Taru Niemisen toiveena on työllistyä asiakaspalveluun.

 

Taru Nieminen sai tietää Nuorisotyöpaja Tuumasta kavereiltaan ja otti itse yhteyttä työpajalle. Hän aloitti ensin työkokeilussa ja sen jälkeen työsuhteessa palkkatuella Nuorisotyöpajan Kierrätyskeskuksessa.

Niemisen kohdalla työpaja-aika kesti vuoden verran. Tänä aikana hän kertoi oppineensa mm. CPU-kassajärjestelmän käytön ja tilitykset sekä saaneensa kokemusta asiakaspalvelusta. Työhön kuuluvat rutiinit tulivat tutuiksi ja tieto siitä, mitkä asiat kuuluvat olennaisesti työtehtäviin ja miten työt hoituvat sujuvimmin. Tämän myötä Nieminen pystyi myös perehdyttämään uusia nuoria työtehtäviin. Työpajajakson aikana Nieminen halusi käytännön töiden lisäksi laajentaa osaamistaan: hän suoritti Hygieniapassin ja osaamista tunnistettiin liiketalouden tutkinnonosissa ”Asiakaspalvelu” ja ”Kaupan palvelu ja myynti” (opinnollistaminen).

Nieminen kokee muuttuneensa työpajajakson aikana rohkeammaksi ja itseluottamuksen lisääntyneen. Hän kertoo, että ei olisi työkokeilua aloittaessaan uskonut, että pystyy joskus olemaan kassalla eikä opintojen aloittaminen tuntunut ajankohtaiselta silloin.

 

Opiskelu myynnin ammattitutkinnossa

Työpajajakson loppuvaiheessa Nieminen kuuli, että toinen työpajanuori oli hakenut myynnin ammattitutkintokoulutukseen (Luksia) ja innostui myös ajatuksesta. Niinpä hän siirtyi opiskelemaan työelämäpainotteisesti: joka toinen viikko oli yksi koulupäivä, muutoin hän oli työssäoppimispaikassa (Citymarket).

Opiskelut sisälsivät mm. seuraavia asioita: myyntiin valmistautuminen, tuoteryhmien hoitaminen, asiakaspalvelu ja ikärajapassin suorittaminen. Nieminen sai tutkinnon valmiiksi alle vuodessa – tähän vaikuttivat se, että hän oli hakenut työssäoppimispaikan ajoissa ja sai näytöt suoritettua sujuvassa aikataulussa.

 

Toiveena asiakaspalvelutyö

Niemisen toiveena on työllistyä asiakaspalveluun. Hän on avoin erilaisille vaihtoehdoille ja valmis aloittamaan työt vaikka heti. Hän kuvaa vahvuudekseen työntekijänä seuraavia asioita:

-Hoidan työni huolellisesti, saavun ajoissa töihin ja noudatan työaikoja sekä pystyn tarvittaessa joustamaan. Tulen hyvin toimeen kaikkien kanssa iästä tms. riippumatta.

Jos sinulla on tarve työntekijälle kaupanalan työtehtävissä, Taru Niemiseen saa yhteyden nuorisotyöpajan kautta numerosta 044 467 53 84.