Taija Peistamon ja Riitta Heinon yhteisnäyttely täyttää Miinan mökin maalauksilla, keramiikkatöillä ja nahkavaatteilla. Näyttely on avoinna 5.8. asti joka päivä kello 10.00 – 17.00.

Taija Peistamon maalaus.

 

Taija Peistamo ja Riitta Heino tutustuivat toisiinsa Käsityöläiskauppa Tuulentuvassa, jossa on myytävänä kummankin töitä. He ovat kumpikin osallistuneet myös Miinan mökin jokakesäiseen käsitöiden myyntinäyttelyyn. Nyt Peistamo ja Heino pistivät pystyyn yhteisen näyttelyn Miinan mökissä, kun siihen tuli hyvä tilaisuus.

-Taija pyysi minut mukaan näyttelyyn. Miinan mökki on aivan ihana paikka, iloitsee Heino.

Peistamolta esillä on maalauksia ja keramiikkateoksia. Keramiikkatöitä Peistamo on tehnyt pitkään. Näyttelyssä on esillä mm. erilaisia eläinhahmoja sekä lintua esittäviä tuikkukippoja.

-Tykkään tehdä savesta eläimiä, Peistamo esittelee.

Miinan mökki on hänelle tuttu paikka, sillä Peistamo piti siellä ystävänsä kanssa keramiikkanäyttelyitä jo 1990-luvulla.

-Olen ollut aina innostunut kuvataiteesta. Keramiikkaa olen tehnyt työkseni, mutta nyt olen innostunut enemmän maalaamisesta. Käyn kerran viikossa maalaamassa Kässän talolla öljy- ja akryylimaalauskurssilla, Peistamo kertoo.

Maalauksista löytyy mm. tuttuja maisemia; Vivamo ja Partioniemi, abstrakteja maalauksia, joista katsoja voi löytää esimerkiksi rauhan kyyhkyjä, unikuvia, kukkasia, metsää ja eläimiä sekä merimaisemia.

-Merimaalauskurssi oli todella mielenkiintoinen ja aion jatkaa sitä. Ennen ajattelin, etten ikinä oppisi maalaamaan merta, Peistamo kertoo viitaten lohjalaisen meritaidemaalari Merihelena Leskisen vetämään merimaalauskurssiin.

Taija Peistamo (vas) ja Riitta Heino pitävät yhteisnäyttelyn Miinan mökissä Sammatissa.

 

Uniikkeja vaatteita nahasta

Heinolta näyttelyssä on esillä nahkaliivejä, laukkuja sekä erikokoisia nahkapussukoita, joihin voi laittaa vaikka kotiavaimet. Näyttelystä löytyy myös kansio, jossa on esitelty hänen tekemiään nahkavaatteita 30 vuoden ajalta. Heino on tehnyt esimerkiksi keikkavaatteita artisteille.

-Olen tehnyt vuosia korjauksia ja nahkavaatteita tilaustöinä. Nykyään se on vähän hiipunut nettikaupan ja kirpputorien myötä, mutta teen vaatteita edelleen, hän kertoo.

Heino valmistaa vaatteita lampaan ja poron nappa- ja mokkanahasta.

-Kangas ei ole oikea materiaali minun käsiini, mutta tykkään käsitellä nahkaa. Se on materiaali, josta saa kunnon otteen ja voi tehdä erikoisempiakin vaatteita. Nykyään nahan saatavuuskin on hyvä. Nahan ei tarvitse olla vain mustaa tai ruskeaa, vaan nahkoja on monipuolisesti hyvin erivärisiä ja -kuvioisia, Heino kertoo.

Kaikki Heinon tekemät vaatteet ovat uniikkeja.

-Ne ovat ainoita kappaleita, sillä toista samanlaista vaatetta ei ole, Heino toteaa.

Näyttelyssä voi etenkin kansion avulla tutustua hienoihin yksityiskohtiin ja erilaisiin keinoihin, joilla vaatteisiin saa ilmettä.

Heinon innostus nahkavaatteisiin alkoi jo parikymppisenä.

-Tein ensimmäisenä polkukoneella valkoisen liivin itselleni. Siitä se siten lähti ja minulle hankittiin ompelukone. Kun koneen myyjä näki tekemäni liivin, hän sanoi, että kyllä tuolle tytölle voi ostaa kunnon koneen. Ompelukonefirma pyysi minut myös mukaansa esittelemään töitäni ympäri Suomea ja kertomaan, että heidän koneellaan voi sellaisia ommella, Heino muistelee.

SMS

Riitta Heinon tekemiä nahkaliivejä.