Sammatin museokohteissa tapahtuu

Johannes Lohilammen museo ja Paikkarin torppa ovat kesällä avoinna keskiviikosta sunnuntaihin 7.8. saakka. Johannes Lohilammen museo alakerrassa on kesän ajan esillä Elias Lönnrot -pienoisnäyttely. Lohilammen museolla järjestetään myös kaksi kaikille […]

Uusintapainos Elias Lönnrot -seurapelistä

Sammattiseura on ottanut uusintapainoksen Elias Lönnrot-lautapelistä, joka ilmestyi ensimmäisen kerran ruotsinkielisenä vuonna 1882, ilmeisesti Lönnrotin 80-vuotispäivän kunniaksi. Nykyisen kieli- ja ulkoasunsa peli sai kuitenkin runsaat sata vuotta myöhemmin eli vuonna […]

Kesäpäivä museossa

Lohjan Museossa riittää katseltavaa ja tutkittavaa. Museo sijaitsee Lohjan vanhassa pappilassa vehreällä puistoalueella. Kartanomaisen päärakennuksen lisäksi nähtävää löytyy myös pihapiirin vanhoista talousrakennuksista. Asiakkaita palvelevat lisäksi museokauppa ja kahvila.Kesänäyttely Koiramäen kartanolla […]

Eliaksen ajan tunnelmaa torpan ympäristöön

– Kunnostustyöt Paikkarin torpalla jatkuvat Elias Lönnrotin lapsuudenkodin pihapiirissä Sammatissa tehdään kunnostustöitä. Tavoitteena on, että torpan ympäristö näyttäisi samankaltaiselta kuin Lönnrotin lapsuudessa. Tavoitteeseen pääsemiseksi torpan pihasta on kaadettu suurimpia puita, […]

Performanssia ja videota Sammatissa

Pekka Kainulainen. (Kuva: Arthur Mason)   Performanssitaiteen tapahtuma Paikkari Performance järjestetään perinteen mukaisesti Paikkarin torpan pihamaalla 4.8 kello 12.00-17.00. Tapahtumaan toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi kaikki performanssitaiteen ja idyllisen maalaismaiseman ystävät. Paikkari […]