Eero Ojanen, Suomessa kummittelee, Selittämättömiä ilmiöitä ja kummallisia kokemuksia, Eero Ojanen ja Minerva Kustannus Oy 2018

Eero Ojanen on Parolassa asuva filosofi, kolumnisti ja kirjailija, joka on julkaissut useita kirjoja, artikkeleita ja teossarjoja. Viimeaikaisissa kirjoissaan Suomen myyttiset linnut, Suuri suomalainen kummituskirja ja Suomalaiset taruolennot hän on paneutunut erityisesti suomalaiseen kansanperinteeseen.

Suomessa tapahtuu outoja asioita jatkuvasti, eivätkä ne ole edes harvinaisia. Tässä kirjassa pääpaino onkin nykyajan tarinoissa, ja se jatkaa selittämättömien ilmiöiden ja kummallisten kokemusten esittelyä sellaisena kuin suomalaiset ovat ne kokeneet. Lisäksi kirja esittelee outoja ilmiöitä koskevaa uusinta tieteellistä tutkimusta, joka Suomessakin on lisääntynyt. Kirja ei kuitenkaan pyri ottamaan ilmiöihin lopullista kantaa eikä selittämään niitä tyhjiin, vaan kertomaan tarinat niin, että lukija voi itse tehdä omat johtopäätöksensä.

Kyseessä on yleensä yliluonnollisissa kokemuksia ja tarinoita 1970 – 2000 -luvuilta. Vanhimmat tarinat saattavat olla jopa 1900 -luvun alusta lähtöjään. Kummitusjutut ovat sangen yleisiä ja myös ns. enkelikokemukset. Myös kuolemanrajakokemukset ja ruumiistapoistumiskokemukset saavat kirjassa runsaasti palstatilaa. Myös ns. poltergeist- eli räyhähenkikokemukset ovat esillä. Yleensä kaikki em. ovat ns. tavallisten ihmisten kokemuksia. Unet, aavistukset ja enteet liittyvät usein em. tarinoihin.

Kuolinunet eli kuolemaan liittyvien asioiden näkeminen ennalta, on varsin yleistä myös tässä kirjassa. Esim. Konginkankaan raskas kuolinturma tuli nähdyksi ennalta erään kertojan toimesta. Itsemurhat, vahingonlaukaukset, kummitustarinat, hautausmaa ja kirkot ovat unien kertomaa.

Kummittelevat lähiomaiset ja entiset asukkaat saattavat olla esillä enneunissa. Sota-aikatarinat, varoitukset ja pelastumiset, ovat voineet pelastaa ihmishenkiä tavallaan ennakoivasti. Samoin varoittavat enkeli, suojelusenkelit ja ennakkokertoma ovat pelastaneet monia pahoilta kohtaamisilta.

Loitsujen kirja, toim. Marjut Hjelt, SKS 2018

Marjut Hjelt on palkittu tietokirjailija, joka on julkaissut kirjoja erityisesti kansanuskon, tarinaperinteen ja kulttuurihistorian aloilta.

Loitsuperinne on lähtöisin 1600-, 1800- ja 1900 -luvuilta. Elias Lönnrot (1802 – 1884) keräsi kansanperinnettä laajoilla matkoillaan. Taikuus ja pakanuusloitsut olivat jo varhain sangen yleisiä. Loitsinta saattoi koskea onnea, lapsuutta, suojelua, kylvetystä, nukuttamista ja painajaisunia.

 

UNTO VASKUU