Lohjalle menestystä kahvakuulamaratonin EM-kilpailuista

Team Finland: Miia Yliskoski, Merja Jossfolk, Kim Jossfolk, Emma Yliskoski, Alina Pesonen ja Sebastian Jossfolk.

 

Kahvakuulaurheilun maratonlajien EM-kilpailut järjestettiin 26.5.-27.5. Irlannin Portlaoisissa. Lohjan kahvakuulaurheilijat saavuttivat kilpailuissa kaksi EM-kultaa ja yhden hopean. Tällä kertaa seurasta kilpailuihin osallistui vain kaksi nostajaa, Merja Jossfolk aikuisten ja Alina Pesonen lasten sarjaan.

Lauantaina kisattiin puolimaratonit eli 30 minuutin yhtäjaksoinen nosto. 11-vuotias Pesonen nosti alle 15-vuotiaiden sarjassa lajinaan työntö, kuulapaino tässä sarjassa on 4 kg. Pesonen tuli hienosti toiseksi tuloksella 525 toistoa. Nämä olivat Pesosen ensimmäiset kilpailut kyseisessä sarjassa.

-Jännitti aika paljon ja nostaessa mietin, meneekö tekniikka oikein. Suorituksen jälkeen jännitti millaista palautetta tuomari antaa. Tuomarilta tuli oikein hyvää palautetta tekniikasta ja iloisesta nostoilmeestä, toteaa Pesonen.

Hän on treenannut Lohjan kahvakuulaurheilijoiden lasten ja nuorten treenivuorolla tammikuun lopusta saakka ja jonkin verran myös omatoimisesti. Lyhyessä ajassa tekniikka on saatu oikein hyvään kuntoon ja taisi tyttö itsekin yllättyä huikeasta tuloksestaan. Treeneissä tahti on ollut aika paljon hitaampi.

Seuran ilmaiset lasten ja nuorten treenit jatkuvat jälleen syksyllä ja treenipäivä tulee olemaan keskiviikko. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun alle 15-vuotiaille oli oma sarja arvokilpailuissa. Pesosen seuraava tavoitte ovat marraskuussa Espanjassa järjestettävät MM-kilpailut.

Merja Jossfolkille Euroopan mestaruus

Jossfolk nosti lauantaina puolimaratonin työnnössä veteraani 1 -sarjassa, ja kuulan paino tässä sarjassa on 16 kg. Tulos oli 453 toistoa ja sillä irtosi Euroopan mestaruus. Kyseessä oli Jossfolkin ensimmäinen kilpailusuoritus 16 kg:n kuulalla, joten siihen nähden tulos oli ihan hyvä.

-Kaksi viimeistä viimeistelytreeniä meni aika huonosti ja se aina syö itseluottamusta, vaikka hyviä treenejä olisi muuten alla vaikka kuinka paljon. Päätin lähteä kilpailuun niin hitaalla tahdilla, että olisin puolivälissä vielä ihan hyvissä voimissa ja niin tapahtui. Loppu olikin sitten ihan tuskaa, mutta vauhtia pystyin jopa kiristämään vähän. Oma työnnön piste-ennätykseni jäi aika kauas ja siihen olin varautunut. Vaihto isompaan kuulan näkyy pisteissä vielä tässä vaiheessa. Tavoite oli kuitenkin saada vähintään 450 toistoa ja se toteutui” toteaa Jossfolk.

EM-kultaa ensimmäisestä arvokilpailusuorituksesta

Sunnuntaina kisattiin täysmaratonit eli 60 minuutin suoritus. Jossfolk nosti puolitempauksen vet 1 -sarjassa, kuulapainona 12 kg. Tulos 693 toistoa toi EM-kultaa. Tämä oli Jossfolkin ensimmäinen arvokilpailusuoritus tässä lajissa. Aikaisemmin hän on kisannut vain työnnössä.

-Edellisen päivän suoritus tuntui jonkin verran hartioissa, mutta hyvillä fiiliksillä lähdin kisaan. 12 kg:n kuula tuntui mukavan kevyeltä edellisen päivän 16 kiloisen jälkeen. Olin treenannut 10 toiston minuuttivauhdilla ja sillä tiesin varmuudella jaksavani loppuun asti. Heti alusta saakka olin edellä tuota tahtia ja se toi hyvää itseluottamusta siihen, että huollot (juominen ja hien pyyhkiminen) ehtii tehdä räkkiasennossa paikallaan, eikä tarvitse huoltaa vauhdissa. Aika kului yllättävän nopeasti ja kerrankin tuntui aika hyvälle.

-20 minuutin kohdalla huomasin, että pikkusormista aukeaa nahka. Minulle ei ole koskaan käynyt niin, mutta kisoissa oli vähän eri malliset kuulan kahvat kuin niissä, joilla olen treenannut, enkä ollut käsitellyt kuulaa riittävän hyvin ennen omaa suoritusta. Siinä on 5 minuuttia aikaa huoltaa kuula itselle sopivaksi ja jälkikäteen ajatellen olisi pitänyt pyyhkiä kaikki mankut pois kahvasta ennen omaa suoritusta. Yritin olla katselematta käsiä ja vaan keskittyä siihen, että kämmeniin ei satu kovin paljon.

-Loppua kohti kiristin tahtia ja tein kovan loppukirin. 700 toistoa olisi ollut CMS-rankki (candidate master of sport), siitä jäi nyt muutama toisto puuttumaan. Olisi pitänyt aloittaa loppukiri vähän aikaisemmin! Mutta tosi tyytyväinen olen tähän tulokseen ja suoritukseen ja tiedän, että pystyn vielä parempaan ensi kisoissa. Lopulta kädet aukesi aika pahasti ja niitä olen nyt viikon verran parannellut. Olen aikaisemmin kisannut vain työnnössä ja nyt uuden lajin myötä treeniin on tullut kivaa vaihtelua, Jossfolk kertoo.

 

Suomen maajoukkue

Suomen maajoukkueeseen kuuluivat Jossfolkin ja Pesosen lisäksi Miia ja Emma Yliskoski Sumiaisten kunnosta. Miia Yliskoski nosti veteraani 1 -sarjassa puolimaratonin ja täysmaratonin oalc:ssä (rinnalleveto-työntö) ja Emma Yliskoski lasten sarjassa 15 minuutin oalc:n. Tuloksena kolme EM-kultaa. Lisäksi IKMF:n Suomen maavastaava Kim Jossfolk oli matkassa mukana tuomarina ja joukkueen johtajana.

Irlannin EM-kilpailuihin osallistui noin 120 kilpailijaa 13 maasta. Kilpailut oli todella hienosti järjestetty ja kaikki toimi moitteettomasti. Maratonlajien kilpailuissa on aina tosi kannustava ja hyvä henki, mikä tekee kilpailemisesta vieläkin mukavampaa, Merja Jossfolk kertoo.