Kehonpainoharjoittelu sopii hyvin eritasoisille liikkujille, sillä asennoista ja liikkeistä löytyy useita variaatioita kevyemmistä hyvinkin haastaviin. Kehonpainoharjoittelu sopii mainiosti myös monien urheilulajien oheisharjoitteluksi.

Kehonpainoharjoittelussa tehdään erilaisia asentoja ja liikkeitä, jotka kehittävät voimaa, liikkuvuutta, ketteryyttä, tasapainoa, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Laura Hannus esittelee yhden asennoista.

 

Kehonpainoharjoittelu tarkoittaa kaikkia sellaisia harjoituksia, jotka tehdään oman kehon painolla ilman ylimääräisiä vastuksia. Lohjalla kehonpainoharjoittelutunteja on tarjolla mm. Tanssikoulu ToeStarissa kaksi kertaa viikossa.

Kehonpainoharjoittelulla voi saada yhtä tehokkaan treenin kuin kuntosalilla käymällä. Kehonpainoharjoittelu kiinteyttää ja kasvattaa voimaa yhtä lailla, mutta lisäksi se parantaa liikkuvuutta, kun käytetään oman kehon maksimaalisia liikeratoja. Salilla liikeradat ovat usein pieniä, eivätkä käytä kehon koko potentiaalia. Saliharjoittelu voi tehdä kankeaksi, kertoo Laura Hannus ToeStarista.

-Tanssitaustani näkyy tunneillani, koska olen koonnut niille breakista, akrobatiasta, joogasta ja modernista tanssista oppimiani juttuja. Alkulämmittelyissä on paljon samaa myös kamppailulajeissa tehtävien lämmittelyjen kanssa, Hannus jatkaa.

Kehonpainoharjoittelu on kaikenikäisille soveltuva monipuolinen tapa hoitaa kehoaan ja nostaa kuntoaan. Hannus arvelee, että kehonpainoharjoittelua ei vielä tunneta kovin hyvin, mutta kyseessä on nouseva trendi. Voiman ja liikkuvuuden lisäksi se parantaa ketteryyttä, tasapainoa, koordinaatiota ja kehonhallintaa. Kärsivällisyyskin kasvaa, kun jaksaa sinnikkäästi yrittää ja huomaa kehittyvänsä. Samalla paranevat koko kehon toimivuus sekä ryhti.

-Tunnilla oppii asioita, joihin ei uskoisi oman kehon pystyvät, Hannus tiivistää.

Asennoista löytyy erilaisia variaatioita erikuntoisille liikkujille. Esimerkiksi päällä seisonnassa jalkoja ei tarvitse ojentaa suoriksi ylös. Toisaalta haastetta löytyy myös erittäin hyväkuntoisille, sillä päällä seisonnastaan voi yhdistää punnerruksiakin.

  

 

Variaatioilla haastetta kaikentasoisille liikkujille

Tunnin kehonpainotreeni sisältää samassa paketissa sekä voimaharjoittelun että venytykset. Tunnit alkavat koko kropan läpikäyvillä lämmittelyllä ja venytyksillä, joiden jälkeen tehdään vähän lihaskuntoa. Sitten siirrytään harjoituksiin, jotka sisältävät esimerkiksi lattian poikki liikkumista eläinmaailmasta tutuilla tyyleillä, roikkumisia sekä tasapainoasentoja käsien varassa. Lopussa vielä venytellään. Hannus muistuttaa, että liikkeitä ei tarvitse osata ennakkoon, vaan niitä harjoitellaan vähitellen itselle sopivan tason ja tahdin mukaan. Kehonpainoharjoittelu sopiikin sekä itsensä huonokuntoisiksi kokeville ja vähän liikkuneille ihmisille että muutenkin paljon treenaaville. Se sopii myös loistavasti oheisharjoitteluksi monien urheilulajien tueksi.

Koko kroppa käydään läpi, joten tämä on hyvää oheisharjoittelua mihin tahansa lajiin, kuten moniin joukkuelajeihin. Esimerkiksi jääkiekkoilijoille kehonpainoharjoittelu sopisi hyvin, koska heidän omat treeninsä ovat toispuoleisia. Kehonpainoharjoittelu tekee kropasta tasapainoisen, Hannus avaa.

Asennoista ja liikkeistä on olemassa useita eri variaatioita niin, että sopiva löytyy sekä aloittelijalle että paljon treenaavalle ja erittäin hyväkuntoisellekin liikkujalle. Esimerkiksi päällä seisonnassa kädet ovat tukena ja asentoa voi harjoitella niin, ettei suorista jalkoja lainkaan. Haastavimman version haluava taas voi ojentaa jalkansa ja vielä punnertaa päällä seistessään. Käsillä seisonta taas voidaan tehdä seinää vasten, jolloin ei tarvitse pelätä taaksepäin kaatumista.

Tunnille kannattaa tulla, vaikka kokisi kuntonsa huonoksi, koska ei se parane kotisohvalle jäämällä. Eri variaatioilla harjoitusten kuormittavuutta voidaan keventää, kuten pitämällä punnerruksissa polvet massa. Myös toistojen määrää voi vähentää. Kun tulee ja voittaa oman pelkonsa, voi yllättyä positiivisesti, Hannus kannustaa.

Eritasoiset liikkuvat sopivat hyvin samalle tunnille.

-Kaikki ovat tulleet treenaamaan itseään varten, eivätkä ajattele, että mitä tuo toinen täällä tekee. Tunnit ovat myös hauskoja. Siitäkin syntyy hauskuutta, kun kaikki liikkeet ja asennot eivät heti onnistukaan, Hannus jatkaa.

Tunneilla kunto kasvaa melkein huomaamatta.

Tunneilla opetellaan hauskoja asentoja ja temppuja, joista voi vaikka kesällä ottaa hienon selfien rannalla, Hannus naurahtaa.

Rohkeasti kokeilemaan

Käsillä ja päällä seisominen voi kuulostaa hurjalta, mutta jokainen voi tehdä liikkeet oman kuntonsa ja uskalluksensa mukaan. Eri variaatioiden kautta jokainen pääsee kuitenkin tekemään, saa harjoittelun hyödyt ja voi ylittää itsensä. Liikkeiden tekeminen ja niistä pois tulo opetetaan, jotta ne tapahtuvat teknisesti oikein ja turvallisesti.

Hannus sanoo, että kehonpainoharjoittelu sopii kaikille perusterveille, mutta selkäongelmat voivat rajoittaa harjoittelua. Sen sijaan toimistotöissä koville joutuvat hartiat kiittävät kehonpainoharjoittelusta, joten kyseessä on oikein sopiva laji kaikille tietokoneen ääressä päivänsä viettäville. Treeniä voi myös helposti jatkaa vaikka kotona, kun välineitä ei tarvita.

Hannuksen kommentteihin on helppo yhtyä, kun on itse kokeillut kehonpainoharjoittelua. Kunto todella kasvaa, pari lihasta saattaa saada jopa näkyviin ja hauskaakin on. Alkujännityskin katoaa, kun huomaa, että asennot ja liikkeet voi todella tehdä niin kuin itsestä tuntuu sopivalta. Ja ne toimistotyöläisen hartiat, ne todella kiittävät.

Sekä kehonpainoharjoitteluun että ToeStarin muihin tunteihin voi tutustua ilmaiseksi 40 minuutin näytetunneilla, jotka järjestetään ToeStarin salilla Puu-Anttilan avoimissa ovissa 22.9.

SMS