Ilmatieteenlaitoksen ennusteet varoittavat kireistä yöpakkasista. Nopeasti laskeva lämpötila voi yllättää, kun jokapäiväisen tarpeeseen tottuneena aamulla ei saa hanasta edes kahvikeittovettä. Jäätyessään putket voivat usein vielä rikkoutua, mikä saattaa aiheuttaa jopa useita kuukausia kestäviä kalliita korjaustöitä. Pahimmillaan koko perhe saattaa joutua asumaan tilapäisesti muualla.

– Usein putkistot on sijoitettu ulkoseinien varteen kotelotilaan tai kalusteiden taakse, jolloin sisältä tuleva ilma ei yllä lämmittämään, mutta ulkoa hohkava kylmä pääsee vaurioittamaan putkistoja. Samoin erilaisissa varastotiloissa säilytettävät irtaimistot estävät huoneen ilmankiertoa ulkoseinien varsilta ja aiheuttavat pakkaskausina jäätymisiä sekä vesivahinkoja, sanoo LähiTapiolan riskipäällikkö Juhani Savolainen.

Savolainen listaa kiristyvän pakkaskauden varalle viisi vinkkiä:

– Seuraa erityisesti ulkoseinien läheisyyteen asennettujen putkistojen lämpötiloja säännöllisesti. Lämpötila ei saisi laskea alle + 10 C asteen.

– Lisää lämmityksen valvontaa ja säädä lämpöä siten, että kaikissa tiloissa säilyy normaali huonetilojen lämpö.

– Huolehdi putkistojen läheisyydessä olevien erillisten varastojen lämpötilojen riittävyydestä.

– Valvo ulko-ovien kiinni pitämistä.

– Virtaava vesi jäätyy seisovaa vettä hitaammin. Kovien pakkasten aikana käyttövesiputkiston jäätymistä voi estää jättämällä vesi tiputtamaan hieman hanasta yön yli.

Pakkaskausina erityisesti vapaa-ajan käytössä olevien rakennusten lämpötilavalvontaa tulee lisätä niin, ettei rakennus pääse kylmilleen, jos rakennuksen vesijärjestelmiä ei ole tyhjennetty. Rakennuksen eri huonetilojen väliset ovet kannattaa pitää ilmankierron vuoksi avattuina lämpötilan tasaantumisen vuoksi. Nykyään useimmissa kiinteistöissä lisälämmön tuojana oleva ilmalämpöpumppu ei yksinään ole riittävä lämmityslaite kiinteistöille pakkaskauden aikana.

– Jos putkistot kuitenkin jäätyvät, kannattaa turvautua alan ammattilaisen apuun. Sulatuksesta syntyy erilaisia kustannuksia, jotka ovat normaaliin kiinteistönhoitoon liittyviä kulueriä. Yleensä muoviputket kestävät metalliputkia paremmin jäätymisestä aiheutuvia rasituksia ja voivat sulatuksen jälkeen toimia normaalisti. Metalliputkissa ilmenee usein muodonmuutoksia ja ne edellyttävät useammin korjaustoimia, Savolainen sanoo.

Vakuutuksista ei yleensä korvata jäätymisestä aiheutuneita vahinkoja, ellei kyseessä ole kiinteistön lämmityslaitteiston äkillisen rikon seurauksena aiheutunut vahinko.