Ewen ja Lokova ry:n yhteistyönä toteutettiin Nummen yhtenäiskoulussa kiusaamisen vastainen pilottiprojekti, jossa lapset pääsivät tekemään oman biisin ja musiikkivideon.

Näyttelijä, artisti Erkko Väisänen eli Ewe sai jo kauan sitten idean kiusaamisen vastaisesta projektista.

–Manageroin aikaisemmin muita artisteja ja mietin, että voisin toteuttaa projektin heidän kanssaan, mutta he eivät olleet kiinnostuneita. Nyt itselläni oli mahdollisuus toteuttaa idea ja löytyi oikeat ihmiset, Ewe kertoo.

–Lokovassa (Lohjan koulujen vanhemmat ry) yksi entinen hallituksen jäsen oli lukenut jostain lehdestä Ewen haastattelun tästä asiasta ja hänen halustaan auttaa lapsia. Hän oli minuun yhteydessä. Istuin silloin juuri junassa matkalla Oulusta kotiin ja soitin saman tien Ewelle. Siitä lähti ideointi ja rahoituksen etsintä. Vanhempainliitto on tukenut projektia. Myös Nummen aluetoimikunta on lupautunut osallistumaan rahoitukseen. Olin yhteydessä koululle siitä, mitä he toivoisivat, ja siitä Ewe lähti kehittämään projektia, kertoo Lotta Paakkunainen Lokovasta.

–Lotta tykkäsi ideasta ja teki paljon hommia, että tämä onnistui, Ewe kiittää.

Lokovassa haluttiin lähestyä koulukiusaamista ja sen ehkäisyä uudella tavalla ja positiivisella otteella lasten omien vahvuuksien kautta. Projektin tarkoitus on saada lapset astumaan toisen lapsen asemaan omia vahvuuksia käyttämällä sekä musiikin ja liikkeen avulla. Pilottikokeilu toteutettiin Nummen yhtenäiskoulun 5b luokan kanssa.

Ewe (vas), Perttu Sutinen, Lotta Paakkunainen Lokovasta sekä Remu Tarkiainen ja Tilma Kojola Nummen yhtenäiskoulun 5b:ltä. (Kuva: Minna Huuhka-Tarkiainen)

 

Keijo helpottaa toisen asemaan astumista

Olemme tehneet muksujen kanssa kiusaamista käsittelevän biisin ja musiikkivideon. Se onnistui paljon paremmin kuin osasin odottaakaan. Koko koulu oli todella innostunut projektista, Ewe kertoo.

Eivät lapset välttämättä halua kertoa suoraan kiusaamisesta, mutta kolmannen persoonan eli Keijon kautta he saivat kertoa tarinoita kiusaamisesta, hän avaa keinoja vaikean aiheen käsittelyyn.

Halusimme yrittää löytää uusia työkaluja kouluille ja opettajille kiusaamisen ennaltaehkäisyyn. Uusia juttuja pitää kokeilla. Yhdessä tekeminen oli tässä pääasia, toisen asemaan eläytyminen ei ole aina helppoa ja empatiakyky on vähentynyt. Oli makeaa nähdä lasten, Ewen ja Pertun (Sutinen) välistä vuorovaikutusta. Lapset kokivat myös, että videon kautta he voivat vaikuttaa, sanoo Paakkunainen.

Kun lapsilta kysyttiin, mitä he pitivät projektista, vastaus oli, että oli kivaa. Laulunsanojen tekeminen oli kivaa, mutta ehkä vähän vaikeaakin. Lapset kertoivat oppineensa, että jos huomaavat jotain, kertovat aikuiselle ja että ei saa kiusata

–Luokassa on kiusaaminen vähentynyt, se on sellaista veljeilyä, sanoo Remu Tarkiainen.

Eweä itseään kiusattiin kouluaikana, joten aihe on siinäkin mielessä lähellä hänen sydäntään.

–Omat juttuni olen onnistunut kääntämään positiiviseksi energiaksi ja olen tehnyt paljon biisejä näistä asioista. En ole katkera. Nyt haluan auttaa junnuja, ettei heidän tarvitse elää yhtä rankkaa lapsuutta kuin minun. Toisaalta rankat kokemukset voivat kasvattaa hienojakin ihmisiä. Minustakin on kasvanut ihan selkärangallinen kaveri, Ewe pohtii.

 

Kaikkiin asioihin voi puuttua, jos haluaa”

Paakkunainen kertoo, että projektin jälkeen seurataan, onko sillä ollut pidempiaikaista vaikutusta kiusaamiseen. Kiusaamiseen on yritetty vaikuttaa ennenkin, mutta pitkäaikaisia tuloksia ei ole saatu.

–Meillä on paljon kokemusta siitä, että joku on käynyt kerran koululla puhumassa aiheesta lapsille, mutta ei sillä ole ollut pitkäaikaista vaikutusta. Ajattelisimme, että jos tällainen muutaman kerran kestävä projekti, jossa on avointa keskustelua ja opitaan ehkä menemään toisen kenkiin, toimisi ja parantaisi empatiakykyä. Toivon, että tästä on lapsille hyötyä. Kivaa lapsilla ainakin oli. Toivottavasti projektin perimmäinen ideakin toisten kunnioittamisesta menee heille selkärankaan, Paakkunainen sanoo.

Ewe uskoo projektinsa positiivisiin vaikutuksiin.

–Projekti kasvatti lasten tiimihenkeä ja yhteisöllisyyttä ja he pääsivät puhumaan ääneen kiusaamisesta. Joka kerta, kun he katsovat videon, he tajuavat, että kiusaaminen on syvältä. Nyt tämä pitäisi vain saada monistettua muihin kouluihin. Tätä pystyy kehittämään vielä vaikka kuinka paljon. Toivottavasti pääsen tekemään yhteistyötä monien kanssa, hän suunnittelee.

Hänellä on myös käsitys siitä, miksei kiusaamista saada loppumaan kouluissa.

Suurin osa kouluista ei hyväksy sitä, että heidän koulussaan on kiusaamista, eikä siihen muka voi puuttua ja sanoa lapsille suoraan, ettei kiusata saa ja mitä siitä voi seurata. Asioista pitää puhua niin kuin ne ovat. Kaikkiin asioihin voi puuttua, jos haluaa, Ewe painottaa.
Videon on tarkoitus tulla nähtäville koulun pedanet-sivulle (https://peda.net/lohja/peruskoulut/yhtenaiskoulut/nyk), koulun kanavalle YouTubeen sekä lokova.fi-sivulle.

SMS