Uudesta kasvuohjelmasta toivotaan käännettä parempaan

Karkkilan kaupunginjohtajan talousarvioesitys on valmistunut ja se käsitellään valtuustossa 12.11.2018.

– Tilanne on todella haastava. Teimme ison negatiivisen käänteen vuonna 2018, ja myös tulevat vuodet ovat reippaasti alijäämäisiä. Pelkällä hyvällä tahdolla emme saa kurssia käännettyä, kertoo Karkkilan tuore kaupunginjohtaja Tuija Telén.

Vuoden 2018 tilinpäätösennuste povaa Karkkilalle 2,1 milj.€ alijäämää, mikä syö aiempien vuosien taseeseen kertyneen ylijäämän ja kääntää taseen yli 400 t€ alijäämäiseksi. Vuoteen 2019 lähdetään siis varsin heikolta pohjalta. Karkkilan lainamäärä on huomattavan korkea, 6 493 € per asukas.

Vuoden 2019 talousarvioesityksen toimintakate on -47,14 milj.€ ja tulos näyttää 547 t€ alijäämää. Menojen kasvu on ollut maltillista, mutta Karkkilan taloutta rasittavat vielä useana vuonna aiemmat suuret investoinnit. Karkkilan poistotaso on yli 3 milj.€ vuosittain ja vuoden 2019 investointeihin on varattu 2,6 milj.€. Vuoden 2019 suurin investointikohde on Nyhkälänharjun liikuntapaikan kunnostus.

Suunnitelmavuosien aikana taloustilannetta saadaan pienin askelin parannettua, mutta taseen alijäämän paikkaaminen ei suunnitelmakaudella näyttäisi onnistuvan ilman erityisiä toimenpiteitä.

– Karkkila on tullut risteykseen, jossa on vakavasti valittava, mihin suuntaan haluamme tulevaisuudessa kulkea. Itse uskon, että suunta on kohti kasvua; Karkkilalla on erinomaiset pohjat olla mukana Uudenmaan vahvassa kehityksessä, sanoo Telén.

Karkkila etenee kaupunkistrategiansa Karkkila – yhdessä askeleen korkeammalla viitoittamalla tiellä. Tiekartaksi kasvuun valmistellaan kevään 2019 aikana erityinen kasvuohjelma. Ohjelman tavoitteena on edistää kaupungin kestävää kasvua, elinvoimaa, kuntalaisten hyvinvointia sekä kaupungin talouden tasapainoa ja henkilöstötyytyväisyyttä. Ohjelma toimii sateenvarjona eri osaohjelmille, joista talouden näkökulmasta keskeisin on talouden tasapainotusohjelma. Karkkila panostaa jatkossa myös positiiviseen viestintään sekä kaupungin vetovoimatekijöiden esiin nostamiseen. Kaupunki tekee jatkossa myös aiempaa enemmän yhteistyötä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Myös kaupunkiorganisaation omaa toimintaa kehitetään niin johtamisen, prosessien, talouden kuin henkilöstönkin näkökulmista.

– Kasvuohjelma laaditaan yhdessä kaupunkilaisten, elinkeinoelämän ja muiden osallisten kanssa. Tavoitteena on rakentaa Karkkilasta sen asukkaille paras mahdollinen paikka asua, elää ja yrittää. Lähdemme tekemään kasvuohjelmaa tosissamme, meillä on aito usko Karkkilan tulevaisuuteen, summaa Telén.