Näyttelijät ovat kerääntyneet ensimmäistä harjoitusta varten. Mukaan ovat sitoutuneet: Toni Oksanen, Minna Snygg, Marit Peura, Henri Johansson, Jukka Ahonen, Tiina Laitinen, Mirva Saviniemi, Jere Töyräs, Maija Viljanmaa, Kristiina Issakainen, Minna Iirola, Sirkka Pihlström, Auri Niskanen, Lassi Juolahti, Simo Kervinen ja Juha Erkkilä.

 

Vihdin Teatterin talvinäytelmä on saatu onnistuneesti muistojen joukkoon. Varsinaista lepotaukoa ei kuitenkaan pidetä, sillä kesäteatteri on jo lähtökuopissaan ja ensimmäiset harjoitukset ovat alkaneet. Roolitus sujui ilman mainittavia hankaluuksia ja jokaiseen rooliin saatiin todella osuvat karaktäärit.

Näytelmän on kirjoittanut Markku Hyvönen, joka myös ohjaa esityksen tunnetulla taidollaan. Viime talvena käytiin englantilaisen farssihuumorin alkulähteillä ja nyt palataan taas kotoiseen kyläyhteisöön. Kehitys kehittyy omaa rataansa ja satojen muiden kylien tapaan tämäkin Jaavanvaaran kylä näivettyy kovaa vauhtia. Valonpilkahdus tulee kuitenkin ministerin muodossa, joka hankkii kesäpaikan saadakseen rauhaa väitöskirjansa loppuun kirjoittaakseen. Sopeutumisvaikeuksia on, kuten arvata saattaa. Stadilainen ei noin vain sopeudu kylän rytmiin, eivätkä landepaukut stadin herraan.

Tarinan sisällä kulkee herkkiä ihmissuhteiden värähdyksiä. Monet niistä puetaan musiikin syleilyyn. Laulusta ja elävästä säestysmusiikista saadaan nauttia haltioitumiseen asti.

Lippujen varaus on käynnistynyt ja pari näytöstä on jo kokonaan varattu. Lippujen hinnat on pidetty entisellä tasolla. Ensi-ilta on lauantaina 16.6.