Avajaisia vietetään tänään 6.3. klo 18.00.

Syksyllä piirrettiin Suomi 100 -hengessä joutsenia.

 

Lohjanseudun kuvataidekoulun vuosinäyttely on esillä Lohjan pääkirjaston Linderin salissa 6.3. – 28.3. Kyseinen vuosinäyttely on järjestyksessään 33. Pääkirjaston lisäksi osa siitä on esillä myös Länsi-Uusimaa -lehden ikkunagalleriassa.

Kuvataidekoulun lukuvuoden työskentelyteema on ollut ”Valo ja varjo”. Teeman parissa on työskennelty syksyn ensimmäisiltä tunneilta lähtien.

-Työskentelemme aina tämän teeman parissa, mutta nyt valo ja varjo on nostettu erityisesti esille, kertoo kuvataidekoulun opettaja Nasu Raittinen.

Teemaa on lähestytty konkreettisesti valoa ja varjoa tarkastellen, mutta myös käsitteellisemmällä tasolla keskustellen elämän ja yhteiskunnan varjopuolista sekä valon ja varjon kaltaisista väistämättömistä fysiikan laeista, syistä ja seurauksista.

-Olemme keskustelleen, mitä valo ja varjo ovat kulloinkin tuoneet tehtävään. Kirpaiseviinkin aiheisiin on päästy. Eräs oppilas nosti esille esimerkiksi yhteiskunnan ei-hyväosaisuuden puolen, kertoo kuvataidekoulun opettaja Satu Kallio.

Kallio ja Raittinen kertovat, että työn ohessa syntyy kerrasta riippuen hyvin erilaisia keskusteluja.

-Parhaimmillaan päästään syvällisiin keskusteluihin ja se on todella hienoa. Se vaatii luottamuksellisen ilmapiirin, joten keskusteluja syntyykin usein ryhmissä, jotka ovat työskennelleet pitkään yhdessä, sanoo Kallio.

-Työn äärellä voi syntyä todella hedelmällisiä keskusteluja, vaikka ne eivät liittyisi aiheeseen mitenkään. Keskusteluja syntyy, kun koolla on samanhenkistä porukkaa, pohtii Raittinen.

 

Teoksia koulun jokaiselta oppilaalta

Näyttelyssä on esillä jotain koulun jokaiselta oppilaalta ja osa on ollut mukana useammankin teoksen toteutuksessa. Yksi teoskokonaisuus on saanut alkunsa Charles Chaplinin Nykyaika-elokuvasta. Elokuvan innoittamina kuvataidekoulun opiskelijat maalasivat erilaisia koneistoja. Toisissa teoksissa valonkajon liukua lampusta pimeyteen tutkittiin mustavalkoisissa öljyväritöissä, ja Robert Longon tiikeriteoksen innoittamina piirrettiin kissoja hiilitöinä. Suuritöisin on ollut kimonon tekeminen japanilaisella värjäystekniikalla. Suomi 100 -hengen mukaisesti syksyllä piirrettiin grafiittikynällä komeita joutsenia eri asennoissa.

-Siinä harjoiteltiin puhdasta piirtämisen taitoa. Se on oppilaille hyvin rakas taito. Oma kuvailmaisu on muutenkin aina herkkä ja rakas asia. Katselimme joutsenten kuvia ja tutustuimme myös niiden biologiaan, kertoo Kallio.

Retkiäkin on tehty. Lohjan Museolla käytiin katsomassa eri aikakausien tuoleja erään tehtävän pohjaksi ja Kiviniemen rannasta napattiin valokuvat, joiden pohjalta harjoiteltiin maisemamaalausta. Raittinen muistuttaakin, ettei opetus tapahdu vain koulun seinien sisällä. Joskus koulun oppilaat ovat käyneet retkellä Tallinnassa asti.

Koneistoja maalattiin Charles Chaplinin Nykyaika-elokuvan innoittamina.

 

Monipuolisia tekniikoita ja taideluento

Näyttelyssä esillä olevat teoskokonaisuudet antavat hyvän käsityksen kuvataidekoulussa käytettävistä monipuolisista materiaaleista ja tekniikoista. Esillä on mm. piirtämistä, maalaamista, sekatekniikkaa, valokuvia, keramiikkaa, rakentelua ja sarjakuvaa, johon myös näyttelyvieraat pääsevät osallistumaan. He voivat rakentaa kuvista oman tarinansa, ottaa siitä kuvan ja lähettää sen kuvataidekoululle Instagramissa (#magneettisarjakuva) tai sähköpostilla (magneettisarjakuva@gmail.com).

Kuvataidekoulu järjestää näyttelyn yhteydessä myös taideluennon maanantaina 19.3. kello 17.00-18.00 Lohjan pääkirjaston Järnefeltin salissa. Luennon aiheena on ”Miten antiikki näkyy nykyajassa?” Sen juuret, miksi me pidämme jotain tänä päivänä hyvännäköisenä, juontuvat kaukaa historiasta. Taidehistorioitsija Heikki Saros kertoo teemasta runsaan kuvamateriaalin siivittämänä huomioiden myös oman paikkakuntamme erityispiirteitä. Luennolle on vapaa pääsy.

Näyttely on esillä kirjaston aukioloaikoina ja sinne on vapaa pääsy. Koululaisryhmät voivat tiedustella opastusta näyttelyyn kuvataidekoulusta satu.kallio@lohjanseudunkuvataidekoulu.fi.

 

Lohjanseudun kuvataidekoulu

Lohjanseudun kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1985 ja se antaa taiteen perusopetusta kuvataiteessa laajan oppimäärän mukaisesti. Koulussa on noin 300 oppilasta (4-23-vuotiaita) sekä seitsemän opettajaa.

-Meillä on juuri takana kuvataidekoulun 30-vuotisjuhlavuosi. Nyt meillä on menossa koulukohtainen opetussuunnitelmauudistus. Se tulee ohjaamaan paljon tulevia vuosia, Kallio kertoo koulun kuulumisia.

Oppilashaku alkaa jälleen huhtikuussa. Tennarin lisäksi kuvataidekoulu tarjoaa opetusta myös Karjalohjalla.