Tuomo Paaso Länsi-Uudenmaan Säästöpankista (vas), Kalervo Maarto Hiidenveden Purjehtijoista, Olli Ikonen Otalammen Metsänpojista ja Tapani Hellgren Hiidenveden Purjehtijoista.

 

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki antoi voittovaroistaan lahjoitukset Otalammen Metsänpojat ry:lle ja Hiidenveden Purjehtijat ry:lle.

-Länsi-Uudenmaan Säästöpankki lahjoittaa vuosittain osan voitostaan toimialueen paikkakunnilla yleishyödyllisiin tarkoituksiin, osa voitosta jää omiin varoihin lakisääteisen vakavaraisuuden ylläpitämiseen ja osalla maksetaan veroja. Vahvan vakavaraisuuden turvin pystymme ylläpitämään ja kehittämään pankin toimintaa koko pankin toimialueella, kertoo pankinjohtaja Tuomo Paaso Länsi-Uudenmaan Säästöpankista.

Paason mukaan Vihdin eri taajamien vetovoimaisuus muodostuu viihtyisästä asuinympäristöstä ja lähipalveluista.

-Näillä lahjoituksilla haluamme tukea viihtyisyyden kehittämistä Vihdissä.

Otalammen Metsänpojat ry saa 1000 euroa käytettäväksi urheilu- ja liikuntapaikkojen kunnostukseen ja ylläpitoon.

-Säästöpankin antamalla lahjoituksella on suuri merkitys urheiluseuran mahdollisuuksille tarjota lapsille ja nuorille toimintaa ja kehittää alueen liikunta-alueita. Tällä hetkellä merkittävin projekti, johon avustusrahoja aiotaan käyttää, on yhdessä kunnan kanssa toteutettava lähiliikuntapaikan jalkapallokentän remontti, jossa kentälle asennetaan tekonurmi ja se aidataan, kertoo puheenjohtaja Olli Ikonen Otalammen Metsänpojat ry:stä.

Hiidenveden Purjehtijat ry saa 1 000 euroa käytettäväksi ulkoilureittien varrella olevien laavujen kunnostukseen ja ylläpitoon sekä polttopuiden hankintaan.

-Hiidenveden Purjehtijat ry on aktiivinen vesiliikuntaa harrastava ja edistävä yhteisö. HiiPu toimii Hiidenrannassa Maaniitunlahdella ja on rakentanut sinne talkoilla monipuolisen vesiurheilutukikohdan. Lisäksi HiiPun talkoolaiset ovat rakentaneet useita laavuja ja kehittäneet luontopolkuverkostoja, kertoo puheenjohtaja Jouni Lindgren.

Länsi-Uudenmaan Säästöpankki antoi voittovaroistaan lahjoituksen myös Karkkilan Työväen Näyttämö ry:lle. Paason mukaan Karkkilassa on monipuoliset kulttuuri- ja liikuntaharrastusmahdollisuudet sekä viihtyisä asuinympäristö.

-Pankkina haluamme olla edistämässä paikkakunnan talouskehitystä ja asukkaiden viihtyisyyttä. Karkkilalla on hyvät edellytykset päästä mukaan pääkaupunkiseudun kasvuun.

Karkkilan Työväen Näyttämö ry saa 2 000 euroa käytettäväksi teatterimiljöön kehittämiseen.