Lohja3DHackathon keräsi perjantaina 27.4. Plastexin Luovan Talouden Tehtaalle kuutisenkymmentä henkilöä. Osallistujista koottiin kuusi 5-6 hengen tiimiä kilpailemaan ratkaisuehdotuksesta Plastexin antamaan haasteeseen. Työskentelyn päätteeksi tiimit esittelivät kuusi erilaista ratkaisuehdotusta. Voittajatiimiksi tuomaristo valitsi Tiimin 1 kilpailuehdotuksen 3DCamp. Tiimissä kilpailivat Markku Lehtola, Markus Paloheimo, Afrim Pllana, Susanna Rytkönen ja Khalid El Moutacim.

Tapahtuma järjestettiin yhteisyössä Lohjan Innovaatiokeskus Innocellon, Plastexin, Laurean ja Luksian kanssa. Tapahtuma onnistui kokonaisuudessaan hyvin. Tapahtuman osallistujamäärä oli juuri sen suuruinen, jota järjestäjät tavoittelivat. Kilpailutiimit työskentelivät hyvin intensiivisesti. Päivä oli pitkä, mutta perjantain myöhäiseen iltapäivään saakka kestänyt tapahtuma ei verottanut osallistujia edes päivän loppupuolella. Kaikilla tuntui olevan halu olla mukana loppuun saakka. Päivän päätteeksi osallistujilla oli vahva halu jatkaa verkostoitumista ja jatkaa yhteydenpitoa jo muodostuneen verkoston kanssa.

Tämä Hackathon oli nyt ensimmäinen laatuaan  Lohjalla. Järjestelyt vaikuttivat toimivan hyvin ja toiveena on, että Innocello voi jatkossakin toteuttaa vastaavanlaisen tapahtuman jonkin tai joidenkin toisten yritysten tai yhteisöjen kanssa, joilla olisi herännyt kehittämistarve ja halu lähteä ratkomaan sitä tällä innostavalla tavalla.