Mikan tie vei Nuorisotyöpaja Tuumasta itselle mieleiseen ammattiin, vaikka hän ajatteli aiemmin, ettei ryhdy ainakaan bussikuskiksi.

Mika kertoo, että bussinkuljettajan työ tuntuu todella hyvältä ja että hänellä on ”ylpeä fiilis” siitä, että hän on selvinnyt hankalistakin paikoista ja huomannut, että bussin käsittelyyn on tullut rutiinia.

 

Työpajalla

Kaveri ehdotti oman kokemuksensa pohjalta Mikalle Nuorisotyöpaja Tuumaan menemistä. Aluksi hän ei oikein innostunut ajatuksesta, muttei kuitenkaan halunnut jäädä homehtumaan kotiin ja rahaakin olisi kiva saada. Niinpä Mika ottikin itse yhteyttä työpajalle.

Ensin hän oli autokuskina Nuorisotyöpajan Kierrätyskeskuksessa ja sen jälkeen Pajaverstaalla kaupungin muutto- ja tavarankuljetustehtävissä. Työpajajaksonsa aikana hän koki auton ajamisessa osaamisensa parantuneen erilaisissa vaikeissakin tilanteissa. Lisäksi hän oppi asiakaspalvelutyötä sekä Kierrätyskeskuksen myymälässä että tavarankuljetuskeikoilla asiakkaiden kodeissa. Näiden avulla hänen taitonsa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa vahvistuivat. Työpajalla Mika sai lisäksi paljon uusia tuttavuuksia, ja päivärytmi muuttui paremmaksi.

 

Opiskelu

Mikalla oli suoritettuna henkilöautoasentajapaperit. Hän selvitteli useampia erilaisia vaihtoehtoja joko työllistymiseen tai jatko-opiskeluun ennen kuin päätyi opiskelemaan bussinkuljettajaksi. Tämä oli Mikalle hieman yllättävä tilanne, koska hän oli aiemmin aina ajatellut, ettei hänestä tule ainakaan bussikuskia. Mielen muuttumiseen vaikutti mm. se, että hän huomasi ajamisen ja asiakaspalvelun olevan mukavia töitä.

Mika suoritti opiskelunsa Työtehoseuran Vantaan yksikössä. Hän kertoo tutustuneensa siellä uusiin, mukaviin ihmisiin ja että opiskelujen päätyttyä kurssikavereita on ollut ikävä. Koulutuksen arvioitu kesto on kolme vuotta, mutta Mika valmistui vuodessa, koska ns. attoaineet hän oli suorittanut jo aiemman tutkinnon yhteydessä. Opintojensa päättyessä Mika sai stipendin hyvin sujuneesta opiskelusta.

 

Tällä hetkellä

Mika oli opiskeluaikana Pohjolan Liikenteellä työharjoittelussa, joka jatkui valmistumisen jälkeen

työsuhteena. Mikan työhön perehdyttäjä oli työn alkaessa todennut, että työhön tullessa ei tarvitse osata mitään, kaikki neuvotaan.

Tällä hetkellä Mika ajaa pääasiassa Virkkala-Lohjan keskusta-Helsinki-linjaa. Työpäivät ovat 10-12 tunnin pituisia ja sisältävät lakisääteiset tauot. Työpäivien pituuden vuoksi on tasausvapaapäiviä. Hyvinvoinnin tueksi työnantaja tarjoaa mm. liikuntaseteleitä.

Mika toteaa, että tämä työ tuntuu todella hyvältä ja että hänellä on ”ylpeä fiilis”, kun on selvinnyt hankalistakin paikoista ja huomannut, että bussin käsittelyyn on tullut rutiinia. Ikäviä asiakastilanteita ei ole tullut, vaan töihin on joka aamu ollut mukava mennä, vaikka työvuoro alkaisikin jo kello 4.35. Työkavereilta on tullut positiivista palautetta ja keneltä tahansa työkaverilta on voinut kysyä apua tarvittaessa.

Mikan suunnitelmissa on nyt pysyä töissä Pohjolan Liikenteellä. Nyt hänellä on edessään muutama vapaapäivä ja hän suuntaa tyttöystävän kanssa kohti Ähtäriä.