Asiantuntijoiden mukaan espanjansiruetanoita on tulevana kesänä vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna. Seuraavaan on koottu vinkkejä kukkien ja muiden kasvien suojaamiseen etanatuhoilta.

– Espanjansiruetanat leviävät aivan varmasti uusille aluille myös tänä vuonna. Myös aiemmin jalansijaa saaneiden kantojen odotetaan vahvistuvan. Etanat lisääntyvät nopeasti ja syövät puutarhasta käytännössä kaiken, kertoo viestintäneuvoja Erling Fløistad Norjan biotalouden tutkimuskeskuksesta, NIBIOsta.

Vaikka talvi oli kylmä ja luminen, se ei ole juuri verottanut etanakantaa.

– Runsaslumisilla alueilla etanoilla on ollut hyvä suoja kylmyyttä vastaan, Fløistad sanoo ja kehottaa varautumaan puutarhoissa vähintään yhtä runsaaseen etanakesään kuin viime vuonna.

Kupari karkottaa

Kukkia ja muita kasveja suojataan etanoilta nykyään yhä useammin kupariteipillä, jota kiinnitetään ruukkujen sekä kukka- ja istutuslaatikoiden reunoihin tai pensaiden ja kasvien ympärille.

– Etanat vierastavat kuparia ja kääntyvät saman tien pois, kun ne osuvat teipin kuparipintaan, kertoo Kirsti Skogholm Bilteman Slitun tavaratalosta, Norjasta.

Kupariteippi on kätevä apuväline, sillä se on helppo kiinnittää melkein mihin tahansa pintaan.

– Alusta on syytä kuitenkin puhdistaa hyvin, jotta teipin liima pitää. Lisäksi kannattaa tarkastaa, ettei teipin päällä ole oksia tai kasveja, joita etanat voivat käyttää siltana, hän jatkaa.

Lisäksi teipin päät on vielä yhdistettävä, ettei väliin jää rakoa, josta etanat pääsevät ryömimään. Teippinauhan on siis kierrettävä suojattava kohde kokonaan.

– Teipin teho säilyy monen kauden ajan. Kupariteipin voi kiinnittää, kun ilman lämpötila on noin 15 astetta.

Myös etanageeli torjuu etanoita tehokkaasti: se muodostaa kuparin tapaan esteen, josta etanat eivät pääse yli.

– Geelin vaikutus kestää parisen viikkoa, ja sitä voi levittää suoraan maahan tai muulle kovalle alustalle. Se sopii myös pystypinnoille ja amppeleihin, Skogholm sanoo.

Sorasta, kuorisilpusta ja hakkeesta laventeliin, valkosipuliin ja olueen

Etanat eivät pidä terävistä kappaleista, esimerkiksi sorasta, kuorisilpusta ja hakkeesta. Puutarhaan kannattaa muodostaa sorasta tai hakkeesta ”teitä”, joiden yli etanat eivät pääse, ja kukkapenkit voi kattaa hakkeella. Rhododendronin oksista tehty silppu on osoittautunut tehokkaaksi karkotteeksi.

Saatavana on myös tarkoitukseen sopivia sähköpaimenia ja kuparinauhaa, joilla voi ympäröidä koko puutarhan. Tiedetään myös, että espanjansiruetanat eivät pidä laventelin ja valkosipulin tuoksusta. Niiden istuttaminen puutarhaan saattaakin auttaa etanantorjunnassa.

Kompostimullan seassa olevat kahvinpurut ovat myös yksi karkotuskeino, sillä etanat eivät kestä kofeiinia suurina määrinä. Jotkut houkuttelevat etanoita ja niitä syöviä lintuja laittamalla tarjolle linnunsiemeniä, joskin vaarana on rottien saapuminen samoille apajille. Lisäksi olutansat saattavat auttaa etanoiden tuhoamisessa tai karkottamisessa.

Etsi etanoiden piilopaikat

Espanjansiruetanat ovat aktiivisimmillaan iltaisin ja öisin.

– Ne alkavat ryömiä esiin auringon laskiessa. Silloin saa helposti selville, missä ne päivisin lymyilevät. Yleensä ne piiloutuvat kompostiin tai korkeaan ruohikkoon ja rikkaruohojen sekaan. Kun tällaiset kohteet poistetaan, etanoiden määrä vähentyy automaattisesti ajan kuluessa, Kirsti Skogholm toteaa.

Bilteman suosittelemat tuotteet:

Etana-ansa: Yksinkertainen ja tehokas etana-ansa, jonka myrkytön menetelmä on hyvä ympäristölle. Valmistettu UV-suojatusta, vihreästä PP-muovista (polypropeeni). Koko: 12 x 12 x 11 cm. Tuotenro 14-2462. 2,99 €.

Etanaeste: Metallireuna, joka kiinnitetään ruuveilla viljelylaatikon yläreunaan. Metallireuna työntyy ulospäin 2,2 cm ja estää tappajaetanoiden pääsyn viljelylaatikkoon. Pakkauksessa on neljä asennusvalmista listaa, jotka on sovitettu viljelylaatikon mittoihin. Tuotenrot 14-2434–14-2425. Alk. 4,99 €.

Etanageeli: Muodostaa sulun, jonka yli etanat eivät pääse. Suojaus kestää noin kaksi viikkoa. Toimii myös pystysuorilla pinnoilla ja amppeleissa. Levitetään suoraan maan pintaan tai muulle kiinteälle alustalle. Biohajoava. Tuotenro 14-2521. 7,99 €.

Kupariteippi: Estää tehokkaasti tappajaetanoiden pääsyn viljelmiin ja ruukkuihin. Kierrä teippiä lavakauluksen, ruukun tai muun viljelyastian ympärille. Etanan erittämän liman ja kuparin välillä tapahtuu lievä sähköisku, joka saa etanan kääntymään pois heti. Teho säilyy usean kasvukauden ajan. Asennuslämpötila min. 15°C. Leveys: 40 mm. Pituus 5 m. Tuotenro 29-2506. 9,99 €.

Lisätietoa:
Biltema asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@biltema.fi
puh. 09 427 058 30
www.biltema.fi