Valokuvanäyttely Metsän altavastaajat

Tuulikki Helinin valokuvanäyttely Metsän altavastaajat on esillä Virkkalan kirjastossa 10.-26.10. Laajat avohakkuut tuottavat suurta tuhoa metsän aluskasvillisuudelle ja eläimille. Jokamiehenoikeudet kapenevat, kun metsistä tulee kulkukelvottomia talousmetsiä, jos ikiaikaiset polut myllätään. -Olen rakentanut näyttelyn suomalaisen metsän kauneuden ja monipuolisuuden puolustamiseksi, Helin sanoo.

Laavujen kierrokset vievät luonnon helmaan jo 10. vuotta

Laavujen kierroksella tutustutaan Lohjan luontokohteisiin rennosti koko perheen voimin. 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikki pääsevät äänestämään siitä, missä syksyn viimeinen osatapahtuma järjestetään. Laavujen kierros on koko perheen retkeilytapahtuma, jonka järjestää Lohjan Liikuntakeskus Oy yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Laavujen kierros koostuu neljästä osatapahtumasta, jotka järjestetään…

Tervetuloa Kurkista Karkaliin -tapahtumaan

Kurkista Karkaliin -tapahtuma järjestetään lauantaina 25.8. Tuolloin samalla lipulla pääsee kiertämään kolme kohdetta: Torholan luolan opastus, arkkipiispa Johansonin Karkali-museo sekä opastettu kävelykierros Karkalin luonnonpuistossa. Rajallisen parkkipaikoituksen vuoksi reittivaihtoehtoja on kaksi Hakki tai Luola. Tapahtuma on maksullinen. Lippuja myydään ainoastaan osoitteessa https://karkali.johku.com. Lippuja…

Karkalin luonnonpuisto kutsuu vihreään helmaansa

Karkalin luonnonpuistossa järjestetään kesän ajan keskiviikkoisin opastettu kierros. Lauantaina 25.8. on luvassa myös koko päivän luontotapahtuma. Karkalin harvinainen luontohelmi on taatusti näkemisen arvoinen. Jotta se myös säilyy sellaisena, kävijän on arvostettava ympäristöä. Karkalissa riittää nähtävää joka vuoden aikana. Alkukesän kuvassa lehtikatto ei…

Järviluontoseikkailulle Porlan vehreään valtakuntaan

Järviluontoseikkailulle Porlan poluille kirmataan 16.6. kello 10.00-14.00. Tämän vuoden tapahtuman teemana on Lohjanjärvi. Hiisi odottaa jo uuden lautan vesille laskua.   Porlan Järviluontoseikkailun ohjelmasta löytyy jälleen perinteisiä elementtejä kaarnaveneiden veistelystä lintujen bongaamiseen ja ötököiden tutkimiseen. Monet rasteista ovat olleet aiempina vuosina hyvin…

Ankerias tutuksi -päivä

Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:n Hiidenveden kunnostus -hankkeen koordinoima HOLA lake -hanke järjestää Ankerias tutuksi -päivän Lohjan Porlassa 19.6. Päivän aikana on tarkoitus tutustua tähän mystiseen kalaan LUKE:n ankeriasasiantuntija Jouni Tulosen johdolla. Tilaisuus on vapaamuotoinen, mutta päivän aikana on tarkoitus mitata, punnita ja…

Viikonloppuna tarkkaillaan pönttölintuja

Sinitiainen. (Kuva: Tero Pelkonen)   BirdLife Suomen Pönttöbongaus järjestetään tulevana viikonloppuna 9.6.–10.6. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Kuka tahansa voi osallistua Pönttöbongaukseen kertomalla verkkolomakkeella, mitä linnunpönttöjä omalla pihalla tai muulla tarkkailupaikalla on…

Luonnonkosmetiikka–kurssi Holkenilla Inkoossa

Lämpimästi tervetuloa viettämään rentouttava ja hauska viikonloppu luonnonkauniissa Inkoossa 16.-17. kesäkuuta. Teemme kurssilla yksilölliset kauneudenhoitotuotteet luonnonkasveista juuri omaan tai läheistesi tarpeisiin. Kurssilla valmistamme luonnonkasveista, kasviöljyistä ja -vahoista sekä eteerisistä öljyistä tuotteita ilman lisäaineita ja muita ei toivottuja ainesosia. Teemme yhdessä illan villiyrttisaunaan hemmottelutuotteet: ihonkuorinta-aineen, kasvonaamion,…

Galleria Framillessa Teemu Järven Metsäterveiset-näyttely 2.5.-26.5.

Teemu Järvi on luontoaiheisiin erikoistunut taiteilija ja muotoilija. Eräaiheiset työt kattavat laajan kirjon taidegrafiikkavedoksia, kirja- ja lehtikuvituksia, käyttöesineitä ja erilaisia konsepteja. Galleria Framillessa nähdään pieni otos Teemun taidegrafiikan töistä, joissa seikkailevat tutut metsän olennot. Lisäksi myynnissä on mm. julisteita, kortteja ja tekstiilejä. Teemun jokainen…

”Metsän arvo ei ole vain puussa ja tonttimaassa”

Harri Höltän esitelmä veti kirjaston Järnefeltinsalin puolilleen kuulijoita.   Jo lyhytaikainen oleskelu metsässä laskee verenpainetta ja pitää masennusta loitolla. Tämänhän me olemme arkikokemuksen perusteella aina tienneet. Mutta emme sitä, että 100 hehtaarin kaupunkimetsällä voi parhaimmillaan olla kahden miljoonan euron virkistys- ja terveyshyödyt vuodessa.…