Uusia tuulia urheiluliikkeessä

Lohjan Sportia muuttuu kevään aikana Top Sportiksi. Muutoksen takaa löytyvät toinen toistaan seuranneet huonot talvet.

Jari Parviainen kertoo, että tulevaisuudessa liikkeen lastenvaate- ja ulkoiluvaatevalikoima sekä D-mallisto tulevat laajenemaan.

 

Etelä-Suomen lämpimät ja vesisateiset talvet saivat yrittäjä Jari Parviaisen pohtimaan pitkään, mihin suuntaan hän lähtee viemään liiketoimintaansa.

-Tämä on kausikauppaa, jossa talvella on aivan järjetön vaikutus, tulos tehdään silloin. Kun pitäisi olla lunta, mutta sataakin vettä, sillä on 20-30% vaikutus liiketoimintaan. Jos täällä pääsisi kunnolla hiihtämään ja luistelemaan luonnon jäille, kuukausimyynnissä olisi helposti 50% ero, Parviainen avaa.

Huonojen talvien lisäksi mm. viime syksy oli varsin kurja.

-Syksy oli sateinen, vettä vain tuli ja tuli. Silläkin oli iso vaikutus ihmisten mielialaan ja tarpeiden kartoittamiseen. Ei silloin myydä ainakaan kauniita ulkoilutakkeja, vaan Core-tex-jalkineita. Vedenpitävät takit ja kengät olivatkin syksyn myydyimmät tuotteet, Parviainen sanoo.

Kun talvellakin sataa vettä, sukset ja muut talviurheiluvälineet pysyvät tukevasti hyllyssä. Parviainen uskoi hyviin talviin ja yritti usean vuoden ajan pitää urheiluvälinevalikoimaa yllä, mutta nyt se aika on ohi. Laskettelu- ja lautailupuolta on ajettu alas jo useamman vuoden ajan.

-Olen luottanut siihen, että viimeistään kolmas talvi on hyvä, vaikka välissä olisi pari huonoa, mutta nyt kärsivällisyyteni on loppu. Mietin pitkään, mitä mahdollisuuksia on. Irtaudunko Sportia-ketjusta ja laitan pystyyn oman liikkeen ja kasaan itse valikoimani hyvien maahantuojien kanssa vai lähdenkö ketjuun mukaan. Tein sitten yhteistyöehdotuksen Top Sport Oy:lle viime joulukuussa, Parviainen kertoo.

Hän päätyi Top Sportiin, koska ketju keskittyy ulkoilu- ja urheiluvaatteiden sekä jalkineiden myyntiin, eikä urheiluvälineisiin.

-Tässä ketjussa minun ei tarvitse kantaa huolta siitä, tuleeko lunta. Se on riskien kannalta helpompaa. Olen nyt onnellinen, Parviainen naurahtaa.

 

Hei hei urheiluvälineille

Parvinainen kertoo, että urheiluala oli aiemmin tärkeä ja kannattava kaupan ala, kun oli selkeät vuodenajat. Esimerkiksi kevät tuntui ihmisistä mahtavalta kunnon talven jälkeen ja ostettiin innolla uusia varusteita. Kesäsesonkikin oli hyvä. Nyt asia on kuitenkin toisin. Talvi olisi urheiluvälinekaupalle tärkein sesonki ja juuri se mättää eniten.

-Ole yrittänyt viisi vuotta pitää esimerkiksi laajaa jääkiekkovalikoimaa ja suksia. Jotta näitä valikoimia olisi järkevää pitää, tulisi olla hyvä yhteistyö seurojen kanssa. Pääkaupunkiseudullakin kaikista Intersporteista vain kaksi myy jääkiekkovälineitä tässä mittakaavassa kuin minä ja niillä on sopimukset seurojen kanssa, Parviainen vertaa.

-Onneksi minulla ei ollut tässä enää pyöriä, kun nyt on ollut pari sateista kesääkin, Parviainen huokaisee.

Jatkossa liike ei myy lainkaan urheiluvälineitä.

-Liiketoiminnan kannalta on tärkeää ymmärtää, mitä tässä kaupungissa tarvitaan ja mille tuoteryhmille on käyttöä, Parviainen toteaa.

-Yritin tehdä urheilukaupan, josta löytyisi mm. tennis-, sulkapallo-, salibandy-, jääkiekko- ja kuntoiluvälineet, mutta nyt keskityn kunnolla tärkeimpään ryhmään eli vaatteisiin ja kenkiin, hän jatkaa.

Parviainen muistelee, että 2000-luvulla on montakin hyvää talvea. On niitä myöhemminkin ollut, mutta ei yhtä montaa huonoa peräkkäin kuin nyt. Entä, jos hyvät talvet palaavatkin?

-Olimme hyvä suksimyyjä, silloin kun oli kunnon talvia. Asiakkaamme käyvät paljon Lapissa, joten pientä murtomaasuksikauppaa on ollut koko ajan. Jos vanhat hyvät talvet palaisivat, niin eivätköhän sukset tule takaisin, mutta enää se ei toimi niin, että tilaan tavarat puoli vuotta etukäteen, Parviainen sanoo.

 

Laajempi vaatevalikoima

Yrittäjä katsoo nyt hyvillä mielin tulevaisuuteen, sillä vaatteita ja kenkiä ihmiset tarvitsevat aina oli sää mikä hyvänsä. Lisäksi hän muistuttaa, että Lohjalla on paljon liikunnallista ja luonnossa viihtyvää väkeä, joten laadukkaille ulkoiluvarusteille on kysyntää.

-Paikkaamme urheiluvälinepuolen niin, että laajennamme lastenvaatevalikoimaa ja ulkoiluvaatevalikoimaa. Myös D-mallisto laajenee, joten isoja kokoja on jatkossa enemmän.

Myös asiakaspalveluun panostetaan niin kuin tähänkin asti.

-Haluan panostaa vanhan ajan hyvää asiakaspalveluun, johon kuuluu esimerkiksi, että tervehditään ja ollaan lähellä asiakasta. Nuoretkin myyjät pääsevät meillä hyvin mukaan tähän ajatukseen. Tykkään myyntityöstä ja haluan auttaa muitakin myymään hyvin. Siksi haluankin opettaa myös nuorista hyviä asiakaspalvelijoita, Parviainen sanoo.

Parviainen on toiminut Lohjalla yrittäjänä vuodesta 1999.

-Olin 12 vuotta Top Sport -ketjussa. Aluksi tässä olivat mukana vaimo ja hänen vanhempansakin. Vuonna 2007 avasimme Saloon toisen liikkeen. Vaihdoin Sportiaan vuonna 2013, Parviainen kertoo.

Lisäksi yrittäjäpari pyörittää Espritiä Sellossa.