Åminneforsin ja Billnäsin voimalaitospatojen kalateiden rakentaminen on aloitettu. SSO mukaan kalatiekumppaniksi.

 

Mustionjoen kalateiden kahden alimman kalatien rakentaminen on käynnistynyt

Åminneforsin ja Billnäsin voimalaitospatojen kalateiden rakentaminen on aloitettu. Kalatiet rakennetaan samanaikaisesti, pääosin vuoden 2018 aikana siten, että Åminnefors voidaan ottaa käyttöön keväällä 2019 ja Billnäs syksyllä 2019, vaelluskalojen nousukauden alkaessa. Kalatiet toteuttaa Raaseporin kaupungin valitsema urakoitsija GRK Kallio Oy.

-Kahden ensimmäisen kalatien toteutuminen avaa 24 km jokea sivupuroineen ja mahdollistaa kaloille paitsi nousun Mustionjokeen myös turvallisen reitin takaisin mereen. Kalateihin on nopeamman ja turvallisemman alasvaelluksen takaamiseksi tulossa sekä kaloja kalatiehen ohjaavia rakenteita että erillisiä alasvaellusrakenteita, sanoo Piia Nordström Raaseporin kaupungilta.

Suur-Seudun Osuuskauppa SSO mukaan kalatiekumppaniksi

Kalatierahoitus on saanut uuden kumppanin, kun SSO päätti huhtikuussa osallistua kalateiden rahoitukseen 10 000 eurolla. SSO täydentää kumppanuutta, jossa rahoittajina ovat mukana valtio, Freshabit Life IP -hanke, Raaseporin ja Lohjan kaupungit ja muut alueen kunnat, LUVY ry, Sappi Kirkniemi, Pohja-Tammisaaren ja Lohjanjärven kalastusalueet sekä Koskienergia Oy ja asiantuntijatahoina Metsähallitus, Luonnonvarakeskus, Uudenmaan ELY-keskus, Jyväskylän yliopisto ja Ekoenergia-merkki.

-Olemme todella iloisia SSOn päätöksestä tulla mukaan yhteistyöhön ja osaltaan mahdollistamaan lohikalojen paluuta Karjaanjoen vesistöön! toteaa Jaana Pönni LUVYsta.