Metsäpuutarhaan kannattaa valita kestäviä ja luonnollisia kasvikantoja, jotka viihtyvät muun kasvillisuuden joukossa.

 

Suomi on metsäinen maa ja metsän luonto on meille tuttua. Puutarha ja metsä mielletään erilaisiksi ympäristöiksi. Hyvin suunnittelemalla metsän luonnollisuuden ja puutarhan näyttävyyden voi yhdistää metsäpuutarhaksi. Metsäpuutarhasta syntyy aktiivinen tila, joka lisää luonnon monimuotoisuutta enemmän kuin hoidettu piha tai yksipuolinen metsä. Etenemällä kolmessa vaiheessa tutkimisen, raivaamisen ja monipuolistamisen kautta, pääsee parhaiten toimivaan lopputulokseen.

Ensin tutkitaan

Lähtökohtana on olemassa oleva kasvillisuus ja maaperä. Maan kosteus, kasvillisuus ja alueen mikroilmasto antavat viitteitä siitä, mitä kasveja kannattaa istuttaa. Menestyvätkö alueella eteläiset kasvit, kuten jalopuut vai onko metsä kuivaa kangasta, jossa on vähän multavaa maata ja kosteutta? Pihan läheisyydessä voi olla jopa soistuva metsä, josta saa mielenkiintoisen osan puutarhaan.

Metsäpuutarhan suunnittelussa jalostetaan olemassa olevaa metsätyyppiä puutarhamaisemmaksi. Hoidettua puutarhaa muutetaan metsäisemmäksi ja luonnontilaista metsää toimivaksi piha-alueeksi. Hyvän suunnitelman avulla puutarha muuttuu liukuvasti luonnontilaiseksi metsäksi. Metsäpuutarhaan tutustuessa voi suunnitella paikkoja lasten leikkeihin, oleskeluun ja hiljentymiseen luonnon keskellä.

Sekametsä sopii kohteeksi

Suomalainen sekametsä sopii erittäin hyvin jalostettavaksi metsäpuutarhaksi. Metsä on usein tukossa ja vesakoitunut, jolloin harventaminen on tämän toisen, raivaamisvaiheen ensimmäinen työ. Tämän jälkeen valitaan säilytettävät puut. Usein reilu karsiminen on välttämätöntä, jotta maapohjaan saadaan valoa ja liikkumatilaa. Luontaiset polut ja kulkuväylät kannattaa säilyttää. Kosteilla alueilla niitä voi korottaa ja vahvistaa soran tai pitkospuiden avulla.

Puiden karsimisen jälkeen tarkastellaan näkymiä. Halutaanko jotain peittää tai paljastaa? Näkymät muodostavat metsäpuutarhan sielun. Avarat näkymät vesitöihin tai pelloille ovat arvokkaita. Kivet, purot, muurahaispesät ja kannot huomioidaan metsäpuutarhaa rikastuttavina tekijöinä.

Kolmannessa vaiheessa monipuolistetaan

Kolmannessa vaiheessa pohditaan, mitä halutaan lisätä. Suomalaisen metsän aluskasvillisuudessa on vähän kukkivia pensaita, puissa kiipeileviä köynnöksiä tai esimerkiksi keväisin kukkivia sipulikasveja. Näitä katseenvangitsijoita kannattaa istuttaa kulkuväylille tai lähelle metsän raja-alueita, jota ne näkyvät hyvin.

Luonnollisista metsän aluskasveista, kuten varvuista, heinistä, sammalista ja jäkälistä kehittyy yleensä upeita kokonaisuuksia, kun niille raivataan kasvutilaa. Uusia, paikalla kasvavaan lajistoon sopivia kasveja istutetaan harkitusti ja maata parannetaan sen verran, että kasvit saadaan juurtumaan metsässä, jossa humuskerros on usein ohut ja ravinteita on niukasti. Hapanta suosiville alppiruusuille, havuille ja köynnöshortensioille riittää havuturpeen lisäys, mutta monet muut kasvit tarvitsevat noin 40 cm kalkittua puutarhamultaa viihtyäkseen kunnolla. Juurimaton avulla erityyppiset kasvustot voi pitää toisistaan erillään.

Metsäpuutarhaan kannattaa valita kestäviä ja luonnollisia kasvikantoja, jotka viihtyvät muun kasvillisuuden joukossa. Pitkälle jalostetut ja isokukkaiset kasvit istutetaan mieluummin puutarhan puolelle. Metsäpuutarhassa istutuspaikat naamioidaan niin, että kasvit näyttävät kasvavan luonnollisesti niille sopivilla paikoilla. Siellä on hyvä välttää suoria linjoja ja kukkapenkkimäisiä istutuksia. Istutusalueet voi kattaa luonnonmateriaaleilla: kävyillä, hakkeella tai vaikkapa sammalella, jolloin rikkakasvien torjunta on helpompaa.

Lopulta nautitaan

Metsäpuutarha on aina keskeneräinen, mutta se ei haittaa nautintoa. Päinvastoin puutarha muuttuu orgaanisesti koko ajan. Sinne syntyy uutta kasvua ja osa kasveista katoaa aikanaan. Puutarhurin tehtävänä on pitää kulkuväylät ja näkymät avoimina ja tuoda ajoittain uusia kasveja alueelle. Hyvä puutarhuri pitää huolta monipuolisesta eläimistöstä. Hän tuo linnuille pesäpönttöjä, rakentaa hyönteisille hotelleja ja seuraa ympäri vuoden muuttuvia maisemia ja kasvien kehitystä. Metsäpuutarhaa hoitaessa jokainen meistä hoitaa myös omaa hyvinvointiaan ja rikastuttaa luonnon monimuotoisuutta.

Puutarhaliitto ry