Jouset (kvintetti) ja rumpali (marimba ja rumpusetti) lähtevät kevätretkelle pienenpiin pitäjiin mm. Sammatin, Karjalohjan ja Saukkolan päiväkoteihin. Retki alkaa ”Porlan kautta”! Retkellä pidetään piknikpaussi, jolloin grillimestarimme (marimba) tarjoilee tuoreita herkkuja suoraan grillistä. Saamme kuulla mm. seuraavia uusia kappaleita säveltäjävelholtamme Peter Gransilta: Porlan Promenadi, Vegaaninen Kiusaus ja Grillimestarin Erikoinen. Lapset saavat myös itse osallistua konserttiin minimuskarisoittimilla. Musiikillinen ruokalista kiertueella on raikas ja keväinen.

Kevät-Sirkus saapuu kaupunkiin                

Pitkän linjan sirkustaiteilija, muusikko Professori Bluffo esittää Jussi Halenin sirkusaiheisia lauluja Kirsi Kunnaksen ja Sami Itkosen runoihin Kappaleet on sovittanut Kimmo Leppälä. Bluffo tekee laulujen lomassa taikatemppuja Lohjan kaupunginorkesterin puhallinkvintetin säestyksellä. Esitys sopii paremmin hieman isompaan tilaan, joten se esitetään koulujen saleissa ja sinne kutsutaan lähipäiväkotien lapsia, perhepäivähoidon lapsia sekä 1-3 luokkalaisia koulujen oppilaita. Esityksiä on viikolla 17 klo 9.30 alkaen mm. tiistaina 24.4. Ojaniittutalossa, keskiviikkona 25.4. Ojamon koululla ja perjantaina 27.4. Ristin koululla. Tervetuloa konsertteihin myös koti-tai perhepäivähoidon lapset. Konserttien kesto on n. 30 minuuttia.

Kaikille avoin vapaan pääsyn konsertti Laurentius-salissa

Jos kiertue ei osu lähikoululle, niin kaikille avoin Kevät-sirkus lastenkonsertti esitetään maanantaina 23.4.2018 klo 9.30-10 Laurentius-salissa. Sinne toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi kaikki lapset ja lapsenmieliset, seniorit, työttömät ja iltavuoroon menijät pitemmältäkin vaikka kimppakyydeillä.

KEVÄT-SIRKUS

ma 23.4.2018 klo 9:30-10 Laurentius-sali, Lohja

Prof. Bluffo, laulava taikuri

Lohjan kaupunginorkesterin puhallinkvintetti

VAPAA PÄÄSY