Vaikka mediassa kirjoitellaan ja kaduilla puhutaan paljon siitä, että ihmisten tulisi vähentää lentämistään, jotta ilmastonmuutos saataisiin pysähtymään, ei todellisia muutoksia ulkomaanmatkoissa ainakaan lähiaikoina oikeasti tule tapahtumaan. Ulkomaanmatkat ovat monelle työtätekevälle suomalaiselle ja perheille se ainoa hetki vuodesta, kun päästään pois arkielämän oravapyörästä. Totta kai tuon saman tauon voisi tehdä matkustelemalla kotimaassa, mutta sosiaaliset paineet ajavat monet perheet valitsemaan ulkomaanmatkan.

Ensimmäistä kertaa ulkomaille

Muistan kun itse lähdin ensimmäiselle omalle ulkomaanmatkalleni 80-luvulla. Valitsin matkakohteen silloin 100% hinnan perusteella, enkä tiennyt kohdepaikasta käytännössä yhtään mitään ennen matkaani. Toisin ovat asiat nykyään, kuka tahansa meistä voi kirjoittaa Googleen matkakohteensa ja saada tuutin täydeltä tietoa ja kommentteja kohteesta. Kysymys kuuluukin, lisääkö tieto silloin tuskaa ja tuleeko tietoa liikaa? Eikö olisi kerrankin mielenkiintoisempaa lähteä matkalle ilman ennakkotietoja?

Apulaisia netissä

Useammat matkalle lähtevät tekevät oman muistilistansa mukaisia tarkistuksia ja matkatavaroiden pakkaamista tulevaa matkaa ajatellen. Monet myös lukevat kohteesta erilaisista netin palveluista, ja niitä palveluitahan riittää. Yksi uusimmista on matkat365.fi sivusto, joka on ottanut tavoitteekseen kerätä kaikkea mielenkiintoista matkustajia auttavia asioita yhdelle sivustolle. Sivustolla on niin alennuskoodeja kuin tarjouksia mutta myös linkkejä erikategorioiden asioihin kuten hotellit ja asuminen, matkatoimistot, matkailusivustot, lentoyhtiöt, vuokra-autot, elämykset, aurinkolasit, matkaviihdettä, urheilutuotteita yms yms.

Miten valita kohteensa?

Kun sitten tulee se hetki, jolloin pitäisi valita minne matkustaa, pitää aloittaa aivan alusta. Eli koska voi matkustaa ajallisesti, mikä on budjetti matkalle, kuinka monta matkustaa ja kuinka monta tuntia haluaa istua lentokoneessa. Myös oma kielitaito tai matkaseurueen kielitaito kannattaa muistaa matkakohdetta ajateltaessa, esimerkiksi Ranskan maaseudulle ei kannata matkustaa kesäänsä viettämään, jollei osaa sanaakaan ranskaa ja oikeastaan sama Saksan puolella – kannattaa osata edes vähän kieltä, jos matkustaa isojen kaupunkien ja rantakohteiden ulkopuolelle. Luonnollisesti turistien suosikkipaikoissa kuten Kreikan, Italian ja Espanjan lomasaaret, työntekijät osaavat välttävästi vähintäänkin englantia – tuskin sielläkään tarjoilijoiden kanssa syvempään keskusteluun ryhdytään – et varmaan täällä Suomessakaan hirveämmin ravintoloiden tarjoilijoiden kanssa keskustele päivän polttavista aiheista.

Jos käytössä on iso budjetti, eikä sinua haittaa pitkät lentoajat tai lentokoneen vaihdot, on käsissäsi koko maapallo ja kaikki sen maat. Budjettimatkaajalle taasen Euroopan matkakohteet ovat kohtuullisen edullisesti saatavilla, jos sinulle kelpaa edullisempi huone, etkä hae luksusta.

Trendikohteet

Matkailun trendikohteita löytyy joka maanosasta. Euroopassa trendikohteet viimeiset pari vuotta ovat olleet esimerkiksi Kroatia ja esimerkiksi Slovenia. Hieman pidemmälle matkaaville taasen Malediivit on ollut erityisesti häämatkalaisten suosikkina. Yksi yllättävistä uusista listasuosikeista suomalaisille on Kanada ja siihen osasyynä lienevät televisiossa pyörivät kanadalaiset sisustusohjelmat. Television ansiosta myös Australia säilyttää mielenkiintonsa ja listasijoituksensa kaukokohteissa.

Jos sitten katsoo, minne suomalaiset eniten matkustavat niin listalla on vuosittain samat maat eli Espanja, Kreikka, Italia, Turkki ja Viro ja rantakohteina Rodos, Kreeta, Alanya, Kypros ja Kanarian saaret – kaupunkikohteista suosikit ovat Rooma, Pariisi, Berliini, Tallinna ja Lontoo.

Matkailu on muuttunut myös henkilökohtaisen tekniikkamme tultua kuvioihin. Monet meistä nimittäin ottavat entistä enemmän kuvia matkoillaan ja postaamme ne välittömästi erilaisiin sosiaalisen median kanaviin. Monet meistä haluavat nimenomaan käydä kohteissa, joissa saa hyviä valokuvia tai ravintoloissa, joissa on hyvän näköisiä annoksia – miten tämä kaikki liittyy sitten trendiin, että meidän tulisi miettiä miten ja minne matkustamme(?) – ei mitenkään, mutta se liittyy nykyiseen kulttuurilliseen tilanteeseen, missä sosiaaliset verkostot aiheuttavat meille paineita tai haluja tulla esille niissä – matkailu on yksi, jolla voi hyvinkin tuoda itseään esille omissa verkostoissaan.