Hyrsylän Mutkassa vietetään Suvisunnuntaita 8.7. kello 12.00.

-Suvisunnuntai on järjestetty heinäkuun toisena sunnuntaina jo kymmenen vuoden ajan. Silloin yksittäiset ihmisetkin pääsevät Hyrsylän Mutkaan. Muuten tämä on auki vain tilauksesta ryhmille, Aira Samulin kertoo.
Samalla juhlistetaan 35-vuotiasta Hyrsylän Mutkaa.

-Olemme tehneet uudistuksia ja Langin talo on otettu näyttelytilaksi. Hyrsylän Mutka kukoistaa, Samulin iloitsee.

Hyrsylän Mutkan pihapolun varrella kävijää odottavat vanha höyryveturi ja resiina Viipurista, Miina Äkkijyrkän ”Woimasonni”, panssaritorjuntatykki, muistopatsaat sodassa kaatuneille ja sotaorvoille (Viktor Suvio) ja sotainvalideille (Sten Suvio) sekä lummelammikko. 1700-luvun aitoissa on esillä talonpoikaisantiikkia ja Vanhat käsityöt -näyttely.

Karjalaisessa hirsilinnassa ovat hurmaava nukke- ja lelumuseo sekä Disney-kokoelma.
Wanhasta Langin talosta (1860) löytyvät Lotta-Marski-sotamuseo, koululuokka ja 50 koulujen opetustaulua, antiikkinalleja ja miesten leluja, kuten junia ja autoja, sekä Airan ja Ekun Elämäntyö-julistenäyttely. Siellä on esillä myös Kirsti Anttilan hevosaiheinen taidenäyttely.

-Näyttely on tehty suomenhevosten kunniaksi. Haluan tuoda näitä hevosia esille. Niitä oli sodissa yhteensä 200 000, joista 40 000 kaatui. Suomenhevonen pelasti minutkin sota-aikana viime tingassa, Samulin kertoo.

Airan tarina-kahvitilaisuus pidetään kello 13.00. Siellä kuullaan ehkä enemmän Airan sotamuistoista tai sitten jostain muusta.

-Kerron siitä, mistä näen, että ihmiset haluavat kuulla, hän vastaa tarinan sisällöstä kysyttäessä.
Tarinoinnin lomassa nautitaan pullakahvit ruusukupeista.