Pekka Seppänen, Nyman, Kustannusosakeyhtiö Otava 2018

Syyskuu 1986, Urho Kekkosen hautajaiset. Pekka Seppänen seisoo Ylioppilaskunnan Laulajien rivistössä Hietanieman hautausmaalla. Kappelin kellotornissa hän kohtaa yllättäen tutun hahmon. Neuvokas kaljupää on lavastanut kuolemansa ja päättänyt jatkaa elämäänsä uutena miehenä, Nymanina. Kekkosen valtakaudella varttuneesta Pekasta tulee muodonmuutoksen ainoa todistaja, ja myöhempinä vuosina Nymanin ruutupaperille tuhertamien muistelmien vastentahtoinen puhtaaksikirjoittaja. Nyman löytää uuden reviirin New Yorkista. Siellä hän ja Pekka ottavat mittaa toisistaan ja tekevät tiliä 1970 -luvusta, kunnes Nymanin on aika palata Suomeen tapaamaan nykyistä tasavallan presidenttiä.

Pekka Seppänen on kirjoittanut pulpetinkansiin, ikkunoihin ja kiviseiniin. Hän on kirjoittanut myös kolumneja, lehtijuttuja, sarjakuva- ja pilapiirroskirjoituksia sekä tietokirjoja. Nyman on hänen ensimmäinen romaaninsa.

Yksinvaltius poistui Suomesta vasta Koiviston aikana. Kekkosta/Nymania alkoivat vaivata muistihäiriöt. Nymanin yllätysveto v. 1987 oli nimittää Suomen ensimmäiseksi kokoomuslaiseksi pääministeririksi Harri Holkeri. Nymanin sanonnaksi on nimetty myös ”On lottovoitto syntyä Suomeen”.

Neuvostoliitto oli pelko ja uhka. Se tuntui jopa ensimmäisten kouluneuvostovaalien alla. Nyman oli pasifisti loppuvaiheissaan. Reaganin murhayritys järisytti Yhdysvaltoja ja koko maailmaa. Nymanilla oli kaksi poikaa: Matti ja Taneli, jotka ovat molemmat jo kuolleet. Nyman adoptoi Ahti Karjalaisen huonoin seurauksin. Ahdin loppuna oli liika kunnianhimo ja loppu viimeksi alkoholi. Sanottiin, että Ahdilla oli kolme estettä: Nyman, alkoholi ja Virolainen. Karjalaiselle nousi päähän valta, jota hänelle ei oltu annettu. Virolainen taas hankki itselleen NL:n vihat, ns. Yöpakkashallituksen aikoina.

Nymanin terveys alkoi pettää jo 1970 -luvulla. Sekavat päiväkirjat, muistinmenetykset (verisuonten supistelut) loivat tilanteen, että lopulta Suomea johdettiin aivan muiden kuin Nymanin taholta.

UKK ja Uolevi Raade loivat loistopuitteet Nesteen öljynjalostukselle. Nymania/UKK kiiteltiin Irwin Goodmanin Juhlavalssissa.

Paljon puhuttiin Nyman – Kekkosen naisista, joita olivat mm. Anita Hallama ja Maarit Tyrkkö.

 

UNTO VASKUU