Seutukaupunkiohjelma valmistui ja luovutettiin kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläiselle tiistaina
19.6.2018. Monimuotoisen kaupunkipolitiikan kivijalkaan oleellisesti kuuluva seutukaupunkiohjelma antaa
näkökulmia ja työkaluja seutukaupunkien kehittämiseen valtion, keskuskaupunkien ja yritysten kanssa
pidemmällä tähtäimellä. Kaupungistumistrendin voimistuessa on merkityksellistä, että seutukaupunkien ja
keskuskaupunkien välille luodaan yhteys, jonka avulla kaupunkipolitiikan kokonaisuutta voidaan kehittää.

Ohjelmassa korostetaan seutukaupunkien omaehtoista kehittämistä sekä hyvien kumppanuuksien ja
yhteistyön merkitystä erilaisissa verkostoissa toimimisessa. Kaupunkien omaehtoisen kehittämisen tueksi
ohjelmassa on konkreettisia toimenpide-ehdotuksia seutukaupungeille yhteisillä painopistealueilla.

Kaupunkien ohjelmakokonaisuuksien, johon seutukaupunkiohjelman lisäksi kuuluvat valmisteilla olevat
kestävän kaupunkikehittämisen ohjelma ja kaupunkiohjelma, nivomisella yhdeksi kokonaisuudeksi saadaan
vastakkainasettelun sijaan kehittävää vuoropuhelua, jota voidaan konkretisoida solmittavilla
yhteistyösopimuksilla ohjelman mukaisesti.

Koulutuksella turvataan osaavan työvoiman saatavuus seutukaupungeissa
Yksi keskeisimpiä kehittämiskohteita seutukaupunkiohjelmassa on koulutus ja osaavan työvoiman
saatavuus.

– Seutukaupungeissa toimii yli 60 000 yritystä, joten kaupunkien elinvoiman kehittäminen on
riippuvainen osaavan työvoiman turvaamisesta yrityksille. Tässä korostuu ammatillisen koulutuksen
rooli ja sen yhteys yrityksiin. Vahvempaa yhteyttä tarvitaan, sillä tulevaisuudessa oppiminen
tapahtuu yhä enemmän yrityksissä, painottaa seutukaupunkiverkoston puheenjohtaja, Huittisten
kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa.

Koulutuksen arvo kytkeytyy myös teollisuuden vahvistumiseen, jossa seutukaupungit ovat kokoaan isompi
tekijä.

– Kehittyvässä ja kansainvälistyvässä Suomessa seutukaupunkien merkitys on teollisen tuotannon
osalta hyvinkin keskeinen näkökulma työpaikkakehityksessä sekä monikerroksisessa
koulutuspoliittisessa viitekehyksessä, toteaa seutukaupunkiverkoston varapuheenjohtaja, Laitilan
kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen.

Lohjan yhteysjohtaja Hanna-Maria Grandell kertoo, että myös Lohja Myös Lohja on aktiivisesti mukana seutukaupunkitoiminnassa ja kokee sen erittäin keskeisenä verkostoitumispaikkana.

-Myös Lohjan näkökulmasta laadukkaan ja osaavan  työvoiman saatavuus alueen yrityksiin ja teollisuuteen on tärkeää. Samoin yhteinen työ toimivien liikenneyhteyksien parantamiseksi. Teemme jatkuvaa työtä laadukkaiden koulutusmahdollisuuksien takaamiseksi seudulla, Grandell kertoo.

 

Liikkumisen uudet muodot vaativat panostuksia
Sujuvat liikenneyhteydet ovat yhteistä jokaisen seutukaupungin elinvoiman kehittämisessä, nostaa Peltomaa esiin yhden vahvan painotuksen seutukaupunkiohjelmasta.

Sujuvilla liikenneyhteyksillä ei ohjelmassa tarkoiteta pelkästään paikallisteiden päällystämistä, vaan
erityisesti varautumista liikkumisen ja liikkumistarpeiden muuttumiseen kehittyvän teknologian,
automatisaation, digitalisaation ja ilmastonmuutoksen kautta.

– Ohjelman toimenpiteissä edellytetään seutukaupungeilta voimakasta panostusta eri
liikennejärjestämissuunnitelmien valmisteluun, mikä vaatii meiltä seutukaupungeilta aktiivista
vaikuttamistyötä.

Seutukaupunkiohjelma on tärkeä osa monimuotoista kaupunkipolitiikkaa ja se luo pitkäjänteiset puitteet
sekä perustan seutukaupunkien omaehtoiselle kehittämistyölle ja tiiviille yhteistyölle valtion, erilaisten
kaupunkien ja alueiden kesken. Ohjelma on valmis, mutta työ jatkuu.