Kettu Julkaisut Oy julkaisee Ykkös-Lohja lehteä ja samalla tuottaa tämän sivuston sisällön. Kettu Julkaisuilla on aputoiminimi Kettu Markkinointi, joka sitten tuottaa useammallekin paikalliselle yritykselle erilaisia markkinointipalveluita, joko jatkuvalla sopimuksella tai tapahtukohtaisesti. Kettu Markkinoinnin palveluita ovat erilaiset markkinointiin liittyvät toimet suunnittelusta toteutukseen ja yritys käyttää osassa palveluiden tuottamisessa alihankkijoita. Alihankkijat ovat mahdollisuuksien mukaisesti aina paikallisia tuottajia- valokuvaajia, videokuvaajia, kirjoittajia. Tämän Ykkös-Lohjan sivuston lisäks Ketuilla on myös toinen uutissivusto, jonka sisältö on erilainen kuin tämä pääsivusto, hieman pienemmässä roolissa ja päivityksessä oleva www.kettujulkaisut.fi

Kettu Markkinointi on tavallaan jatkumo kaiken alussa olleelle, ja vielä olemassa olevalle toiminimi ER-tuelle, joka tuottaa erilaisia markkinointiin ja myynninkehitykseen liittyviä palveluita pitkälti paikallisesti, mutta netin välityksellä varsinkin kotisivujen blogimainos vinkit ovat varsin suosittuja ja niillä on satoja tilaajia. ER-tuki on käytännössä yksi henkilö eli Kari Oksanen ja tekniset palvelut toteuttaa muutama valittu tekninen toimittaja. ER-tuen kautta on viime vuosina aloitettu useampia eri teemojen sivustoja, joita päivitetään sekä itsenäisesti että partnereiden ja alihankkijoiden toimesta.

Näistä muodostuu kokonaisuus joka mainosteippaamo OmaLogo Oy:n kanssa pystyy tarjoamaan paikallisesti palvelua, joka on sekä tuotettu paikallisesti että paikallisille 🙂

Katsomme aina positiivisesti eteenpäin ja tulevaan, emmekä sulje mahdollisuutta laajentaa erilaisia yhteistyökuvioita paikallisten toimijoiden ja yritysten kanssa. Paikallisesti olemme kaikki pieniä, mutta yhdessä voisimme olla enemmän?

KO

– yli 30 vuotta yritttäjyyttä –