilaisiin lahjatarpeisiin, aina ei tarvitse lähteä muualle ostoksille vaan päättää joulunakin tukea paikallisia liikkeitä ja yrittäjiä ja silläkin tavalla tukea paikallista toimintaa ja varmistaa, että ensi vuonnakin liikkeet ovat vielä paikallaan tarjoamassa meille tuotteita ja palveluita.

Jos tarvitset lisärahoitusta joulua varten, nykyaikana on myös helppo saada lainaa heti joulunajan ostoksille suoraan netistä ja rahat ovat omalla tilillä parhaimmillaan minuuteissa.”

Meillä Lohjalla ovat kaupat pääosin hyvin jakautuneet muutamaan alueeseen, joten parkkeeraamalla auton keskelle jokaista aluetta, pääsee helposti kiertämään kymmeniä kauppoja. Esimerkiksi aloittamalla Virkkalasta ja parkkeeraamalla Virkkalan torille on muutaman kymmenen metrin matkalla useampi erikoisliike ja mm. Mummojen joulupuoti. Virkkalasta voi sitten suunnata kulun kohti Tynninharjua ja parkkeeraamalla Citymarketin autohalliin voi käväistä niin marketin omissa liikkeissä kuin naapurin huonekaluliikkeissä, vaikka sisustustavaralahjaostoksilla. Tynninharjulta matka jatkuu Lohjan  keskustaan ja parkkeeraamalla ilmaiseksi Säästötalo Latvalaan tai vaikka Lohjantähden kauppakeskukseen on jälleen pienen kävelymatkan sisällä useita erikoisliikkeitä, josta löytyy niin tuotteita kuin palveluitakin pukinkontiin.

Lohjan keskustasta kulku suuntautu kohti Lempolaa, jossa saman parkkipaikan ympäriltä löytyy niin tuotteita ihmisille, eläimille kuin autoillekin ja tulevaisuudessa Lempolan kauppapuisto tulee tarjoamaan entistä enemmän ostettavaa, kun kauppapuisto laajenee.

Jouluostokset odottamassa joulua

Siinä missä suomalaiset ostivat ennätysmäärän jo Black Fridayn aikana, myös joulunajan lahjaostoksille on kauppiaiden puolelta asetettu ostopaineita. Joululahjaostokset aiotaan rahoittaa pääasiassa palkkatuloilla ja muilla säännöllisillä tuloilla. Säästöjä tai veronpalautuksia aikoo käyttää viidesosa suomalaisista, ja joka kymmenes arvelee ostavansa joululahjoja luotolla. Suomalaiset ostavat jouluna myös joulukuusen ja viime vuonna niitä ostettiin noin 1,5 miljoonaa ja 500 000 tuotiin Suomeen muualta, kun oma tuotanto ei riittänyt. Joulukinkkuja myydään vuosittain 6–7 miljoonaa kiloa ja 60% kinkuista on kotimaisi. Viime vuonna suomalaiset käyttivät keskimäärin 490 euroa rahaa jouluun ja 290 euroa siitä lahjoihin, tiesitkö muuten että, tänä vuonna joulukauppa ”virallisesti” alkoi jo elokuussa lontoolaisen Selfridgen aloitettu virallisesti joulumyyntinsä.

Joulukuu alkoi tänään ja samalla monet kaupat ovat ilmoittaneet pitävänsä ovensa avoinna myös sunnuntait jouluun saakka – näin tapahtuu nyt myös Lohjalla. Hyvää joulua.

Vastaa