Karjaan Ratakadulla sijaitseva pizzeria ryöstettiin 28.1. kello 20.30 aikoihin. Ryöstön tehneet neljä nuorehkoa miestä käyttivät väkivaltaa pizzerian työntekijää kohtaan ja onnistuivat siten viemään kassasta käteistä rahaa.

Teon jälkeen miehet pakenivat jalan Laaksokatua pitkin ja poistuivat Karjaan ruotsinkielisen ala-asteen taakse, jossa heillä oli kaksi mopoa odottamassa, pakomatkaa jatkettiin niillä. Poliisi on tunnistanut ja tavoittanut kaikki epäillyt. Yksi heistä on syntynyt 2001, kaksi 2002 ja neljäs on alle 15-vuotias.

Rikoksesta epäillyt pojat on kuulusteltu, eivätkä he ole enää poliisin huostassa. Pojat ovat kertoneet omat näkemyksensä tapahtumien kulusta. Poikien kertomukset eroavat asianomistajan kertomuksesta. Esitutkinta jatkuu nyt mm. muilla kuulusteluilla sekä näytön keräämisellä. Kyseessä on mahdollisesti ollut päähänpisto, mutta motiivi voi vielä tarkentua esitutkinnan aikana. Esitutkinta valmistunee talven aikana.

Pizzerian työntekijä järkyttyi tapahtumasta, mutta hänelle ei tullut vakavia vammoja. Tekoa tutkitaan ryöstönä. Ryöstöstä säädetty ankarin rangaistus on kuusi vuotta vankeutta.