Arto Leivo, Oskari Katajisto, Tunnustuksia, Minerva Kustannus Oy 2017

Arto Leivo on helsinkiläinen kirjallisuuden moniottelija. Hän on toiminut mm. LIKE Kustannuksen kotimaisen kirjallisuuden kustannusjohtajana. Häneltä ovat ilmestyneet aiemmin teokset Murha Elämänmäellä ja Exäni huutaa!

Media on aina ollut kiinnostunut näyttelijä Oskari Katajistosta. Kohulööppien takana on kuitenkin paljon isompi ja syvempi tarina. Tunnustuksia kuvaa miehen värikästä matkaa menestyksestä pohjalle ja sieltä takaisin. Katajisto kertoo nyt ensimmäistä kertaa avoimesti uransa suorista ja mutkista, huikeista onnistumisista ja fiaskoista.

Oman elämänsä näytelmässä Oskari Katajisto on raivannut tiensä alkoholinhuuruisesta lapsuudenkodistaan teatterimaailman huipulle ja naistenlehtien suosikkipojaksi. Katajisto valjastettiin myös Sauli Niinistön ensimmäiseen presidentinvaalikampanjaan vaalikiertueen käsikirjoittajaksi ja juontajaksi.

Elämä on heittänyt Oskaria laidasta laitaan. Oskari oli aikoinaan sekä Turkan että Parviaisen oppilas. Oskarille sattui rattijuopumus. Oskari syntyi v. 1966 Seinäjoen kaupunginsairaalassa. Faija alkoholisoitui ja perhe hajosi. Oskari jäi äitinsä hoteisiin ja he muuttuivat Lahden Saramäkeen. Äiti kuoli v. 2010.

Vaikka alkoholi oli sukuvika, isä raitistui, mutta löytyi kuolleena ojan pohjalta. Oskari sai pahoinpitelysyytteen, joutui ulosottokierteeseen ja sai potkut Helsingin Kaupunginteatterista. Oskari koki henkilökohtaisen konkurssin ja umpikujan.

Taru Tujunen, Kokoomuksen puoluesihteeri aloitti illan Vanhalla Ylioppilaistalolla ”Vastakkainasettelun aika on ohi”. ”Kokoomus on työväenpuolue” oli toinen, vielä raflaavampi slogan.

Taloudellinen kierre syntyi pitkälti siitä, että Oskari tarvitsi uutta lainaa entisen velan maksuun. Oskari eli koko ajan kaksoistodellisuudessa. Freelance -näyttelijän arki jo iäkkäämpänä ei ole ruusuilla tanssimista.

Jokaisessa meissä asuu pieni narsisti. Narsismia tulee hallita ja käyttää oikein. Väärin käytettynä se kääntyy isäntäänsä vastaan vahingollisin seurauksin.

 

UNTO VASKUU