Koulut alkavat elokuussa ja liikenteessä on taas paljon ekaluokkalaisia ja autoilijoiden tulee noudattaa entistä suurempaa varovaisuutta liikenteessä. Liikenneturva teki kyselyn, jossa se selvitti miten alaikäiset lapset kulkevat kouluun ja useimmiten tapa on kävely (51%). Pyörällä kouluun kulkee noin kolmannes lapsista ja joka viides kulkee linja-autolla tai taksikyydillä ja vain noin kymmenes osa vanhempien kyydillä. Pyydettäessä arvioimaan lapsen valmiuksia liikkua itsenäisesti liikenteessä kodin lähiympäristössä, vanhemmat kokivat, että jalan liikkumiseen lapsi on keskimäärin valmis seitsemän ja kahdeksan ikävuoden välissä. Itsenäiseen polkupyöräilyyn valmiuksia koettiin olevan hieman alle yhdeksänvuotiaana ja joukkoliikenteellä kulkemiseen hieman yli yhdeksänvuotiaana. Oppilaita lohjalaisissa peruskouluissa on nykyään reilut 3400 nuorta liikenteessä liikkujaa.
Osaatko muuten sanoa, kuinka monta alakoulua Lohjalla on? Yritä arvata, oikea vastaus artikkelin lopussa.
Kesäloma loppuu myös monelta työssäkäyvältä, ja liikennettä on aamuisin senkin vuoksi taas enemmän kuin mitä kesäaikana on ollut.

Työstressi

Mitäs sitten sen pitkähkön loman jälkeen työpaikalle palaaminen, tuleeko sinulle heti stressiä? Jos paluu ahdistaa, pyri välttämään ylimääräistä stressiä ensimmäisinä päivinä, mikäli tämä vain on mahdollista. Hyväksy se, että et välttämättä ole kärryllä jokaisesta lomasi aikana tapahtuneesta työpaikan uusimmasta tapahtumasta ja muutoksesta. Uskalla sanoa “ei”, jos koet heti hukkuvasi töihin. Pääset kyllä takaisin työrytmiin nopeasti.
Loman loppuminen ja töiden alkaminen ei ole maailmanloppu. Sovi töiden jälkeen jotain kivaa tekemistä ystäviesi kanssa, tai mene vaikka elokuviin. Jos teet iltavuoroa, käy vaihteeksi vaikkapa aamupalalla jossain kivassa kahvilassa tai päiväleffassa ennen töitä.
Tai jos miettisi sen kesäloman loppumisen taloudellisuuden kautta: Rahaa säästöön! Työt leikkaavat päivästä ison siivun, joten ostoksille, museoille ja kahviloissa istuskelulle on vähemmän aikaa. Nyt on hyvä aika tasoittaa kesäloman törsäilyn jättämä tyhjyys pankkitilillä.

Stressilelut

Muutama vuosi sitten meillä oli töissä sellaisia tietokonehiiren näköisiä stressipalloja ja nyt toimistolla on mitä erilaisempia stressin lieventämisvälineitä, onko sinulla joku oma suosikkisi?
Tiesitkö muuten, että sormispinneri on amerikkalainen keksintö ja se on keksitty jo 1997, mutta vasta patentin vanhentumisen myötä spinnerit valtasivat maailman.
Markkinoijat sanovat että stressilelu sitoo kehossa olevaa jännitystä ja ”hermoenergiaa” ja näin ollen ulkoistaa sisäisen olotilan sormiin ja leluun, usko kuka uskoo.

Back to work

Oli sitten lomasi millainen olikaan niin ainakin täällä kotona Suomessa ja Euroopassa ollaan saatu viettää melkoisen helteistä kesää, joka tuntuu vain jatkuvan. Töiden nyt alkaessa yritetään pitää se työilmapiiri kevyempänä, koska omasta kokemuksesta kuumuus lyhentää ihmisten pinnaa – otetaan rauhallisesti siis sekä töissä, koulussa että liikenteessä.

KO

Lohjalla on 21 alakoulua.