RX Academyn kausi huipentuu Ruotsissa tulevana viikonloppuna. Kaksi edellistä osakilpailua voittanut Sami-Matti Trogen on noussut kuumimmaksi mestariehdokkaaksi ja lähtee kilpailuun sarjan ykköspaikalta, tavoitteenaan vain ja ainoastaan mestaruus.

– Olen täysin uuden tilanteen edessä.  Sarjan finaali, olen johdossa ja panokset ovat todella isot. Ei jännitä, tai ehkä vähän, mutta hyvällä tavalla, Trogen toteaa kilpailuviikon alkajaisiksi.

Trogen on ollut sarjan jokaisessa kilpailussa palkintokorokkeella, kauden avauksessa Höljesissä hän oli toinen, Honkajoella ajetussa toisessa osakilpailussa tulos oli sama, kunnes Jalasjärvellä lohjalainen otti ensimmäisen voittonsa. Isku oli päällä myös Kouvolassa, siellä Trogen ajoi tuhansien katsojien riemuksi voittoon kovan taistelun jälkeen.

– Jalasjärven kisa jäi hyvin mieleen ensimmäisen voiton ansioista, nousin siellä sarjakärkeen. Kouvolan viikonloppu oli myös upea, oli hienoa voittaa kannattajien ja yhteistykumppaneiden edessä.

Päätöskilpailu ajetaan Ruotsin uudella Tierp Arenalla, siitä ei kuljettajilla ole vielä kokemusta. Sarjassa jaetaan pisteitä jo alkueristä lähtien, joten jokaisella kolmella erällä on merkitystä. Trogen uskoo vauhtinsa riittävän, ja pohtii kisaa analyyttisesti.

– Radasta ei ole saatavilla paljoakaan materiaalia, yksi video on löytynyt. Siitä katsottuna rata näyttää vauhdikkaalta, mutta se selviää vasta kun päästään loppuviikosta Tierpiin. Tavoite on voittaa kilpailu ja mestaruus, mutta hölmöillä ei saa. Liiallisia riskejä pitää välttää, kuten kolarointia ja hylkäystä, muuten vedetään rennolla otteella kovaa, ja tullaan mestarina kotiin, Trogen päättää.

Sarjatilanne:

1) Sami-Matti Trogen 105p
2) Oskar Leitgeber Puola 99p
3) Jimi Kalliomäki 79p
4) Marko Muru Viro 79p
5) Isak Reirsen Ruotsi 73p

Kilpailun alustava aikataulu paikallista aikaa:

Lauantai 6.10.

Klo 16.00-18.00 alkuerä 1

Sunnuntai 7.10.

Klo 09.45 alkuerä 2
Klo 11.40 alkuerä 3
Klo 13.32 Live TV alkaa
Klo 15.27 finaalit

Tässä vielä alkuperäinen aikataulu

Kilpailu televisioidaan suorana lähetyksenä semifinaalien ja finaalien osalta, linkki löytyy Trogenin Facebookista viikonlopun aikana.