(Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs)

 

Viime kaudella lanseerattu kansainvälinen RX Academy -sarja teki paluun Suomeen, kauden toinen osakilpailu ajettiin SM-rallicrossin yhteydessä Honkajoella, ja se oli historiallisen tasainen. Sami-Matti Trogen teki tarkkaa työtä koko päivän ja ajoi finaalissa toiseksi. Set Promotion -tiimin isännöimän sarjan avaus crossattiin Ruotsin Höljesissä toukokuussa.

– Olen ihan tyytyväinen, päivä meni tasaisesti ja sain kerättyä hyvät sarjapisteet, Trogen summasi finaalin jälkeen.

Kilpailu alkoi lauantaina aamu yhdeksältä, edessä oli kolme alkuerää. Ensimmäisessä erässä Trogenin lähtöpaikka oli uloimmalta radalta, ei paras paikka. Lohjalainen sai hyvän startin, mutta viereltä lähtenyt puolalainen Oskar Leitgeber oli koko lähtökiihdytyksen rinnalla, ja Trogenin oli tyytyminen toiseen sijaan. Tasaväkisillä autoilla kilpailtaessa lähdön merkitys on suuri, Trogen sai kahdessa seuraavassa erässä samanlaiset startit. Sen jälkeen kilpailu radalla noudatti jo nähtyä kaavaa, ja Trogen tuli aivan Leitgeberin imussa ruutulipulle.

Semifinaaleissa päivän nopein pari oli asetettu eri lähtöihin, ja molemmat voittivat eränsä, joten odotettavissa oli Suomi – Puola ottelun neljäs ja viimeinen näytös, finaali. Trogen kiihdytti Leitgeberin rinnalla ensimmäiseen kaarteeseen saakka, mutta jälleen lähtöruudun merkitys nousi esiin, eikä lohjalainen pystynyt kampeamaan itseään johtoon. Taistelu oli kuitenkin alkanut. Leitgeber näytti karkaavan, mutta alkoi myös tehdä pieniä virheitä, Trogen kavensi eroa. Viimeiseen mutkaan tultaessa ero oli kutistunut muutamaan metriin, mutta ohitusyritystä ei enää tullut, ja Trogen kurvasi maaliin toisena.

– Osuin toisella kierroksella liian kovaa kanttariin, ja eturengas sai osuman. Se alkoi vipottamaan ja  vähän haittasi ajamista, enkä enää lopussa päässyt niin lähelle, että olisi ollut järkevää yrittää ohitusta. Sain kuitenkin sarjan kannalta tärkeät toiseksi korkeimmat pisteet, tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavaa osakilpailua, Trogen kertoo.

Trogen nousi sarjassa neljänneltä sijalta toiseksi, kuuden pisteen päähän johtavasta Leitgeberistä. Kauden kolmas osakilpailu ajetaan Jalasjärvellä 11. päivä elokuuta, sitä ennen Trogen ajaa vielä RX2-luokan kilpailut Ruotsissa ja Kanadassa.

(Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs)

 

Finaalin tulos:

1) Oskar Leitgeber POL
2) Sami-Matti Trogen FIN +0,6 s.
3) Marko Muru EST +2,2 s.

Sarjassa ajetaan viisi osakilpailua, tilanne 3/5:

1) Oskar Leitgeber POL 52p
2) Sami-Matti Trogen FIN 46p
3) Jimi Kalliomäki FIN 45p