Siitä on jo useampi vuosi kun minusta alkoi tuntua, että Suomi on Euroopan amerikkalaisin maa. Jotenkin vain tuntui, että kaikki mitä amerikassa tehtiin otettiin meillä Suomessa avosylin vastaan samalla unohtaen omat juuremme. Miettikää nyt vaikka pikaruokaketjuja, useimmat niistä ovat nimenomaan amerikkalaisia tai niiden kopioita, missä ovat suomalaisesta kulttuurista kumpuavat pikaruokaketjut?

Entä sitten tämä tämän viikon perjantain hinta-alennuskampanja eli Black Friday, mistä tässä on oikeasti kyse?

Black Friday tulee Yhdysvalloista

Black Friday on kiitospäivän jälkeinen päivä eli marraskuun neljännen torstain jälkeinen perjantai, ja sitä pidetään Yhdysvalloissa kauppojen joulusesongin avauspäivänä. Black Friday on siellä kaupoille vuoden suurin yksittäinen ostospäivä, ja ne myyvät erilaisia tuotteita alennettuun hintaan saadakseen varastot tyhjiksi joulumyyntiä varten. Suomessa kun ei tuota kulttuuripohjaa ole niin Verkkokauppa.com kertoo laittavansa yli tuhat tuotetta tarjoukseen jo huomenna maanantaina. Myös Tokmanni kertoo aloittavansa Black Fridayn alekampanjat jo huomenna maanantaina, jolloin alkaa koko viikon jatkuva ja perjantaihin huipentuva kampanja. Stockmann puolestaan kertoo ottaneensa varaslähdön perjantaihin verkkokaupassaan jo nyt. Eli Black Friday on meillä jotain aivan muuta kuin mitä se oli kun se rantautui maahamme. Miksi olemme niin helppoja? Johtuuko se kulttuurimme perimästä, jonka kautta olemme aina olleet jonkin ”suuremman” tahon ohjauksessa, että vieläkään emme jostain syystä osaa ajatella itse, tai olemme vain helposti vaikutuksille altiita. Vai onko maailma yksinkertaisesti tällaista kulutusjuhlaa todellisuudessa, vaikka samalla puhumme ja kirjoitamme siitä, kuinka meidän tulisi ajatella tulevaisuutta, kehoamme, luontoa…

– Tästä tulee kaikkien aikojen suurin Black Friday, suomalaiset ovat selvästi muita pohjoismaita edellä mustan perjantain ostohulinoissa. Joulukauppa käynnistyy toden teolla tällä viikolla ja taustalla on rullannut isoja projekteja pitkin vuotta valmistautuessamme vuoden kiireisimpään sesonkiin, sanoo Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Panu Porkka omassa tiedotteessaan.

Meillä oli juuri aivan uusi kiinalaisten aloittama Singles Day ja nyt Black Fridayn jälkeen tulee heti maananaina Cyber Monday…… Cyber Monday eli ”kybermaanantai” on lähtöisin Yhdysvalloista. Päivää on vietetty vuodesta 2005 lähtien Thanksgiving- eli kiitospäivän jälkeisenä maanantaina. Cyber Monday seuraa edellisenä perjantaina vietettyä Black Friday -päivää.
Kybermaanantai on ennen kaikkea ostosjuhla ja erityisesti verkkokaupat täyttyvät erilaisista tarjouksista.

Kysynkin vain, onko enää mitään tehtävissä?

KO